sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Tästä on hyvä jatkaa


Kuva: AN. Vaasan Opistotalolla 16.3. 2018. Vaasan Senaatti 1918 esitelmöitsijä Martti Häikiö ja Ilkka Virtanen, esitelmäsarjan toisesta järjestäjätahosta eli Maanpuolustuskillasta.

Vaasa Opisto oli ilmaisen luentosarjan toinen järjestäjä, eli kiitokset myös rehtori Sannasirkku Autiolle.

Esitelmäsarja vuoden 1918 tapahtumista oli kokonaisuudessaan todella hyvä.
Kävin kuuntelemassa ne kaikki. Ensimmäisessä tilaisuudessa väkeä oli jopa enemmän kuin salissa oli istumapaikkoja!

Vaasa-Opiston ja Österbottens Försvarsgille – Pohjanmaan Maanpuolustuskilta rf:n järjestämä kolmen esitelmän sarja oli täyttä asiaa. Näkökulmat teemaan olivat mielestäni kaikilla kolmella esitelmöitsijällä erittäin asiantuntevia. Myös uutta asiaa, tai ainakin vähemmän tunnettuja faktoja nostettiin hienosti esille.

Ammattilaisten, valtakunnan tason historiantutkijoiden näkemyksiä, selkeitä yhteenvetoaja asioiden eri vaiheista sadan vuoden takaa, kuunneltiin salissa hyvin tarkasti. Onhan täällä Vaasassa asiasta todella paljon muistitietoa ja kirjoihinkin ym. kirjattuja dokumentteja. Ja perinteitä, joita kunnioitetaan ja vaalitaan.

Heikki Ylikangas, Helsingin yliopiston emeritusprofessori ja tietokirjailija, aloitti sarjan tammikuussa, aiheenaan kattava esitys: Vaasa 1918.

Matti Kuusimäki, professori, kertoi helmikuussa omista tutkimuksistaan, ja toi myös kuultaviksi isänsä kokoamia ääninauhoja: Rehtori Tauno Kuusimäen jääkärihaastattelut.

Martti Häikiö, professori, esitelmöi maaliskuussa aiheesta: Vaasan senaatti.


Jokaisen esityksen jälkeen oli myös mahdollisuus esittää kysymyksiä. Esiin nousi joitakin ajatuksia, ja vastauksiakin saatiin. Suurempaan keskusteluun, saatikka väittelyihin ei nyt menty.


Yhden huomion nostan kuitenkin tähän loppuun: Ääneen lausuttiin, myös näiden luennoitsijoiden toimesta, että VAASA VUONNA 1918, on edelleen lian vähän esiintuotu aihe.

Tämä Suomen historian tutkimuksen aukko tulee saada korjatuksi. Onnistuuko tämä, siis Vaasan vuoden 1918 historian kokonaiskuvan kokoaminen yksiin kansiin?

Ja onko tällaisen teoksen tekeminen enemmän koko Suomen kuin Vaasan oma asia, jäänee nähtäväksi.

Samoin 1900-luvun koko historiankirjoitus Vaasan osalta, esim. vuodet 1914 – 1960-luku, VAASAN HISTORIA V osa siis, on myös toivottavasti lähiaikoina menossa eteenpäin?


Kuva ja teksti: Aimo Nyberg



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...