Tikanojan Taidekodin näyttely: Hiljaiseloa, hehkuvia värejä

 

 

 

Henri Matisse: Asetelma, 1916–17, öljy kankaalle

Ulkomaisten modernistien teoskokonaisuuden Frithjof Tikanoja hankki 1920-luvulla.
Henri Matissen teos Sculpture et vase de lierre (1916–17) kuuluu kokoelman helmiin.

 

Sain Vaasan museotoimenjohtaja Elina Boneliukselta pyynnön tulla avauspuheenpitäjäksi Tikanojan Taidekodin näyttelyyn:

Hiljaiseloa, hehkuvia värejä

Stilla dagar, glödande färger

Serene Moments and Vibrant Colours

27.9.2025 –

Näyttelyn avajaiset pe 26.9. klo 18.00

 

Samana iltana Tikanojan Taidekodissa avataan toinenkin näyttely

klo 19.00
Minä en pelkää – suomalaisia nykykuvittajia

27.9.2025-23.5.2026

Tästä mielenkiintoisesta näyttelystä teen blogikirjoituksen myöhemmin

 

Valmistelen avauspuhettani vielä pari päivää – sopivan lyhyeksi - ja toivottavasti myös innostavaksi.

 

Tätä ennen näyttelyn ”ENNAKKOMAINONTAA”

Tällaiseen blogipostaukseen saan ”talteen” hyvinkin paljon asiaa. Jotain jää varmaan omaankin päähän, alitajuntaan pidemmäksikin ajaksi.  Liikaa faktoja en kyllä aio avajaispuheeseen laittaa.

 

ALKUUN kokoan yleissivistävää tietoa (lainauksia näyttelyn seinäteksteistä)

- Frithjof Tikanojasta (1877–1964) ja hänen yli tuhannen teoksen kokoelmasta, joka sisältää monien taidehistorian keskeisten taiteilijoiden teoksia sekä Suomesta että ulkomailta

Frithjof Tikanoja oli monipuolinen kulttuuripersoona, joka rakasti kirjallisuutta, musiikkia ja lauloi itse myös kuorossa. Hän tuki avokätisesti etenkin suomenkielisiä kulttuuri- ja sivistyshankkeita. Tikanoja oli mukana perustamassa Vaasan Taideyhdistystä vuonna 1917 ja hän lahjoitti joukon ostamiaan teoksia myös yhdistyksen kokoelmaan (ja myös arpajaisvoitoiksi).
Tänäkin päivänä meillä on Tikanojan Taidekodissa nähtävillä kotikirjasto – Tikanojan hankkima kokoelma noin sadan vuoden takaa käsittää hänen aikansa merkittävien julkaisujen vuosikertoja, kirjoja taiteilijoista, taiteen eri tyylisuuntauksista ym. hyvin mielenkiintoisia ajankuvausta.

Tikanoja kiinnostui kuvataiteesta ensimmäisen maailmansodan aikana ja hänen vuorovaikutuksensa taiteilijoiden kanssa jatkui pitkälle 1950-luvulle asti.

Wikipedia

” Frithjof Tikanoja (20. lokakuuta 1877 Kälviä – 4. huhtikuuta 1964 Vaasa) oli suomalainen toimitusjohtaja ja kauppaneuvos, joka perusti yhdessä Jooseppi Lassilan kanssa 1905 kangas- ja rihkama-alan tukkuliikkeenä toimintansa aloittaneen Lassila & Tikanoja Oy:n. Tikanoja oli yrityksen toimitusjohtaja vuosina 1913–1952 ja johtokunnan puheenjohtaja 1913–1956. Hän sai kauppaneuvoksen arvonimen vuonna 1922. Tikanoja oli myös taiteen kerääjä, ja hän tuki taloudellisesti muun muassa lankoaan taidemaalari Eemu Mynttiä.

Tikanoja lahjoitti taidekokoelmansa Vaasan kaupungille 1951, jolloin hänen entiseen kotitaloonsa Hovioikeudenpuistikko 4:ään perustettiin Tikanojan taidekoti.

Tikanoja kuului kokoomuksen edustajana Vaasan kaupunginvaltuustoon vuosina 1921–1923 ja kaupunginhallitukseen vuosina 1929–1932 ja kaupunginhallitukseen vuosina 1929–1932. Hänen puolisonsa oli Ruusa Elisabeth Myntti (1888–1930). Kuvataiteilija Varpu Tikanoja (1928–1983) oli heidän tyttärensä.”

 

Millaisen taidekokoelman F. Tikanoja hankki?

Lainaus näyttelyn teksteistä

”Tikanojalle suomenkielisen kulttuurin ja pohjalaisten taiteilijoiden tukeminen oli sydämen asia. Kun Karl Hedman (toinen Vaasan merkittävistä tuon ajan taiteenkerääjistä) hankki kokoelmaansa teoksia jo asemansa saavuttaneilta taiteilijoilta, oli Tikanoja kiinnostunut myös uraansa aloittelevista, Pohjanmaalle syntyperänsä tai toimintansa kautta kytkeytyvistä taidemaalareista, graafikoista ja veistäjistä. Sekä Hedmanin että Tikanojan kokoelmaan kuuluu ulkomaista kuvataidetta, josta Tikanojan kokoelman osalta painopiste on modernismin edelläkävijöissä.”

”Tikanojan kokoelmalla, kuten yleensä yksityisesti syntyneillä taidekokoelmilla, on oma persoonallinen luonteensa. Kokoelma on monitahoinen ajalliselta ja maantieteelliseltä ulottuvuudeltaan. Kokoelman vanhin teos, David Teniers nuoremman Ateria ulkosalla, on 1600-luvulta. Frithjof Tikanojan viimeisiin hankintoihin kuului Eero Nelimarkan Syysmaisema Härmästä (1951). Kokoelmassa on runsaimmin Eemu Myntin ja Arvi Mäenpään tuotantoa; pohjalaiset taiteilijat olivat Tikanojan erityishuomion kohteena. Ulkomaisten modernistien teoskokonaisuuden Tikanoja hankki 1920-luvulla. Henri Matissen teos Sculpture et vase de lierre (1916–17) kuuluu kokoelman helmiin. Kokoelman erikoisuuksiin kuuluu kaksi persialaista maalausta 1800-luvulta mutta myös Ilona Hariman teokset ovat harvinaisia museoiden taidekokoelmissa. Kokoelmaan kuuluu kaikkiaan runsaat tuhat taideteosta. Suurin osa teoksista on paperipohjaisia; akvarelleja, grafiikkaa, piirroksia ja luonnoksia.”

”Nyt Tikanojan taidekodissa avautuva näyttely tarjoaa makupaloja Frithjof Tikanojan kokoelmasta. Ulkomaisesta taiteesta kokoelman merkittävimmän osan muodostavat ranskalaiset ja Ranskassa työskennelleet taiteilijat.” (näyttelylle valittu nimi Hiljaiseloa ja hehkuvia värejä on kuvaava ja kertoo hyvin näyttelyn valikoitujen teosten tyyleistä, -ismeistä).

”Frithjof Tikanoja alkoi ostaa taidetta ensimmäisen maailmansodan aikoihin, jolloin hän hankki Meriniemi -nimisen huvilan. Avioliitto Ruusa Myntin kanssa toi Tikanojan lähipiiriin laajan taiteilijaverkoston. Ruusan veli oli taidemaalari Eemu Myntti ja Ruusan Lyyli-sisko osallistui töillään tekstiilinäyttelyihin. Lyyli Myntti avioitui arkkitehti ja kuvataiteilija Matti Björklundin (Visanti) kanssa.  Visanti keskittyi kuvataiteellisessa tuotannossaan grafiikkaan ja Lyyli Visannille pastellimaalauksesta muodostui keskeinen ilmaisuväline. Mynttien ja Vistantien taiteilijaystävät tulivat kuulumaan myös Tikanojan tuttavapiiriin.”

”Frithjof Tikanojan oma suosikki oli Jean-François Millet´n tunnelmallinen teos Paimenia iltanuotiolla (1849). Henri Matissen Asetelma (1916–1917) kuvastaa kokoelman moniulotteisuutta: keräilijä osti ennakkoluulottomasti myös modernistisia teoksia. Eemu Myntin maisemia ja muotokuvia kiiteltiin jo aikanaan hehkuvien väriensä ansiosta. Victor Westerholmin ja Maria Wiikin intiimit sisäkuvat kertovat arjen kauneudesta, ja William Lönnbergin Silittäjä (1920) huokuu lämpöä.”

 

 Eemu Myntti:  Maisema, Antibes, 1928, öljy kankaalle

 

William Lönnberg:  Silittäjä, 1920, öljy kankaalle

 

Lainaukset päättyvät

 

 

 

Kuvataideopettaajan, taidekasvattajan näkökulmia

 

Tikanojan Taidekoti on ollut remontin takia suljettuna koko kesän (25.5.-27–9.2025).
Vaikka Vaasassakin säästöjä tehdään, myös taiteen rahoituksesta, on syytä olla iloinen siitä, että remontteja tehdään, näyttelytiloja halutaan pitää kunnossa – ja mahdollisesti jopa teosten varastointitilojen puutteeseen ollaan Vaasassa lopultakin löytämässä ratkaisuja.

Tikanojan Taidekotiin toteutettu remontti on toivon mukaan parannus entiseen verrattuna. Niin taideteosten kannalta kuin myös työntekijöiden olosuhteiden osalta.

Näyttelyn tuottaminen, kokoaminen, valmiiksi tekeminen on valtavan iso työ, useamman ammattilaisen tiimityöskentelyn tulos. Toivoisin, että erityisesti tällä kertaa, tässä näyttelyssä avajaisvieraat ja kaikki näyttelyyn myöhemmin tutustuvat katsoisivat seinillä olevia teoksia ei vain yksittäisinä tauluina, vaan osana juuri tätä ja tämän nimistä näyttelyä.

Suuresta määrästä teoksia on valittu juuri nämä teokset (tällä kertaa).

Juuri nämä teokset ovat samassa tilassa ja tietyt työt vierekkäin.

Jotkut taulut tuntuvat jopa ikään kuin keskustelevan keskenään – ja pyytävät sinua/teitä mukaan ajatusten vaihtoon.

Tämä onnistuu, kun näyttelykokonaisuus, teokset, seinätekstit, kohdevalot, kenties uudelleen maalattujen seinien värisävyt, useissa näyttelyissä myös äänitehosteet on osattu laittaa kaikki kohdalleen.

Seinillä olevat tekstit – ne eivät ole turhia - eivät todellakaan. Tässäkin näyttelyssä eri huoneiden esittelytekstit ovat suomeksi, ruotsiksi, englanniksi. Tämä on taidekasvatusta parhaimmillaan. Asioiden tiivistäminen, oleellisen sanallistaminen on taito sekin!

 

Onnistuminen näissä kaikissa asioissa edellyttää osaavia ammattilaisia, tietenkin myös aikaa ja kohtuullisia resursseja.

Tälläkin kertaa on syytä olla iloinen onnistumisista ja kiitollinen kaikille näyttelyn toteuttajille.

 

Kuvataiteen opetuksen lähtökohtia

Opetustyössä koin tehtäväkseni avata oppilaiden silmät – katsomaan, näkemään, kokemaan todellisuutta ympärillämme, ja kuvataiteen äärellä sitä miten taiteilijat tekevät näkyväksi omia havaintojaan, heidän tapaansa välittää tuntemuksiaan maailmasta ja itsestään.

Ehkä yritän tässä tätä samaa nyt? Avata silmiänne – ja selvitä tällaisella puheella tämän näyttelyn avaamisestakin.

 

Näemme nyt valmiin näyttelyn. Rakennuksessa, jota on pantu taas parempaan kuntoon, vaikka rahoja kulttuuriin ja taiteeseen on Suomessa ja Vaasassakin vähennetty.

Ja suuri, hieno aivan valtava työ tehty taas näyttelyn rakentamisessa.

Otetaan kaikki vastaan omilla silmillämme, sydämentykytyksiämme kuunnellen taideteosten huudot, kuiskaukset, arvoitukset… Vaikka kuvataide ei koskaan yhtä oikeaa vastausta pyri antamaan, ovat vastaanottajien omat oivallukset kaikki äärettömän arvokkaita.

Tikanoja, Hedman elivät aikana, jolloin kuvataidetta ei päässyt juurikaan näkemään, ellei matkustellut ulkomaita myöten. He halusivat koota kokoelmia ja näille esittely paikkoja vaasalaisille. Järjestettiin näyttelyjä ja lopulta myös saatiin kaupunkiin myös museoita.

Lapsille, nuorille tämä oli aikanaan ainutlaatuista. Opettajiensa kanssa oppilaat pääsivät aitojen taideteosten äärelle.

Painetut kuvat lehdissä, kirjoissa olivat tuolloin usein pieniä, mustavalkoisia, suttuisiakin.
Aika oli todella toisenlainen kuin nykyinen massiivinen kuvaähky, hallitsematon kuvien tulva, uusien laitteiden aiheuttama, mahdollistama oikean todellisuuden syrjäytyminen ja hukkuminen virtuaalitodellisuuteen.

Muistetaan tämä. Ja annetaan arvo aidoille taideteoksille.

Aidon taideteoksen äärelle on mahdollista jäädä hämmästelemään. Pysähtyä. Olla.

Näitä tämänkin näyttelyn maalauksia, grafiikkaa jne. on hyvä katsoa, kokea ilman kiirettä.

 

Hienosti tämän fiiliksen sanoitti Sanna Bondas, Vaasan kulttuuri- ja kirjastotoimen johtaja viime viikon Vaasa -lehdessä (17.9.2025).

Lainaus:

”Ei taidetta tarvitse ymmärtää. Ei tarvitse tietää etukäteen, kuka joku solisti on ja mitä hän on saavuttanut. Ei tarvitse pukeutua iltapukuun voidakseen astua sisään teatteriin.
MENE SINNE konserttiin, näyttelyyn ja esitykseen itsesi vuoksi. Anna itsellesi vapaus kokea. Mahdollisuus kylmiin väreisiin. Uuden ja oudon ihmettelyyn. Hyvään oloon.
Uskalla astua taiteen äärelle. Koska juuri siellä – taiteen äärellä – ihminen kohtaa itsensä. ja joskus, juuri siinä hetkessä, maailma muuttuu. Sinä muutut.”  

Nyt loppuun vielä eläkeläisopen muistoja Tikanojalla käynneistä

Nostan tästä näyttelystä esiin kolme teosta.

Ne kertovat jotain Frithjof Tikanojasta. Hän on se, jota saamme kiittää tai syyttää siitä, että tänäänkin näistä teoksista puhutaan.

Juuri näiden kolmen työn esille nosto kertoo tietenkin myös minusta itsestäni – ja minusta kuvisopena. Veinhän minä oppilaita tällaisia teoksia katsomaan ja niistä keskustelemaan.

 

1. 

Peikko ja Impi  Tiklaspuistossa

 

  

Kuva: AN. Tiklas-puistossa Peikko ja Impi, 2.12.2015

 

Lainaus: Eira Häggkvist, Vaasan patsaat ja muistomerkit, korkokuvat ja muistolaatat, 1985, Vaasan kaupunki / Kalevi Paakki, 2008, päivitetty versio.

Taustatietoja kohteesta:

Tekijä: Elias Ilkka
Valmistunut: 1917

Patsaan sijaintipaikka on Tiklaspuistossa Vöyrinkadun ja uuden hautausmaan välissä lähellä Tiklaslampea.

Patsaan on suunnitellut kuvaveistäjä Elias Ilkka (1889–1968). Teoksen on kiveen hakannut vaasalainen kivenhakkaaja Aleksanteri Harjunpää (1878–1940). Kaksi metriä korkea harmaagraniittinen veistos esittää peikkoa, joka ahdistelee kaunista neitoa.

Aihe on Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä, Aapon tarina kalveasta immestä: ”… Mies kuninkaallisessa puvussa muuttui äkisti hirmuiseksi peikoksi: sarvet tunkeusivat ulos hänen päästään, niskassansa kahisivat kankeat harjakset, ja kurja tyttö nyt tunsi kipeästi povessaan hänen terävät kyntensä. Ja siinä onneton impi huusi, reutoili ja tempoili tuskissansa mutta turhaan. Ilkeällä kiljunnalla raahasi hänet peikko syvimpään luolaansa ja imi hänestä veren aina viimeiseen pisaraan asti…”

 

Veistos on kauppaneuvos Frithjof Tikanojan (1867–1964) lahjoitus Vaasan kaupungille vuonna 1959. Valmistumisestaan saakka vuodesta 1917 oli veistos ollut Tikanojan kesäasunnon Meriniemen puistossa.

Tiklaspuisto on syntynyt Oy Lassila & Tikanojan vuonna 1942 Vaasan kaupungille tekemän lahjoituksen ansiosta. Sodan johdosta hanketta alettiin toteuttaa vasta vuonna 1947. Puisto valmistui lopullisesti 1950-luvun alussa eli noin 10 vuotta lahjoituksesta. Puiston kunnossapitämiseksi lahjoitti Oy Lassila & Tikanoja määrärahan vuonna1968.”

Lainaus päättyy

Patsas kunnostettiin yli 10 vuotta sitten, - hoito-ohjeen mukaisesti

Tämä noin satavuotias patsas saatiin vihdoin ”kuiville”. Patsas oli joitakin vuosia sitten jo kallistumassa uhkaavasti. Nyt se on saatu tulevalle alustalle, arvokkaalle kivetykselle. Myös penkkejä on tullut sen ympärille. Veistos kunnostettiin osana koko Tiklaspuiston kunnostusta.

 

Katso lisää kuvia Rojekti X= hankkeen kohde-esittelystä
https://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2018/12/peikko-ja-impi.html

 

MITEN OPPILAANI kokivat tämän veistoksen?

Ei ollut helppo ”rasti” tämä koulumme lähin veistos.
Se jopa kauhistutti, pelotti heitä. Ja ihmetytti, miksi se on siellä, miksi tällainen pitää siellä yleensäkin olla? Silloin veistos oli vielä kokonaan sammaloituneena ja vinossa, syksyisin usein vesilammikossa, kaatumaisillaan.
Yhteyttä Aleksis Kiven tekstiin oli vaikea selittää.
Peikon hyökkäystä tytön kimppuun oli vielä vaikeampi oppilaille sanoittaa.
Muistelen nyt, että helpompi oli todeta vain lyhyesti teoksesta perustiedot, nimi, tekijä. Ja jatkaa matkaa.

Peikko ja Impi on meille nykypäivän vaasalaisille kenties oudoin ja taustaltaan tuntemattomin veistos.

 

2. 

Henri Matisse: Asetelma,1916–17, öljy kankaalle

Katso kuva tämän blogikirjoituksen alusta.

Ulkomaisten modernistien teoskokonaisuuden Frithjof Tikanoja hankki 1920-luvulla.

Henri Matissen teos Sculpture et vase de lierre (1916–17) kuuluu kokoelman helmiin.

Kerrotaan, että kun talo oli Ruusan ja Frithjofin koti, tämä teos oli ripustettu salin pianon päälle. Ruusa-vaimo soitti pianoa ja ilmeisesti nautti, inspiroitui tästä Matissen taulusta.

Taiteen keräilijänä Tikanoja osti ennakkoluulottomasti joitakin modernistisia teoksia ulkomailta ja kartutti kokoelmaansa erityisesti sponsoroimalla Eemu Mynttiä, joka opiskeli Pariisissa.  

Kuvataideopetuksessa on ainakin pyrkimys opettaa, tuoda esiin eri aikakausien kuvataidetta.
1900-luvun alkupuolen -ismit yritetään tehdä tutuiksi, jotta nykypäivän taiteen moninaisuutta olisi helpompaa esitellä, ymmärtää ja kenties hyödyntää oppilaiden omassa taiteen tekemisessä.

Wikipedian esittely Henri Matissesta, lainaus

”Henri Émile Benoît Matisse (31. joulukuuta 1869 Le Cateau-Cambrésis, Nord – 3. marraskuuta 1954 Nizza, Alpes-Maritimes) oli ranskalainen taidemaalari. Hän perusti André Derainin kanssa fauvismin nimellä tunnetun ekspressionistisen taidesuunnan ja oli vuodesta 1904 sen johtohahmo.

Matisse kehitti värikylläisen, koristeellisen ja sommittelua korostavan maalaustyylin. Hänen teoksissaan näkyvää on kukoistava ja rikas väritys.”

Tikanojan Taidekodin Matisse yllä mainittu teos oli 80-, 90-luvulla ja kyllä vielä tällä vuosituhannellakin pääasiassa ns. kotonaan, eli esillä täällä. Ei kuitenkaan aina. Teos on niin merkittävä, että sitä on pyydetty useasti lainaan ulkomailla pidettäviin näyttelyihin. 

Impressionismia, ekspressionismia, kubismia jne. kouluissa opiskellaan katsomalla kuvia kirjoista, tänä päivänä tietenkin netistä, esim. älypuhelimien avulla.

Tikanojan Taidekodilla on ollut mahdollista käydä katsomassa esim. juuri tätä valtavan kaunista sinisävyistä Matissen vaasi asetelmaa, sekä mm. aitoa Pablo Picasson kubistista piirrosta, nimeltään Miehen pää. Paul Gauguin puupiirrokset 1890-luvun lopulta (esim. Te Faruru 1895) ovat hurjuudessaan sellaista katsottavaa, että niiden äärellä ”menen edelleen sanattomaksi”. Myös Edgar Degas’n, Jean Louis Forainin taidetta kokoelmasta löytyy. Kokoelma on maamme mittakaavassa varsin edustava.

                            

MITEN OPPILAANI kokivat tämän maalauksen?

Alkuperäisen, aidon maailmankuulun mestarin maalauksen näkeminen ymmärrettiin ainutlaatuisena kokemuksena.
Kun kerroin teoksen olevan ”korvaamattoman arvokas” ihmeteltiin tätä ja etten osannut sanoa sen hintaa. Sellaisiakin mielipiteitä oli, että teoshan voitaisiin myydä…

Teos on ns. helppo, se on väritykseltään, sommittelultaan kaunis ja mieleenpainuva. Tämä teos oli yksi ”kopiointiharjoituksen / oman sovelluksen ” malleista taidehistoriajaksollamme.

 

3.

Eemu Myntti: muotokuvat

 

 

L. Onerva,1927, öljy kankaalle

 

F. Tikanojan taidekokoelman teosmäärä ja siinä edustettujen taiteilijoiden joukko oli aikanaan laajempi. Tikanoja myi ja lahjoitti teoksia, ja niitä siirtyi perheenjäsenten omistukseen. Mm. tämä kuvan L. Onervan muotokuva. Maalaus on lahjoitettu museolle vuonna 2022 (oppilaitteni kanssa emme tätä teosta nähneet, muita muotokuvia paljonkin).

Wikipediassa esitellään Eemu Myntti näin:

”Eemil Aleksander (Eemu) Myntti (27. marraskuuta 1890 Vaasa − 29. elokuuta 1943 Helsinki) oli suomalainen ekspressionistinen taidemaalari, jonka töille oli ominaista voimakas värimaailma. Eemu Myntin vaimo oli taiteilija Eva Bremer.

Elämäkerta

Eemu Myntin vanhemmat olivat tehtailija Juho Myntti ja Maria Nissilä. Hän jätti koulun kesken reputettuaan ylioppilaskirjoituksissa ja päätti vuonna 1910 ryhtyä taiteilijaksi. Myntti oli aluksi Arthur Heickellin oppilaana ja matkusti sitten 1912 Pariisiin kauppaneuvos Frithjof Tikanojan tukemana, jossa hän opiskeli pari vuotta tutustuen muun muassa kubismiin. Myntin tauluja oli näytteillä ensimmäisen kerran 1916. Hänen parasta luomiskauttaan oli 1920-luku, jolloin hän seurusteli monien Tulenkantajat-ryhmään kuuluneiden kirjailijoiden ja runoilijoiden kanssa.

Myntti oli saanut vuonna 1919 mesenaatikseen lankonsa kauppaneuvos Tikanojan. Tämän antaman taloudellisen tuen turvin hän saattoi omistautua yksinomaan maalaamiselle kymmenen vuoden ajan ja teki muun muassa kolme pitkää ulkomaanmatkaa. Vuosina 1918–1921 hän harjoitteli maisemamaalausta asuen Etelä-Ranskassa, pienessä Cagnes'n kaupungissa. Toisen matkansa hän teki vuosina 1922–1924 Italiaan ja Ranskaan ja maalasi useita henkilömuotokuvia. Kolmas matka vuosina 1928–1929 suuntautui taas Etelä-Ranskaan. Tällä matkalla autokuumeen valtaan joutunut Myntti osti helmikuussa 1929 seitsenpaikkaisen Renault-avoauton mesenaattinsa Tikanojan laskuun.

Ehkä tämän takia tai sitten Tikanojan vaimon ja Myntin sisaren Ruusa Elisabethin kuoleman johdosta vuonna 1930 kuukausipalkallinen mesenaattisuhde päättyi. Tikanoja osti kuitenkin myöhemminkin Myntin töitä. Öljyvärimaalausten ohella Myntti teki pastellimaalauksia omaperäisellä väritekniikalla ja hänen tuotantoonsa kuuluu myös akvarelleja, monotyyppejä ja etsauksia. 1930-luvulla Myntti hankki toimeentulonsa tilaustöiden avulla, tekemällä muun muassa henkilömuotokuvia. Hän toimi myös keksijänä, kehittäen muun muassa kölittömän purjeveneen ja napittoman paidan. Myntin tuotantoa on esillä Tikanojan taidekodissa Vaasassa, jossa säilytetään myös hänen arkistoaan.

Eemu Myntin puoliso vuodesta 1917 oli taidemaalari Ruth Eva Bremer. Eemu Myntin sisar taidemaalari Lyyli Visanti oli naimisissa arkkitehti, kuvataiteilija Matti Visannin kanssa.”

 

Lainauksia näyttelyn seinätekstistä:

Taiteilijoiden kasvot 

”Myntti kuvasi koko uransa ajan ihmiskasvoja. Tuloksena oli groteskeja piirroksia, mallien piirteitä liioittelevia maalauksia, mutta myös perinteisempiä, näköisyyttä tavoittelevia muoto- ja henkilökuvia. Nuoren Myntin vuonna 1919 maalaamassa Viuluniekassa on kuvattu vaasalainen muusikko Jukka Bergman. Kirjailija L. Onervasta Myntti maalasi öljyvärityön vuonna 1927. Aimo Kanerva opiskeli jonkin aikaa Myntin oppilaana. Kanervan muotokuvassa vuodelta 1941 Myntin ilmaisu on kehittynyt ilmavaksi ja piirrokselliseksi.”

”Frithjof Tikanoja tuki anteliaasti Eemu Myntin ajoittain tuhlailevaa elämää. Myntti asui ja työskenteli pitkiä ajanjaksoja Etelä-Ranskassa, jossa hän maalasi maisemia ja henkilökuvia.”

Matka-arkku

Eemu Myntin matkakohteita olivat muun muassa Pariisi, Firenze, Venetsia ja Rooma. Erityisen tärkeä paikka hänelle oli Ranskassa, Välimeren rannalla sijaitseva pikkukaupunki Cagnes-sur-Mer. Seudulla asui useita suomalaisia ja pohjoismaisia taiteilijoita, joiden kanssa Myntti työskenteli. Matkoillaan Myntti käytti tätä matka-arkkua, jonka etuosaan on maalattu ”Eemu Myntti Vaasa SUOMI FINLANDE”.

Voidaan vain arvailla, olisiko Frithjof Tikanojan taideostoista koskaan lähtenyt muodostumaan suurta kokoelmaa ilman hänen vaimoaan. Avioliitto Ruusa Myntin kanssa loi Tikanojalle pysyvät suhteet kuvataiteilijapiireihin. Ruusan veli, taidemaalari Eemu Myntti, tutustutti Tikanojan taiteilijatuttaviinsa, ja perhepiirissä oli muitakin taiteilijoita: Ruusan sisko Lyyli Myntti ja hänen puolisonsa, arkkitehti Matti Visanti.”

Lainaukset päättyvät

 

MITEN OPPILAANI kokivat Eemu Myntin muotokuvateokset?

Ekspressionismi on tyylisuunnista vaikeimpia opettaa. Ei ehkä määritelmänä, voimakkaan tunteen kautta tekemisenä, mutta teosten sisällön avaamisen takia, sen mitä taiteilija juuri tällä esitystavallaan haluaa tehdä näkyväksi. Koin tämän kovin haasteelliseksi lasten ja nuorten kanssa (jopa itseni kanssa).

Kun näyttelykäyntien päätteeksi oppilaat saivat sanoa, mistä yhdestä teoksesta pitivät, nämä Eemu Myntin maalaamat muotokuvat harvoin mainittiin.
Voimakkaat värit, vahvat siveltimen vedot sentään saattoivat näkyä oppilaiden omassa tekemisessä.
Sadan vuoden takainen taiteilijaelämä Pariisissa tai muualla – ketä se kiinnostaa? Tämän kyllä kuulin oppilaitten suusta, mutta eihän näitä murrosikäisiä moni muukaan asia kiinnosta.

Taidekasvatuksessa on ollut ja on uskoakseni tänäänkin kaikilla taideopettajilla haastetta ihan riittämiin.

Vaasassa on onneksi hyvät mahdollisuudet onnistua saamaan lapsia ja nuoria kiinnostuman kuvataiteesta. Uusia taiteen tekijöitä vaasalaisissa on ja on aivan varmasti tulevaisuudessakin.

 

Toivotaan, että tämä nyt esille tuleva näyttely lisää TIKAOJAN TAIDEKODIN kokoelmien tunnettavuutta kaikenikäisten keskuudessa. Ja innostusta vierailla tässä Tikanojalla ja muissakin museoissa Vaasassa ja muuallakin! 

Hiljaiseloa, hehkuvia värejä -näyttelylle ei vielä tässä vaiheessa ole kerrottu näyttelyn esillä olon viimeistä päivää? Ehkä jatkosta ei vielä tiedetä, ole päätetty?

Tarkoittaako tämä lyhyttä vai piiiitkääää aikaa? 

Näyttelyä kannattaa lähteä katsomaan pian, ja käydä vaikka useammankin kerran! 

Katso lisää aiheesta ja aukioloajoita Vaasan museoiden sivulta

https://www.vaasa.fi/koe-ja-nae/kulttuuria-vaasassa-ja-seudulla/vaasan-museot/

 

 

Aimo Nyberg

Kuvataiteen lehtori, eläkkeellä

aimonyberg(at)gmail.com