Ritariperhosten häät
Oli hyvin varhainen kesäaamu minulle niin rakkaassa Vaskiluodossa. Aurinko oli jo noussut, ja sen ensisäteet tunkeutuivat noiden vanhojen naavan peittämien paksujen ja metsää isällisesti aina suojanneiden kuusien oksien lävitse, laskeutuen kimaltelemaan tuon salaperäisen Haukilammen pintaan, ja muodostaen rannan kasvien väliin hämähäkkien kutomiin verkkoihin yön aikana kiinnittyneistä sumupisaroista kuin kimaltelevia timantteja, luoden näin ihastuttavia näkymiä.
Silloin alkoi metsän kätköistä kuulua lähestyvän pajupilliorkesterin kiehtovat sävelet, lähestyen lähestymistään.
Sieltä tulivat nuo metsän taiturimaiset musikantit. Niitä oli kuusi, ja ryhdikkäinä ne astelivat esiin, ja asettuivat tuon siellä olevan aukean laidalle. Se on se kohta, jossa metsän eläimet tavallisesti järjestivät juhlansa viihdyttääkseen toisiaan. Silloin myös nähdään, mitä kukin on talven kylminä ja pitkältä tuntuvina viikkoina ja kuukausina oppinut erilaisten harrastusten parissa, ilahduttaakseen ja viihdyttääkseen metsän monia ystäviään.
Seuraavana sieltä metsän kätköistä tuli esiin keijukainen kantaen kädessään taikasauvaa, jonka yläpäässä kimalteli timanttimaisena pieni tähti.
Hänen jälkeensä tulivat nuo metsän kiehtovat hallitsijat – ritariperhoset. Ei kukaan, joka niitä katseli voinut olla ihastelematta niiden keltaista pääväriään, ja olla huomaamatta tuota satumaisen kaunista, niiden asuun kuuluvaa sinistä täplää, joka loisti kuin kallein kunniamerkki niiden ihastusta herättävässä asussa. He olivat nyt juhlien ihailtu pääpari, joita seurasi kaksitoista valkoisin hääasuihin pukeutunutta kaaliperhosta. He olivat kaikkien ihastelemia morsiusneitoja.
Seuraavana esiin tuli leppäkerttujen kuoro, jotka lauloivat talven aikana ahkerasti harjoiteltuina noita kiehtovia laulujaan. Heidän joukossaan oli muutamia erikoisen kiehtovia altto ääniä, joita kaikki jo edellisenäkin kesänä olivat ihastelleet.
Sitten lähestyivät nuo sinisissä univormuissaan olevat koppakuoriaiset, joiden asuja oli harjattu ja kiillotettu toisenkin kerran juuri näitä hääjuhlia varten. Heidän kuorossaan taasen oli aivan hämmästyttävän hienoja ja hioutuneita bassoääniä, joiden sävelet todella saivat kuulijoiden selkäpiitkin värisemään.
Näitä kahta kuoroa seurasi juhlakentälle heinäsirkkojen viuluyhtye, jonka hivelevät sävelet olivat mitä suurinta nautintoa saada kuulla ja elää niiden loihtimissa herkissä kauniissa tunnelmissa.
Pikkuhiljaa täyttyivät penkkien istuinpaikat ja kaikki valmistuivat seuraamaan itse hääseremoniaa. Silloin asteli esiin tuo omanarvonsa tuntema Niskannäpsyttäjä, joka oli harjoitellut osaansa peilin edessä ainakin sata kertaa osatakseen kaiken yleisönsä edessä ilman mitään kommelluksia, jotka hänen arvoiselleen miehelle olisivat kauhea katastrofi. Hän kääntyi siis ensin niiden vihittävien ritariperhosten puoleen ja kysyi: Oletteko te kaksi valmiit niin vaativaan liittoon kuin mitä avioliitto on ja rakastamaan toisianne elämän kaikissa vaiheissa niin myötämäessä elämän vastoinkäymisissäkin.
Saatuaan hääparin myönteiset vastaukset hän vielä kysyi, että onko kenelläkään metsämme eläimistä mitään tätä avioliittoa vastaan. Saatuaan yleisön myönteisen suhtautumisen hän julisti, että hän nyt julistaa nämä kaksi rakastavaista mieheksi ja naiseksi perhosten maailmassa. Se aikaansai kauas kuuluneet käsien taputukset ja yleisen tyytyväisyyden ilmaukset.
