keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Vaasa postikortti 1970-luvulta?



Tämä postikortti on vaimoni vanhempien valokuva-albumissa. Hauska kuva, luultavasti 1970-luvulta. Siihen on piirretty nuoli osoittamaan kerrostaloa Ravikadulla, jossa Vaasan mummi asui.

Ehdin minäkin, ja perheeni, häneen 80-luvulla tutustua. Silloin raviradalla oli vielä sekä hevos- että auto/moottoripyöräkilpailuja. Ravit olivat muistojeni mukaan Jenny-mummille ihan miellyttävää seurattavaa. Omalta parvekkeelta näki ja kuuli oikein hyvin. Pärisevät ja bensankatkuiset moottoripyörät sen sijaan aiheuttivat hänelle pään puistatuksia.

Sukulaistemme albumeissa saattaa olla tällaisia upeita postikortteja vielä vanhemmiltakin ajoilta. Muistetaan olla uteliaita!

Vaasa-aiheisia kortteja on kiitettävästi keräilijöiden kokoelmissa, ja niitä esitelläänkin jo aika hyvin mm. facebookissa. Yksi todella hieno sivusto on Vaasan kuvia 1900-luvulta.

Myös tälle sivustolle, Vaasa ennen ja nyt -blogiin, saa kuka tahansa lähettää julkaistavaksi, ilman korvausta kylläkin, Vaasaan jotenkin liittyvää kuvaa ym. dokumentteja. Vanhoja kuvia sellaisenaan, tai vaikkapa ns. jälleenkuvattuina kuvapareina: sama paikka joskus ennen ja sen parina uusi kuva, tilanne tänä päivänä.

Ottakaa rohkeasti yhteyttä allekirjoittaneeseen, autan tarvittaessa vanhojen kuvien skannauksessa/reprokuvauksessa. Saatan jopa innostua lähteä etsimään ko. kuvauspaikkaa, ja kuvaaman sinun kanssasi näkymää tässä ja nyt.

Aimo Nyberg
aimonyberg(at)gmail.com


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...