TERVETULOA - VÄLKOMMEN!

Tämä Vaasa-aiheinen kaupunkiblogi on avoin myös Sinun asiallisille kuville ja kirjoituksille, suomeksi tai ruotsiksi. Kaikki tekijäinoikeudet & vastuut kirjoittajilla ja kuvaajilla! Ota yhteyttä sivuston ylläpitoon/Aimo.





perjantai 31. heinäkuuta 2015

Mielipide monikulttuurisuudesta


Kuva: AN. Päivän Hesarin mielipidekirjoituksia

Ajankohtaisesta valtakunnallisesta aiheesta, monikulttuurisuudesta, kirjoittaa tänään (31.8.2015) Helsingin Sanomien Mielipidepalstalla Svetlana Sivil. Hän on vaasalainen kouluttaja aikuiskoulutus puolelta, jolle on kertynyt työkokemusta erilaisista lähtökohdista ja syistä Vaasaan tulleiden nuorten ja aikuisten kanssa.

Tämän mielipidekirjoituksen ajatuksissa näkyy mielestäni hienosti asiaan perehtyminen, omiin kokemuksiin pohjautuva ajattelu. Arjen haasteet koulutuksessa, kotoutuminen yhteiseloon kodeissa ja kaupungilla kuvataan kirjoituksessa asiantuntevasti, inhimilliseen kanssakäymiseen uskoen.

Vaasa on monikulttuurinen, täällä voi kuulla puhuttavan lähes sataa eri kieltä, myös uskonnollinen kirjo on suuri. Tämä on ollut tuttua myös minulle. Kaupunkimme peruskouluissa on ollut maahanmuuttajataustaisia oppilaita jo kohta kolme vuosikymmentä. Itse olin juuri opettajan työt aloittanut, kun 80-luvun puolivälissä tulivat ensimmäiset, kielitaidottomat ”mamut” kouluumme, silloiseen Onkilahden yläasteelle. Ensimmäinen aurinkoinen tuttavuus oli Iranista. Nyt ”Onkkari” on osa Vöyrinkaupungin koulua, jossa opiskelee suurin osa kaupungin yläkouluikäisistä mmt-oppilaista eli maahanmuuttajataustaisista oppilaista.

Koulussamme ollaan sitä mieltä, että meillä menee hyvin, - olemme onnistuneet tehtävässämme, ja teemme työtämme innolla, ja ymmärrämme myös työn tärkeyden koko yhteiskunnan kannalta.

Katso mielipidekirjoitus päivän Hesarista / digi HS:sta
http://www.hs.fi/paivanlehti/31072015/a1438223777936

Tässä Svetlana Sivilin kirjoitus: Totuus on jossain ääripäiden välillä

Monikulttuurisuus on toisille painajainen, toisille unelma. Minulle se on arkea, johon sisältyy unelmia ja painajaisia, haasteita ja mahdollisuuksia.

Perheeni on monikulttuurinen. Meillä luetaan iltasadut vuorotellen venäjäksi ja suomeksi. Olen asunut Suomessa yksitoista vuotta ja viihdyn täällä, mutta jos minulta kysytään, mikä minä olen, vastaus on selvä: olen venäläinen.

Työskentelen maahanmuuttajien parissa, joten kohtaan monikulttuurisuutta päivittäin. Keskustelen siitä kahvipöydässä, luen kirjallisuutta, ajattelen vapaa-ajalla. Se on osa elämääni.

Uuden tulokkaan sopeutuminen vieraaseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin on pitkä ja vaikea prosessi. Usein unohtuu, että kotoutuminen edellyttää myös kovaa henkistä työtä, asioiden hyväksymistä ja itsestäänselvyyksien miettimistä uudelleen. Onnistuneen kotoutumisprosessin tuloksena syntyy uusi persoona, joka yhdistää vanhan ja uuden maailmansa joksikin ainutlaatuiseksi. Kaikki eivät siihen valitettavasti kykene.

Kun puhutaan monikulttuurisuudesta, nähdään vain unelma tai painajainen. Joko kaikki "mamut" ovat rikollisia, tai sitten annetaan kaikkien kukkien kukkia. Voisiko olla, että totuus on jossain siellä välissä?

Totta on sekin, että osa maahanmuuttajista ei kotiudu. On hienoja tarinoita ihmisistä, jotka ovat rakentaneet uuden elämänsä – ja on niitä, jotka syrjäytyvät. Suurin osa oppii kielen, työllistyy ja sopeutuu. He eivät näy katukuvassa, koska he ovat töissä. Pudokkaita löytyy miltei kaikista kulttuureista, mutta tuskin on yllätys, että saksalainen insinööri kotiutuu Suomeen paremmin kuin kymmenen lapsen somaliäiti, joka ei ole käynyt päivääkään koulua kotimaassaan.

Epäonnistuneen kotoutumisen seuraukset on nähty Ruotsissa ja Ranskassa: palavat autot, lentävät kivet, kunniaväkivalta. Tästä pitää puhua avoimesti. Ratkaisu ei voi olla se, että laitetaan rajat kiinni ja annetaan ihmisten hukkua Välimereen.

Jos minulta kysytään, olenko suvaitsevainen, vastaan, että suvaitsevaisuudellani on rajansa. Kun Suomen laki tai koulun säännöt tulevat vastaan, suvaitsevaisuuteni loppuu.

Kaikki ihmiset ovat arvokkaita kielestä ja kulttuurista riippumatta, ja kaikilla on oikeus omiin arvoihin ja omaan kulttuuriinsa. Mutta onnistunut integraatio vaatii joustoja niin enemmistöltä kuin vähemmistöltäkin. Suomalaisessa koulussa pitää voida syödä jouluna kinkkua ja laulaa kesällä suvivirttä, vaikka luokassa onkin maahanmuuttajia.

Olisiko nyt hyvä aika puhua monikulttuurisuudesta avoimesti ja suoraan – haukkumatta toisiamme rasisteiksi ja kukkahattutädeiksi? Olemme kaikki tasa-arvoisia, vaikkakin erilaisia.

Svetlana Sivil
kouluttaja, Vaasa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti