maanantai 8. helmikuuta 2021

Toriparkin laajennus OAS vaiheessa

 

Asukasyhdistykset ovat asianosallisia ja siis lausunnonantajia oman alueensa isoissa ja pienissäkin asioissa. Muutkin yhdistykset, joiden säännöissä mainitaan toimenkuvaan kuuluvan asukkaiden vaikutusmahdollisuuksista huolehtiminen, ja kaupunkikuvallisten näkemysten pohdinta, voivat tehdä kannanottoja, muistutuksia jne. kaupungin kaavoitukselle. Suomalaiseen demokratiaan kuuluu kuulemismenettely ja sen yhteydessä kommentointi eli mielipiteiden esille tuominen.

VKA ry – ICV rf säännöissä sanotaan näin: ” 2§. TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 
Yhdistys on toimialueensa asukkaitten puoluepoliittisesti sitoutumaton etujärjestö, joka toiminnallaan ottaa kantaa ja vaikuttaa ekologisten, esteettisten ja eettisten arvojen huomioonottamiseen alueella tapahtuvasta kaupungin kehittämisestä päätettäessä.”

Yhdistyksen hallitus päätti viime viikolla vuoden 2021 järjestäytymiskokouksessa, että tähän Toriparkin laajennusasiaan otetaan kantaa. Asia on ollut pitkään vireillä, ja aikaisempiakin kannanottoja yhdistyksellä on.

Jokainen voi toki lähettää ihan itsekin, omalla nimellään lausunnon eli mielipiteensä kaupungin kirjaamoon ja/tai suoraan suunnittelijalle.  

Nyt eteenpäin nytkähtävä kaavoitusvaihe kestää vielä jonkun aikaa, mutta tämän suuresti Vaasan läpiajoliikenteeseen vaikuttavan projektin toteuttamisen aika lähenee.

 

Lainaus Vaasan kaupungin sivuilta

 


LAUSUNTOPYYNTÖ

Asemakaava vireille: Toriparkin laajennus (ak1071)

Asemakaavan muutos koskee Vaasanpuistikon katu- ja puistoalueita, torin eteläosaa, tonttia 905-7-2004-1 ja osaa palokadusta sekä Kauppapuistikosta. Tavoitteena on osoittaa olemassaolevalle maanalaiselle toriparkille 600-800 autopaikkaa sisältävä laajennus Vaasanpuistikon alle sekä tutkia Kauppapuistikko 14 liikekiinteistön lisärakentamismahdollisuuksia.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävänä 9.2. – 1.3.2021 kaavoituksessa ja kaavoituksen kotisivuilla 

www.vaasa.fi/ak1071 

Lausunnot suunnitelmasta tulee toimittaa kaavoitukseen nähtävilläolon aikana. (maankäyttö- ja rakennuslaki 65 §, maankäyttö- ja rakennusasetus 27 §) Mikäli lausuntoa ei ole annettu määräaikaan mennessä, tulkitsemme että teillä ei ole asiasta huomautettavaa. 

Lisätietoja antaa kaavan valmistelija, kaavoitusarkkitehti Anne Majaneva, puh. 040 743 8149, sähköposti anne.majaneva(at)vaasa.fi, tai kaavoituksen kanslia kaavoitus(at)vaasa.fi
puh. 06 325 1160.
Kaavoitus 8.2.2021

 

Blogikirjoituksen koonnut: Aimo Nyberg, aimonyberg(at)gmail.com 

 

perjantai 5. helmikuuta 2021

Sivusto UUDISTUU helmikuussa

 

- ulkonäköä fixataan
- sisältöä monipuolistetaan
- mukaan toivotaan uusia kirjoittajia ja kuvaajia
- 10 vuoden ajan taustayhteisönä ollut VKA ry – ICV rf poistuu,
  asukasyhdistyksellä on omat viralliset nettisivut http://vkaicv.nettisivu.org/

Toiveena on uudistaa blogi toimimaan paremmin vapaana, riippumattomana kaupunkiblogina, jossa vaasalaisia teemoja, niin isoja kuin pieniäkin juttuja tuodaan esille eri näkökulmista.

Sivusto on edelleen ”vain blogi”, ja toimii siis teemojen, yksittäisten asioiden esiin nostajana, ei niinkään keskustelufoorumina. Siihen blogit ovat liian hitaita, kommentointi on työlästä eikä keskustelua synny samalla tavalla kuin nopeilla facebookin ja twitterin kaltaisilla somekavavilla.

Tämä blogisivusto vaasaennenjanyt vasaförrochnu perustettiin helmikuussa 2011 mainostamaan tätä tilaisuutta:

 

To 10.3 kl. 18. Bildkonstlärare Aimo Nyberg och amanuens Meta Sahlsrtöm.
Fotografier från förr berättar om hur stadens miljö har förändrats. Deltagarna kan kommentera och diskutera - och förhoppningsvis lärä för framtiden.

Arr. Vasa Arbis i samarbete med invånarföreningen i centrala Vasa och Österbottens traditionsarkiv. Öppen tillställning. VÄLKOMMEN.

 

Tämän kaupunkiblogin nimen mukaisesti ENNEN JA NYT -teema säilyy tulevien kirjoitusten ja kuvien yhtenä mielenkiintoisimmista aiheista.

Uskon vakaasti, että meitä kaikkia kiinnostaa Vaasan ja meidän vaasalaisten tulevaisuuden näkymät. Tässä ja nyt kuvaukset, tunnelmat ovat erityisen kiinnostavia kirjoitusten ja kuvien aiheita, ja visiot huomisesta, tulevista vuosista ansaitsevat myös aikaisempaa suurempaa osuutta blogin sisällöstä.

Toivon, että tämä blogin sisällöllinen uudistus onnistuu! ”Kasvojen kohotus”, visuaalisen ilmeen muutos tehdään tulevien viikkojen aikana.

Pidetään yhteyttä! Hyvää helmikuuta kaikille!

Aimo Nyberg
Sivuston ylläpitäjä, moderaattori
aimonyberg(at)gmail.com



 

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...