ILKKA VIRTANEN
Vaasan Sotaveteraanimuseo osallistuu meneillään olevaan
tapahtumaviikon ohjelmaan uudella yhteistyöllä Variskan yhtenäiskoulun kanssa.
Koulu tuo koko 9. eli peruskoulun päättävän vuosikurssinsa oppilaat (120
oppilasta) tutustumiskäynnille museoon perjantaina 14.8. On kunnioitettavaa,
että aloite on tullut koululta.
Variskan
peruskoulun keväällä 2027 päättävät 9. luokkien oppilaat tutustuvat Vaasan
Sotaveteraanimuseoon
Peruskoulun opetussuunnitelmat mahdollistavat nykyisin
itsenäisten ja innovatiivisten ratkaisujen sisällyttämisen opetukseen.
Opetukseen voidaan ottaa siten mukaan aineksia, joita esimerkiksi oman alueen
historia, kulttuurielämä ja yhteiskunnalliset rakenteet tarjoavat.
Variskan yhtenäiskoulussa toteutetaan nyt alkaneen
lukuvuoden alussa perjantaina 14.8.2026 koulun yhdeksäsluokkalaisten
ryhmäytymispäivä, jonka yhtenä osana on koulun kaikkien kuuden luokan (a’ 20
oppilasta) oppilaiden tutustuminen Vaasan Sotaveteraanimuseoon. Vierailut
tapahtuvat peräkkäisinä opastettuina ryhmäkäynteinä aikavälillä 9–13.
Vaasan Sotaveteraanimuseo on perustamisestaan 1999 lähtien
nähnyt koululaiset ja yleensä nuoret tärkeäksi kohderyhmäkseen. Idän ja lännen
rajanpinnassa sijaitseva isänmaamme on vuosisatojen kuluessa kokenut kymmenet
sodat. Nykyinen 80 vuoden pituinen rauhan aika on itse asiassa pisin ajanjakso
lajissaan. Tilanne maailmassa kuitenkin kertoo, että eivät sodat ole mihinkään
kadonneet, sotauutiset maailmalta, jopa Euroopasta ovat uutisten pääasioina
päivittäin. On hyvä tuntea historiaa, myös sotahistoriaa ja suhteuttaa sitä
nykyhetkeen. Näin voi ehkä paremmin varautua myös tulevaan.
Variskan koulun opetusohjelmaan sisällytetty innovatiivinen
ryhmäytymistapahtuma saa historian harrastajalta ja sotaveteraanien perinnön
vaalijalta suuren arvostuksen. Yksittäisiä oppilasryhmien museokäyntejä on
jatkuvasti, mutta Variskan panostus saa jo ohjelmallisen luonteen. Sitä voi
verrata Vaasan Lyseon lukion historian opettajan Janne Dahlstenin luomaan
käytäntöön, jossa historiaa opiskelevat ryhmät ovat jo usean vuoden ajan
käyttäneet tietyn Suomen historiaan liittyvän kursin viimeisen kaksoistunnin
sotaveteraanimuseovierailuun. Käynti on siis integroitu osaksi kurssia.
Variskan koulun vierailuohjelman vastuuhenkilönä on historian opettaja Oliver
Nabb.
Kuvia museon tiloista: AN 14.8.2026
Aamun ensimmäisen ryhmän oppaana oli Ilkka Virtanen
Esitys eteni aikajärjestyksessä. Tapahtumien kerronnan ohessa Ilkka esitteli museossa olevaa esine- ym. aineistoja. Alla olevat kuvat liittyvät esityksen kulkuun ja näyttävät samalla mitä kaikkea museossa on.
Paikan päällä Vaasan Sotaveteraanimuseossa ovat kuva- ja tekstiaineistot hyvin esillä - katsottavaa, koettavaa riittää suuressa määrässä esineistöä eri aikakausien sota-ajoilta.
Käy Sinäkin tutustumassa Vaasan Sotaveteraanimuseoon!
Taiteiden Yönä kävijöitä oli aukioloaikana ihan kohtuullinen määrä.
Museota ylläpidetään vapaaehtoisvoimin - tästä syystä aukioloajat ovat kaupungin ylläpitämiin museoihin verrattuna paljon lyhyemmät.
Katso Vaasan Sotaveteraanimuseon nettisivut ja tarkista aukioloajat
https://www.vaasansotaveteraanimuseo.fi/
Vaasan Sotaveteraanimuseo - Vasa Krigsveteranmuseum
Kirkkopuistikko 22 A, 65100 Vaasa
Museo on avoinna syksyllä 2026 seuraavasti:
to 13.08 klo 18–20 (Taiteiden yö)
su 23.08 klo 14–16 (Pohjanmaan museopäivä)
sunnuntaisin (alkaen 13.09.) klo 14–16
Vapaa pääsy. Veteraanin kolikkopakki kiittää mahdollisesta
vapaaehtoistuesta.
Katso myös aikaisempi blogikirjoitus Vaasan lyseon oppilaiden vierailusta Vaasan Sotaveteraanimuseossa (23. marraskuuta 2023)
Lyskan oppilaita vierailulla Vaasan Sotaveteraanimuseossa
https://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2023/11/lyskan-oppilaita-vierailulla-vaasan.html

















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti