Puhe Tikanojan Taidekodissa

 

AVOIMET AVAJAISET 26.9.2025 klo 17–20.

Hiljaiseloa, hehkuvia värejä

Klo 18 alkaen

Kuvat: AN 24.9.2025. Frithjof ja Ruusa Tikanojan koti, nykyään Tikanojan Taidekoti. Kuva ulkoapäin ja kolme kuvaa tänään avattavasta näyttelystä.

 

Avauspuhe: Aimo Nyberg, kuvataiteen lehtori, eläkkeellä

Hyvää iltaa kaikille, hyvät kulttuurin, kuvataiteen ystävät                                       

Vaasan museotoimen johtaja Elina Bonelius
Vaasan museoiden näyttelypäällikkö Maaria Salo
Vaasan museoiden kokoelmapäällikkö Auli Jämsänen

Ja koko näyttelyn toteuttajien suuri tiimi, tämän onnistuneen kokonaisuuden tuotantotiimi.

On ilo olla nyt tässä avauspuhetta pitämässä!

Puheen tilasivat minulta – eläkkeellä olevalta kuvisopelta – Elina tai Auli? Toiveena oli painotus taidekasvatukseen.

Työvuosina olin vuosia mukana Tikanojan Taidekodin Ystävien hallituksessa, jotenka oletus kait on, että tämä rakennus ja Tikanojan taidekokoelmakin ovat minulle tuttuja.

Tällä hetkellä olen saanut olla mukana, toimia Vaasan Taideyhdistyksen hallituksessa. Tuon yhdistyksen yksi perustajista oli v. 1917 Frithjof Tikanoja.

Kuvataiteen opetustyössä koin tehtäväkseni avata oppilaiden silmät            

– katsomaan – näkemään – ajattelemaan.

Eli miettimään kuvataiteen äärellä, miten taiteilijat tekevät näkyväksi omia kokemuksiaan, havaintojaan maailmasta - itsestään -   ja millaisin keinoin heidän teoksensa välittyvät meille muille.

Valmiit taiteilijoiden teokset lähtevät elämään omaa elämäänsä ja mahdollistavat meidän katsojien omat elämykset, tuntemukset, sielujemme liikahdukset.

Yritän tässäkin tämän puheen ajan pitää teidän silmänne auki.  

Näemme täällä ympärillämme valmiin näyttelyn. Rakennuksessa, jota on remontoitu mm. lattioiden osalta parempaan kuntoon. Onneksi näin on tehty, vaikka rahoja kulttuuriin ja taiteeseen Suomessa ja täällä Vaasassakin on jouduttu leikkaamaan.  

Tämän näyttelyn osalta, tälläkin kertaa täällä Tikanojan Taidekodissa on tehty aivan valtava työ.                                                                                                         

Teosten valinnasta alkaen. Tikanojan kokoelman yli tuhannesta teoksesta eri aikakausilta on haluttu esittää juuri tämä kattaus. Huoneiden teemat on mietitty, on ajateltu mitkä teokset ”keskustelevat” parhaiten keskenään – ja myös meidän, yleisön kanssa.

Teosten valinta on tämänkin näyttelyn tukeva kivijalka.

Näyttelylle on annettu nimi – Hiljaiseloa ja hehkuvia värejä – Stilla Dagar, glödande färger, Serene Moments and Vibrant Colours. Hyvä nimi, se on kuin tutustumiskutsu modernin taiteen tyylikausiin!

Näyttelyn tekstit on valittu ja laadittu valtavasta materiaalista esittelemään esiin nostettuja teemoja. Uusiakin mielenkiintoisia yksityiskohtia on löydetty.

Tekstit ovat kolmella kielellä. Aivan upeata!

Tämän näyttelyn avajaisissa ei ole paikalla ”yhtä taiteilijaa” – vaan – saamme olla vuorovaikutuksessa koko näyttelytilan kanssa. Taulut ovat tietenkin yksittäisten taiteilijoiden tekemiä, vuosisadan tai useammankin takaa. Kuinka hyvin ne tulevat nähdyiksi, kuulluiksi, koetuiksi sinulle, meille on kokonaan sen varassa, miten taitavasti näyttely on suunniteltu ja toteutettu.

Arkistoista, varastoista on löydetty, tuotu esille laadukas, monipuolinen esillepano – tästä kiitokset arkistoamanuenssi Kimmo Vataselle, taideamanuenssi Simon Holmille, amanuenssi Ville Ahokkaalle, - monien muiden osuutta unohtamatta.

On tarvittu taidekonservaattoreita, kiitokset Sari Tuomiolle, on tarvittu museomestareita ja isoa joukkoa muita osaajia. Jokaisen työ on ollut tärkeää kokonaisuuden onnistumisen kannalta.

Näyttelyiden ripustus ei ole pelkkää naulojen, koukkujen laittamista seinille – tämän me ymmärrämme kaikki.

Nautitaan nyt tuotantotiimin osaamisesta, yhteistyön tuloksista: Katsotaan näitä tämän näyttelytilan erikoisuuksia, kuten nuo projisoinnit, kiitos Santeri Nikula. Ja tuo matka-arkku tuossa ansaitsee ihmettelyt, se on nyt esillä täällä – mutta missä kaikkialla se onkaan aikoinaan seikkaillut?
Usein huomaamatta jäävät teosten kohdevalaiseminen, verhot, pimennykset, nekin ovat tarkan työn tulosta.

 

Tässä näyttelyssä tulee hyvin esille myös itse kauppaneuvos ja taiteenkerääjä Frithjof Tikanoja. Ja taiteilijoista tietenkin Eemu Myntti, Tikanojan lanko.

Elias Ilkka on täällä läsnä myös. Hänen yhteytensä Eemu Mynttiin ja Frithjof Tikanojaan on merkittävä. Tästä yhteistyöstä olisi aihetta enempääkin tutkimukseen jatkossa.

Tikanojan kirjasto tuossa on saanut tässä näyttelyssä teemakseen Kalevalan. Suosittelen katsomaan sitäkin nyt. Varmasti useampikin kerta kirjastossa voisi olla avartava kokemus. 

Tänään, jos vaan maltatte, voisi lukea näyttelyhuoneiden esittelytekstit – (suomeksi, ruotsiksi, tai englanniksi). Asioiden tiivistäminen, oleellisen sanallistaminen on taito sekin!

Ja ottakaa vastaan omilla silmillänne, sydämentykytyksiänne kuunnellen taideteosten huudot, kuiskaukset, arvoitukselliset yksityiskohdat...

Hyvä kuvataide ei yhtä oikeaa vastausta pyri koskaan antamaan. Siksi meidän kaikkien näidenkin taideteosten äärelle tulleiden ihan omat oivalluksemme ovat kaikki kovin arvokkaita.

 

Hienosti tämän fiiliksen sanoitti Sanna Bondas, Vaasan kulttuuri- ja kirjastotoimen johtaja viime viikon Vaasa -lehdessä (17.9.2025).

Lainaan

”Ei taidetta tarvitse ymmärtää. Ei tarvitse tietää etukäteen, kuka joku solisti on ja mitä hän on saavuttanut. Ei tarvitse pukeutua iltapukuun voidakseen astua sisään teatteriin.

MENE SINNE, konserttiin, näyttelyyn ja esitykseen itsesi vuoksi. Anna itsellesi vapaus kokea. Mahdollisuus kylmiin väreisiin. Uuden ja oudon ihmettelyyn. Hyvään oloon.

Uskalla astua taiteen äärelle. Koska juuri siellä – taiteen äärellä – ihminen kohtaa itsensä, ja joskus, juuri siinä hetkessä, maailma muuttuu. Sinä muutut.” 

 

Tähän näyttelyyn valikoituneet taulut käyn itse katsomassa vielä moneen kertaan. Teosten määrä ei ole kovin suuri, minusta on hyvä näin, nyt voi oikeasti perehtyä yksittäisiin tauluihin, eikä vaan juosta kiireellä eteenpäin.

 

Tähän loppuun vielä eläkeläisopen muistoja Tikanojalla käynneistä oppilaiden kanssa.

Nostan tästä näyttelystä esiin kolme teosta.

Ne kertovat jotain Frithjof Tikanojasta. Hän on se, jota saamme kiittää tai ”syyttää” siitä, että aikoinaan hankki nämä teokset. Vielä tänäänkin näistä teoksista meillä riittää kovasti juttua.

Juuri näiden kolmen teoksen esille nosto kertoo tietenkin myös minusta itsestäni – ja minusta kuvisopena. Veinhän minä oppilaita tällaisia teoksia katsomaan ja niistä keskustelemaan.

                                                                                      1. Peikko ja Impi Tiklaspuistossa

On tuossa projisointina seinällä.

Elias Ilkan veistos on Tikanojan hankinta vuodelta 1917.

Veistos on kauppaneuvos Frithjof Tikanojan (1867–1964) lahjoitus Vaasan kaupungille vuonna 1959. Valmistumisestaan saakka vuodesta 1917 oli veistos ollut Tikanojan kesäasunnon Meriniemen puistossa.

Nykyään patsaan sijaintipaikka on Tiklaspuistossa Vöyrinkadun ja uuden hautausmaan välissä lähellä Tiklaslampea.

Patsaan on suunnitellut kuvaveistäjä Elias Ilkka (1889–1968). Teoksen on kiveen hakannut vaasalainen kivenhakkaaja Aleksanteri Harjunpää (1878–1940). Kaksi metriä korkea harmaagraniittinen veistos esittää peikkoa, joka ahdistelee kaunista neitoa.

Aihe on Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä, Aapon tarinassa: ”Mies kuninkaallisessa puvussa muuttui äkisti hirmuiseksi peikoksi: sarvet tunkeutuivat ulos hänen päästään, niskassa kankeat harjakset, ... tyttö tunsi kipeästi povessaan terävät kynnet ... (Ja siinä onneton impi huusi, reutoili ja tempoili tuskissansa mutta turhaan. Ilkeällä kiljunnalla raahasi hänet peikko syvimpään luolaansa ja imi hänestä veren aina viimeiseen pisaraan asti…)”

Tämä yli satavuotias patsas kunnostettiin noin10 vuotta sitten - hoito-ohjeen mukaisesti. Tiedätte tämän. Peikolle ei tehty eikä tehdä mitään, tyttö pidetään kauniina ja puhtaana.

MITEN OPPILAANI kokivat tämän veistoksen?                                                             

Ei ollut helppo ”rasti” tämä koulumme lähin veistos.

Se jopa kauhistutti, pelotti heitä. Ja ihmetytti, miksi se on siellä, miksi tällainen pitää siellä yleensäkin olla? Silloin veistos oli vielä kokonaan sammaloituneena ja vinossa, syksyisin usein vesilammikossa, kaatumaisillaan.

Yhteyttä Aleksis Kiven tekstiin oli vaikea selittää.

Peikon hyökkäystä tytön kimppuun oli vielä vaikeampi oppilaille sanoittaa.

Muistelen nyt, että helpompi oli todeta vain lyhyesti teoksesta perustiedot, nimi, tekijä. Ja jatkaa matkaa…

Peikko ja Impi on meille nykypäivän vaasalaisille kenties oudoin ja taustaltaan tuntemattomin veistos.

 

2.  Toisena teoksena tämä (näkyy tuolla seuraavassa huoneessa)                                            
Henri Matisse: Asetelma,1916–17, öljy kankaalle

Ulkomaisten modernistien teoskokonaisuuden Frithjof Tikanoja hankki 1920-luvulla.

Henri Matissen teos Sculpture et vase de lierre (1916–17) kuuluu kokoelman helmiin.

Kerrotaan, että kun talo oli Ruusan ja Frithjofin koti, tämä teos oli ripustettu salin pianon päälle. Ruusa-vaimo soitti pianoa ja ilmeisesti nautti, inspiroitui suuresti tästä Matissen taulusta.

 

Kuvataideopetuksessa on ainakin pyrkimys opettaa, tuoda esiin eri aikakausien kuvataidetta.

1900-luvun alkupuolen -ismit yritetään tehdä tutuiksi.                                            

Impressionismia, ekspressionismia, kubismia fauvismia jne. kouluissa opiskellaan katsomalla kuvia kirjoista, tänä päivänä tietenkin myös netistä, esim. älypuhelimien avulla. 

Täällä Tikanojan Taidekodilla on ollut mahdollista käydä katsomassa esim. juuri tätä valtavan kaunista sinisävyistä Matissen vaasi asetelmaa, Aina joskus on ollut esillä myös aito Pablo Picasson kubistinen piirros, nimeltään Miehen pää. Paul Gauguin puupiirrokset 1890-luvun lopulta (esim. Te Faruru 1895) ovat hurjuudessaan sellaista katsottavaa, että niiden äärellä ”menen edelleen sanattomaksi”. Myös Edgar Degas’n, töitä ollut joissakin näyttelyissä esillä. Jean Louis Forainin taidettakin kokoelmasta löytyy.

Tikanojan kokoelma on maamme mittakaavassa varsin edustava.

 

MITEN OPPILAANI kokivat tämän Matissen maalauksen?

Alkuperäisen, aidon maailmankuulun mestarin maalauksen näkeminen ymmärrettiin ainutlaatuisena kokemuksena.

Kun kerroin teoksen olevan ”korvaamattoman arvokas” ihmeteltiin tätä ja etten osannut sanoa sen hintaa. Sellaisiakin mielipiteitä oli, että teoshan voitaisiin myydä…

Teos on ns. helppo, se on väritykseltään, sommittelultaan kaunis ja mieleenpainuva. Tämä teos oli yksi suosikeista ”kopiointiharjoituksissa taidehistoriajaksollamme.

 

3. ja viimeinen esimerkki                                                                                                   

Eemu Myntin muotokuvat

Eemil Aleksander (Eemu) Myntti (27. marraskuuta 1890 Vaasa − 29. elokuuta 1943 Helsinki) oli ekspressionistinen taidemaalari, jonka töille oli ominaista voimakas värimaailma. Eemu Myntin vaimo oli taiteilija Eva Bremer. Eemu Myntin sisar taidemaalari Lyyli Visanti oli naimisissa arkkitehti, kuvataiteilija Matti Visannin kanssa

Elämäkerran luette sitten tarkemmin näistä näyttelyn seinäteksteistä.

Myntti sai vuonna 1919 mesenaatikseen lankonsa kauppaneuvos Tikanojan.

Myntti kuvasi koko uransa ajan ihmiskasvoja. Toki hän maalasi muutakin merkittävää. Muotokuvat olivat groteskeja piirroksia, mallien piirteitä liioittelevia maalauksia, jotkut myös perinteisempiä, näköisyyttä tavoittelevia muoto- ja henkilökuvia.

Kirjailija L. Onervasta (Hilja Onerva Lehtisestä) Myntti maalasi öljyvärityön vuonna 1927.

Tikanojan taidekokoelman teosmäärä ja siinä edustettujen taiteilijoiden joukko oli aikanaan laajempi. Frithjof Tikanoja myi ja lahjoitti teoksia, ja niitä siirtyi myös perheenjäsenten omistukseen. Mm. tämä kuva L. Onervan muotokuva. Maalaus on lahjoitettu museolle vuonna 2022.

Oppilaitteni kanssa emme tätä teosta koskaan nähneet, muita muotokuvia kyllä.

MITEN OPPILAANI kokivat Eemu Myntin muotokuvateokset?

Ekspressionismi on tyylisuunnista vaikeimpia opettaa. Ei ehkä määritelmänä, -voimakkaan tunteen kautta tekemisenä, mutta teosten sisältöjen avaamisen takia, sen mitä taiteilija juuri tällä esitystavallaan haluaa tehdä näkyväksi. Koin tämän kovin haasteelliseksi lasten ja nuorten kanssa – jopa oman itseni kanssa.

Kun näyttelykäyntien päätteeksi oppilaat saivat sanoa, mistä yhdestä teoksesta itse pitivät, Eemu Myntin maalaamat muotokuvat harvoin mainittiin.

Voimakkaat värit, vahvat siveltimen vedot sentään saattoivat näkyä oppilaiden omassa tekemisessä taidehistorian jaksolla.

-         ”Sadan vuoden takainen taiteilijaelämä Pariisissa tai muualla – ketä kiinnostaa? Tämän kyllä kuulin oppilaitten suusta, mutta eihän näitä murrosikäisiä moni muukaan vanha asia kiinnosta.”

Taidekasvatuksessa on ollut ja on uskoakseni tänäänkin kaikilla taideopettajilla haasteita ihan riittämiin.

Vaasassa on onneksi edelleen hyvät mahdollisuudet onnistua saamaan lapsia ja nuoria kiinnostuman kuvataiteesta. Uusia taiteen tekijöitä vaasalaisissa on ja aivan varmasti tulee olemaan tulevaisuudessakin.

Taidemuseot, taidenäyttelyt ovat korvaamattoman tärkeitä paikkoja taidekasvatuksen toteuttamiselle – opetussuunnitelmien paikallisen ja kansallisen perinteen vaalimisessa.

Taidemuseot ovat samalla tavalla tärkeitä kuin vaikkapa uimahallit uimaopetukselle!

 

Kiitoksia

 

Avaussanat on nyt sanottu – olkaa hyvät – ei muuta kuin silmät auki taidekierrokselle!

 

Aimo Nyberg
aimonyberg(at)gmail.com