keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Näkyykö lauantaina kuunpimennys?

Koko Suomessa näkyy täydellinen kuunpimennys lauantaina 10.12.2011. Pimennys alkaa kello 16.06 ja kestää 52 minuuttia.

Aurinko laskee Vaasassa lauantaina jo ennen kolmea, eli riittävä pimeys vallitsee ainakin koillisella taivaalla, jossa kuu nousee horisontissa. Keskikaupungilla talot ym. rakennukset voivat alkuvaiheessa peittää kuun nousun, kenties kuunpimennyksenkin. Myös pilvet voivat tietenkin peittää näkyvyyden. Kaupunginvalot haittaavat myös jossain määrin havaintojen tekoa, ainakin kuunpimennyksen kuvaamista. Kannattaa kuitenkin yrittää, sillä nykyajan digikameroilla saa yllättävän hyviä kuvia myös kuusta.
Lauantaina kuunpimennyksen aikaan kuvaan voi saada erikoisia värisävyjä. Jos mahdollista, käytä jalustaa tai aseta kamerasi jollekin tukevalle alustalle.



Kuva netistä, itselläni ei ainakaan vielä ole näin hyviä kuvia kuunpimennyksestä

Kuu näkyy täydellisessä kuunpimennyksessä rusehtavan punaisena. Kuu kulkee maan varjon pimeimmän osan läpi, mutta sen pinnalle taittuu jonkin verran auringonvaloa maan ilmakehän kautta. Ilmakehä suodattaa sinertävät sävyt pois.

Täydelliset kuunpimennykset ovat paljon harvinaisempia kuin osittaiset pimennykset, mutta yleisempiä kuin auringonpimennykset.

Edellisen kerran täydellinen kuunpimennys nähtiin Suomessa kesäkuussa, ja seuraava nähdään vasta vuonna 2015.

Tähtitieteellinen yhdistys http://www.ursa.fi/

Vaasan Adromeda http://www.ursa.fi/yhd/andromeda/

Kannattaa käydä katsomassa myös Vaasan kirjaston Teema-käytävällä oleva näyttely. Tammikuun puoleen väliin asti esillä on Veikko Siponkosken ”LUNA” valokuvanäyttely. Suosittelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...