tiistai 1. elokuuta 2023

Satamavahdin koppi nyt jäätelökioskina

 

Aivan mahtavaa, että tämäkin historiallinen kohde on saanut uuden elämän!

Arvokkaat rakennukset, suojelukohteet pysyvät aina paremmassa kunnossa, jos niihin saadaan uutta elämää, jonkinlaista uusiokäyttöä. Tyhjillään olevat, ilman huolenpitoa jätetyt kohteet sen sijaan tahtovat hyvin usein rapistua nopeastikin. Pahimmassa tapauksessa ne tuhoutuvat lopullisesti tulipaloissa tai muuten.

 

 







Kuvat: AN 31.7.2023, kuvattu ilman asiakkaita, kun kioski oli vielä kiinni, jotta kohde tulee paremmin esiin.

 

Aukioloaikoina tästä kioskista saa suunsa makeaksi jäätelöstä!

On todella hienoa, että kaupunki on ottanut kohteen suojelun kunnia-asiakseen. Ranta-alueen kaavoituksen yhteydessä selvitykset tehtiin huolella, ja korjauksetkin toteutettiin kuten pitääkin. Erinomainen asia on myös se, että tähän on saatu yrittäjä pyörittämään jäätelön myyntiä. Hellepäivinä on nähty pitkiäkin jonoja – hyvää kun kannattaa aina odottaa, jonottaa…

 

Vaasassa on joitakin esimerkkejä, jotka kertovat olemassaolollaan siitä, että aktiivisella kansalaistoiminnalla on mahdollistettu paikallishistorian ”helmien” säilyminen. Ensimmäisenä tulee mieleen Vanhan Vaasan Alkula, jonka kunnostamisen panivat alkuun Vaasan ympäristöseuran aktiivit, ja joka on nyt Vaasan kaupungin toimien ansiosta kokenut todellisen uudestisyntymisen ihmeen.  

Satamavahdin koppikin oli menossa todella huonoon kuntoon, sen seinille tehtiin toistuvasti luvattomia graffiteja ja näky oli vuosikausia suorastaan sydäntä särkevä. Talkoolaisia löytyi tällekin kohteelle muutamaan otteeseen.  

 

 

Kuva: AN. Talkoot 7.6.2012. Kuvassa olevaa talkooväkeä: AW, GP ja L-EH.

 

Lue lisää tietoja kioskirakennuksen historiasta, ja asukasyhdistyksen talkoista

http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2017/05/torstain-maalaustalkoot-perutaan.html 

 

Aimo Nyberg
Kaupunkikuvaaja
Paikallishistorian harrastaja

aimonyberg(at)gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...