lauantai 5. toukokuuta 2018

Uusin muistolaatta ”löytö”

Vaasan patsaiden, muistomerkkien ja muistolaattojen kartoitustyö, niiden esittely tässä blogissa ja Rojekti X=:n puitteissa jatkuu.

Vuoden 2017 alussa käynnistynyt vapaaehtoistyöhön perustuva harrastus on kiinnostanut itseni lisäksi myös muutamia muita paikallisesta kulttuurista ja historiasta kiinnostunutta vaasalaista.

Viime vuoden + tämän kevään aikana on perusfaktat kuvineen esitelty jo valtaosasta Vaasasta löytyvistä kohteista, valmiina on yhteensä jo 112 blogikirjoitusta.

Seuraava suuri ponnistus on toukokuun lopulla tehtävä retki, kuvaussafari Vähäänkyröön 26.5. 2018. Retki on kokopäivän reissu, ja se on omakustanteinen, eli omilla autoilla ja eväillä. Mukaan ovat terrvetulleita kaikki kiinnostuneet. Lisätietoja allekirjoittaneelta.

Tämäkin puuttui listalta

Kiitokset kuuluvat Ilkka Virtaselle, joka lähetti minulle tästä tiedon, ja kuvankin.

Lainaus saamastani s-postista

"Olen ties montako kymmentä kertaa käynyt Alkulan tilalla eri yhteyksissä. Vasta tänään - Ristinummen Marttojen vappumyyjäisissä - silmiini sattui Alkulan päärakennuksen fasaadiseinällä oleva muistolaatta, joka kertoo taloa käytetyn myös tilapäisenä ortodoksisena kirkkona suuriruhtinaskunnan alkuvuosina. Laitanpa matkaan kuvan tuosta laatasta. Talon seinässä on myös kartta, joka kertoo alueella aikanaan sijainneesta rakennuskannasta. Eipä ole jäljellä juuri muuta kuin tuo päärakennus." 



Kuvat ja yllä oleva tekstilainaus: Ilkka Virtanen


Kuka löytää seuraavan?

En usko, että listallamme on vielä läheskään kaikki Vaasan alueella olevat patsaat, muistomerkit, muistolaatat. Halukkaille lähetän s-postilla ajantasaisen, 1.5. päivitetyn luettelon, niin voitte helposti bongailla Vaasan patsaita ym, ja täydentää listaa löytämillänne kohteilla.

Vähäkyrö on siis toukokuun lopulla kohteenamme. Vaasaan liittynyt Vähäkyrö on tässä vaiheessa vielä kokonaan ”tutkimatta”. Onneksi saamme mukaan myös asiantuntijoita, paikallisia ja oppaitakin.

UudestaVähäkyrö historian valossa kirjasta löytyy myös hienosti tietoja mm. näistä kohteista:

1. Vähänkyrön sankaripatsas. Paljastustiulaisuus 17.10.1922.Suunnitteli taiteilija Ilmari Wirkkala, ja se esittää vapauden vartijaa. 

2. Ristimäen hautaröykkiö

3.Kaavontönkän muinaiskalmisto

4. Nuijasodan 400-v muistomerkki, pystytetty 1996 Kivessä teksti: OIKEUS VAPAUS VASTUU, NUIJASODAN ALKU 26. XI 1596 OJANIEMESSÄ, Vähäkyrö-seura 1996

5. Kirkkosaaren muistomerkki

6. Napuen taistelun muistomerkki Vähänkyrön kirkon kupeessa. Tummasävyisen kivipaasin puristuksissa on 18 pikkukiveä. Ne symbolisoivat vähäkyröläisiä kyliä. Teksti NAPUE 1714

7. ERIK TULINBERG *22.2.1761 † 1.9. 1814 Suomen ensimmäinen taidemusiikin säveltäjä syntyi Eriksbergin (Erkkilän) talossa tällä paikalla.

8. Verkatehtailija Johan Petter Hedströmin (1815-1874) hautamuistomerkki Vähänkyrön kirkkomaalla.

9. Merikaarron riippusillan kupeessa muistomerkki, Kolkin sahamyllyn vauhtipyörä

MUUTA? Toive on löytää ja kuvata kaikki julkiset patsaat, muistomerkit ja muistolaatat.
Retkestä kiinnostuneet, ottakaa yhteyttä

Aimo Nyberg, 050 3308540, aimonyberg(at)gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...