perjantai 29. toukokuuta 2020

Svedjehamn toukokuun lopulla 2020

Olemme vaimoni kanssa tänä keväänä liikkuneet paljon ulkona kahdestaan. Havaintojemme mukaan luonnossa liikkuminen on kasvattanut suosiotaan. Tämä on aivan ymmärrettävää ja perusteltua nyt poikkeuskeväänä. Koronaviruksen uhkaan on haluttu löytää ”lääkettä” luonnosta, raikkaasta ulkoilmasta, auringonvalosta, aistien avaamisesta väreille, tuoksuille, äänille, liikkumisesta erilaisissa maastoissa, kosketeltavista luonnonmateriaaleista jne. Metsien, puiden elinvoiman näkeminen, kokeminen näin kasvukauden alkaessa on avannut luontoon halunneiden silmät, ja toisilla jopa sylit, kun on tehnyt mieli kietoa kätensä jonkun puun ympärille.





Yksi suosikkikohteistamme on ollut jo vuosikausia Raippaluodon Svedjehamn. Kohde on yksi Maailmanperintöalueen helpoimmin saavutettavista kohteista. Näkötorni Saltkaret on jo tuttu paikka monille vaasalaisille, ja turistejakin siellä on viime vuosina käynyt todella paljon.




Metsähallituksen rakentamalla näkötornilla on erinomaiset opasteet.

Kävelemiseen on tehty aivan upeita reittejä, lyhyitä ja esteettömiäkin, ja tietenkin myös pidempiä ja vaativampiakin.

Lintujen bongaus ja myös lintukuvaus kuuluvat vaimon ja minun harrastuksiin. Nyt pesintäaikaan on erityisen tärkeää kunnioittaa luontoa, sen kaikkien lajien etuoikeutta omiin elinympäristöihinsä.

Kävelyreiteillä pysyminen on tärkeää. Niin reipas ulkoilu kuin rauhallinen kasvien, lintujen, luonnonilmiöiden tarkkailukin kyllä onnistuu näiltä meitä ihmisiä varten tehdyillä kävelyreiteillä.

Minulla on lähes aina myös kamera mukana. Lintukuvaus on mielenkiintoista, joskin kovin haasteellista. Eilen aamupäivällä oli Bodvatnetin kävelyreitillä erinomaiset olosuhteet. Lintujen laulua kuului kaikkialta, mutta niiden näkeminen on silti kovin vaikeaa. Ne kun ovat liikkeissään erittäin nopeita, ja vaikkei puissa vielä ole kuin pienet hiirenkorvalehdet, niin aina tuntui jonkun pienen lehden tai oksan peittävän juuri linnun pään tai muun tärkeän tunnistamiskohdan. Eivätkä nuo pienet ystävämme puiden oksilla tottele kuvaajan ajatuksia kääntymisestä parhaaseen mahdolliseen kuvauskulmaan.

Laitan tähän muutaman lintukuvan. Emme vaimoni kanssa nyt uskalla tehdä lintujen lajimäärittelyä, eli varmuudella sanoa mitä näimme ja kuvasin. Otamme mielellään vastaan apua lajimäärittelyssä.

Pajusirkku, pajulintu…nokikana, kalalokki?







Kuvat: AN, 28.5.2020 


Kotimaanmatkailu, lähimatkailu on tämän kesän teema.

Ideoita kohteista, kokemuksia ja kuviakin voisimme jakaa toisillemme entistä enemmän. Somen kanavat ovat tähän erinomaisia. Ja oikeasti myös tämä vaasaennenjanyt blogi!

Jos Sinulla on kiinnostusta pienen kuva + tekstijutun tekemiseen tähän blogiin, niin ota yhteyttä!

Svedjehamn on mahtava kohde ympäri vuoden. Tässä yksi aikaisempi blogijuttuni lokakuulta 2017.

http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2017/10/samoilla-paikoilla-lokakuu.html

Perehdy lisää: Svedjehamn
 
http://www.merenkurkku.fi/koe-merenkurkku/kayntikohteet/svedjehamn/

Merenkurkun saaristo
https://www.vaasa.fi/tietoa-vaasasta-ja-seudusta/merenkurkun-saariston-info/

Unescon maailmanperintökohde, Merenkurkun saaristo

http://www.merenkurkku.fi/maailmanperintoalue/hallinto/maailmanperintosopimus/maailmanperintoluettelo/suomen-maailmanperintokohteet/


Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg
aimonyberg at gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...