Julkaisen tämän blogin sivuilla aina silloin tällöin myös ”mainontaa” mielenkiintoisista tilaisuuksista, joita Vaasassa järjestetään. Ei tietenkään kattavasti, koska se on mahdotonta. Tarkasti valikoiden myös siksi, että tämä blogi on kaikin puolin riippumaton ja vapaa ulkopuolisista tahoista, niin taloudellisista kuin muistakin sitoutumisista.
Tämän blogin ylläpitäminen on vapaaehtoistyötä, josta ei ole kenellekään taloudellista hyötyä. Tällaisesta blogikirjoittelusta ei myöskään tule minkäänlaisia kuluja asukasyhdistyksellemme.
Pääasiallinen motiivi on olla osa nykyaikaista sosiaalista mediaa, ts. saada yhdistyksellemme jonkinlaista näkyvyyttä, toive tulla myös kuulluksi, sekä etsiä ja löytää vuorovaikutuskeinoja paikallisiin asioihin vaikuttamiseksi.
Pääosa tämän blogin jutuista, kuvista on ollut allekirjoittaneen tekemää matskua, mutta näille sivuille otetaan vastaan ihan mielellään kaikenlaista asiaa, jutunalkua, kuvaa, videota jne. keneltä vaan.
Toive on, että tarjottu materiaali on jollain tavalla tekemisessä Vaasan ja vaasalaisten kokemusten kanssa.
Ei kaupallisten tilaisuuksien mainonta on mielestäni erinomaista yhteistyötä, verkottumista erilaisten toimijoiden kesken, - juuri sellaista ruohonjuuritason toimintaa, jossa kaikki voittavat. Kansalaisten keskinäinen kanssakäyminen avaa uusia mahdollisuuksia oppia jotain uutta, kenties todella merkittävääkin.
Alkavan viikon perjantai illaksi suosittelen tätä:
(Klikkaa tarvittaessa kuvaa suuremmaksi)
Kuva: FB-viestistä.
Teksti: Aimo Nyberg
Lähetä halutessasi juttuja ja kuvia, infoa tilaisuuksista ym. julkaistavaksi tässä blogissa
osoitteeseen aimonyberg(at)gmail.com
Sitoutumaton ja vapaa blogi. Myös Sinun kirjoituksillesi ja kuvillesi!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Meeri Koutaniemi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Meeri Koutaniemi. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 13. maaliskuuta 2016
perjantai 14. elokuuta 2015
Yllättävässä paikassa
Oli miellyttävä yllätys löytää Vaasan rautatieasemalta Meeri Koutaniemen valokuvanäyttely!
Menestysvalokuvaajaksi noussut kansainvälinen nuori kuusamolainen valokuvaaja on tehnyt kiertävän näyttelyn muutamista suurikokoisista valokuvistaan.
SILMINNÄKIJÄT
Tarinoita ihmisen ja luonnon kohtaamisesta Itä-Himalajalla.
Villieläinten ja ihmisten yhteiselosta kertova koskettava valokuvanäyttely kiertää Suomea kevään ja kesän aikana.
WWF Suomi tuo kaupunkien keskustaan Meeri Koutaniemen valokuvia Itä-Himajalan Bhutanista, jossa osa ihmisistä asuu kansallispuistoissa villieläinten ympäröimänä.
Kuvien ihmiset kertovat tarinoita yhteiselosta, johon liittyy arvokkaita luontokokemuksia, mutta myös konflikteja.
Näyttely on parhaillaan nähtävillä Pohjanmaalla:
Vaasan rautatieasema 11. - 16.8. (Avoinna ma-pe klo 5.10-19.40, la 5.10-18.15, su 6.20-19.40)
Kokkolan kaupungintalo 18. - 28.8. (avoinna ma - pe klo 7-17)
Lapua, Vanha Paukku, Pyhälahden valokuvaamomuseo 1.9. - 6.9. (avoinna ma - pe 11-19, la - su 11-15)
Katso näyttelyn FB-sivut
https://www.facebook.com/events/383931878454178/
Katso lisäähttp://www.meerikoutaniemi.com/
Kuva ja teksti: Aimo Nyberg

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
LUITKO JO TÄMÄN?
Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!
Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...