tiistai 17. huhtikuuta 2018

Antoisa asukasilta

Asukasyhdistyksemme eilinen (16.4.2018) kokonaisuus, asukasilta opastuksineen Vaasan Kaupungintalolla ja Maaherrantalossa, ja siellä illan päätteeksi pidetty sääntömääräinen kevätkokous, oli jälleen kerran miellyttävä asukkaiden tapaaminen.

Vaikka Marskinryyppy ei illan kulkuun kuulunutkaan, saatiin Vaasa Mustasaari oppaan Eva Reinikaisen mahtavista selostuksista omakohtainen tuntuma sadan vuoden takaisiin tapahtumiin Vaasassa.

Ja enemmänkin, sillä etenkin Kaupungintalolla Evan ansiokkaat yksityiskohtaiset faktatiedot saivat aikaan mukavaa omakohtaistakin muistelua osallistujien keskuudessa.

Oppaallemme suuret kiitokset, kuten myös kahvituksesta ja tarjoilun hoitaneelle Cafe Maestrolle.



Kuvat: AN. 16.4.2018. Vaasan kaupungintalon juhlasali on uskomaton näyttö siitä, mihin vaasalaiset, noin 6000 asukasta pystyivät, kun uutta Vaasaa rakennettiin vanhan Vaasan palon jälkeen.Tämä Magnus Isaeuksen suunnittelema talo valmistui vuonna 1883.

Saimme kuulla myös Vaasan kaupungintalossa olevasta taiteesta, kattomaaluksista, veistoksista ym. tärkeitä asioita. Erityisen mielenkiintoista oli kuulla oppaamme kertovan Vaasan vaakunaan liittyvistä vaiheista.

Vaakunaan kuuluva Vapaudenristi olisi pidemmänkin esitelmän aihe, - kuinkakohan moni muistaa, että Vaasa ja Mikkeli ovat Helsingin lisäksi ainoat kaupungit, jotka saavat vaakunassaan pitää Vapaudenristiä.

Katso Vaasan kaupungin sivuilta lisää

https://www.vaasa.fi/vaakuna-ja-logo




Kuvat: AN, 16.4. 2018. Maaherrantalo on monille vieraampi paikka, eikä siellä kovinkaan moni ole käynyt. Rakennuksen historia liittyy todella moneen merkkihenkilöön, ja erilaisiin vaiheisiin.

Nykyään tila on kaupunginjohtajan käytössä erilaisissa tilaisuuksissa. Myös Pohjanmaanmuseon tiloja ja varastoja on talossa. Alimmassa kuvassa on rekonstruktio C.G. E. Mannerheimin huoneesta vuoden 1918 tammikuulta. Suomen hallitusvallan päämaja sijaitsi tällöin Vaasassa, aluksi siis tässä rakennuksessa, ja sittemmin vielä Vaasan kaupungintalolla.



Maaherrantalon pääsisäänkäynnin vieressä seinällä on muistolaatta.

Kiitos kaikille eilen opastuskierroksilla mukana olleilla!

Aimo Nyberg

Kevätkokouksemme 2018 kannanotot, katso myös seuraava blogikirjoitus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...