Sitten seurasi tuo unohtumaton keijukaisten kiehtova tanssiesitys. Kuinka siroja olivatkaan heidän liikkeensä ja miten kiehtova koko tuo hieno ryhmäesitys. Yleinen ilo saada osallistua tällaiseen mahtavaan tapahtumaan mukana olevana oli käsin kosketeltavissa, sillä se säteili jokaiseen mukanaolijan olemuksesta.
THE END
Makaonfjärilarnas bröllop
Det var en mycket tidig sommarmorgon på Vasklot, som är så kärt för mig. Solen hade redan stigit och dess första strålar trängde genom grenarna på de tjocka skägglavsbeklädda granarna som alltid faderligt skyddar skogen och sänkte sig skimrande på utan den hemlighetsfulla Gädd-dammen och bildade liksom skimrande diamanter av daggdropparna på näten som spindlarna under natten spunnit mellan strandens växter.
Då borjade man från skogens gömmor höra de ljuva tonerna av en videflöjtsorkester som kom allt närmare.
Där kom de där skogens skicliga musikanter. De var sex stycken som strama placerade sig vid kanten av gläntan. Det var den plats där skogens djur vanligen ordnade sina fester för att roa varandra. Då ser man också vad var och en under vinterns kalla veckor vilka känns så långa hade lärt sig bland sina olika fritidsintressen lärt sid för att glädja och underhålla sina många vänner i skogen.
Som följande kom ur skogens gömmor en älva, som i handen bar en trollstav i vars ena enda gnistrade en liten stjärna liknande en diamant.
Efter henne kom skogens förtrollande härskare – en riddarfjärilorna. Ingen som såg på dem kunde låta bli att beundra deras gula basfärg eller unggå att lägga märke till de där sagolikt röda och blå fläckkarna som hör till deras dräkt och som lyser som de dyrbaraste äretecken. De var nu festens deundrade drudpar, vilket åtföljdes av tolv kålfjärilar klädda i vita bröllopsskrudar. De var brudtärnor, vilka beundrades av alla.
Som följande uppenbarade sig nycelpigornas kör, som sjöng fascinerade sånger vilka de under vintern flitigt hade övat in. Bland dem fanns några fina altröster, som alla redan föregående sommar hade beundrat. Sedan närmade sig de där skalhaggarna som är kläddä i sina blå uniformer som de har borstat och blankat ännu en gång just för den här bröllopsfesten. I deras kör fanns alldeles häpnadväckande fina finslipade basröster, vilkas toner verkligen fick det att skälva i ryggraden på åhörarna.
Dessa två körer åtföljdes på festplatsen av violinensemble av gräshoppar, vilkas smekande toner var den största njutning att få lyssna till och få uppleva de känslosamma drömmar som de trollade fram.
Småningom fylldes alla bänkarnas sittplatser och alla beredde sig på att följa själva vigselceremonien. Då steg den där ”Nackkliaren” fram som nog visste sitt värde och som hade övat sin roll framför spegeln säkert hundra gånger för att kunna allt inför publik utan missöden, vilka för en man av hans värde skulle ha varit en förfärlig katastrof. Han vände sig således till makaonfjärilarna och frågades: Är ni redo att ingå det förbund som äktenskapet är och älska varandra i alla skeden såväl i medgång och livets motgångar?
Sedan han fått jakande svar av bröllopsparet frågade han ännu om någon av skogens djur hade något att invända mot äktenskapet. Då han fått kännedom om publikens positiva inställning förkunnade han att, nu förklarar han dessa två älskande som man och hustru i fjärilarnas värd. Det fick till stånd applåder och uttryck av allmän tillfredsställelse som hördes vida omkring.
Sedan följde den där oförglömliga fascinerade älvornasdans. Så sirliga de var i sina rörelser och så fascinerade gruppens framträdande var. Den allmänna glädjen att få delta i en sådan mäktig händelse var för den som var med handgriplig ty den strålade ut från varje varelse som var med.
Aatto Wuorenlinna
Översättning och illustratör: Gunfor Pått
Kuvien skannaus ja blogikirjoituksen koonti: Aimo Nyberg
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti