torstai 7. joulukuuta 2017

Samoilla paikoilla, joulukuu


Kuva: Reprokuvattu Rolf Holmin viime vuoden 2016 Vaasa TAIDEKALENTERISTA, joulukuun kuva: Fatigålin.

Tämän Samoilla paikoilla -kirjoitusarjan ideana on etsiä ja löytää kalenterikuvan tarkka paikka, ja ottaa ko. kohteesta kuukauden valokuva vuosimallia 2017.

Nyt ollaan siis tämän koko vuoden kestäneen kirjoitusteeman päätösvaiheessa. Joulukuun kuva päättää kalenterikuvien eli Rolf Holmin maalauksen ja samasta kohteesta otettujen ko. kuukausien valokuvien yhteistarkastelut.




Kuvat: AN, 19.11. 2017.

Sama paikka on. Maisema on pysynyt muuttumattomana. Rakennukset, puut tunnistaa hyvin. Lumisade tuli jo marraskuussa, eli kävin jo silloin ottamassa ylläolevat valokuvat.

Rolfin maalauksen kuvassa on aurinkoisempi sää, tunnelma, eli saattaa olla, ettei hänenkään kuva, maalaus, ole joulukuulta? Kuvan sommitelmaa, eli puiden sijaintia kuvassa jne. on maalari sopivasti siirtänyt kuva-alassa, jotta maalauksesta on saatu tasapainoisempi. Ammattitaitoa sanoisin, taiteilijan vapautta, kuten myös sanotaan.

Rolfin maalaukset eivät ole täysin valokuvatarkkoja. Hän käyttää lopullisen kuvan rakentamisessa apunaan sekä luonnoksia, että ottamiaan valokuvia. Lopputulos on, kuten kuuluukin olla, parempi kuva kohteesta.




 Kuvat: AN 19.11.2017. Rakennuksen seinässä on tämä tärkeä muistolaatta.

Taiteilija Eero Nelimarkan syntymäkoti

Eero Nelimarkka syntyi Vaasassa 10.10.1891. Hänen kuolemastaan vuonna 1977 tuli kuluneeksi 40 vuotta tämän vuoden marraskuussa 27. päivänä.

Lue lisää Wikipediasta

https://fi.wikipedia.org/wiki/Eero_Nelimarkka

Lainaus:

Vaikea alkutaival 

Nelimarkka syntyi kahdeksanlapsisen perheen kuopukseksi Vaasassa vaivaistaloon.Taiteilijan vanhemmat Maria ja Erkki Nelimarkka olivat kotoisin Alajärveltä, jossa suvut olivat eläneet jo 1700-luvulta lähtien. Suku oli musikaalinen, perheenisä Erkki lauloi ja soitti viulua. Äidin isä oli ammatiltaan hääsoittaja. Perhe oli siirtynyt paremman toimeentulon toivossa ensin Helsinkiin ja asettunut sen jälkeen Vaasaan. Erkki oli syvästi uskonnollinen ja teki oletettavasti saarnamatkoja. Hän toimi räätälinä ja kuoli Vaasassa mielisairaalassa Eeron ollessa 9-vuotias. Kuoleman myötä perhe muutti köyhäintalosta kaupungin vuokra-asuntoon. Heillä oli omaisuutenaan ainoastaan tyhjä kaappi, pyöreä kaksiosainen pöytä, lavitsa ja leveä sänky. 

Lainaus päättyy

 Rolfin kalenterin 2016 koko kuvasarja



Kuva: Reprokuvattu Rolf Holmin viime vuoden 2016 Vaasa TAIDEKALENTERISTA.

Kaikista ylläolevista kohteista on siis tehty pienimuotoiset esittelyt tässä blogissa, kuukauden 7. päivän tietämillä.

Tässä koottuna suorat linkit ko. kirjoituksiin.

Tammikuu: Mansikkasaari, Palosaari
http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2017/01/samoilla-paikoilla.html

Helmikuu: Hietalahden Villa
http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2017/02/samoilla-paikoilla-helmikuu.html

Maaliskuu: Palosaaren suntti
http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2017/03/samoilla-paikoilla-maaliskuu.html

Huhtikuu: Rantakatu
http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2017/04/samoilla-paikoilla-huhtikuu.html

Toukokuu: Vaasan Eteläinen tullitupa, Vanha Vaasa
http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2017/05/samoilla-paikoilla-toukokuu.html

Kesäkuu: Sisäsatama
http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2017/06/samoilla-paikoilla-kesakuu.html

Heinäkuu: Ravintola Strampen
http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2017/07/samoilla-paikoilla-heinakuu.html

Elokuu: Kapsäkki
http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2017/08/samoilla-paikoilla-elokuu.html

Syyskuu: Vanha Vaasa, kirkon rauniot
http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2017/09/samoilla-paikoilla-syyskuu.html

Lokakuu: Svedjehamnin kalasatama Raippaluoto
http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2017/10/samoilla-paikoilla-lokakuu.html

Marraskuu: Huutoniemen kirkko
http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2017/11/samoilla-paikoilla-marraskuu.html

Joulukuu: Fatigål, Tammikartanon alue
http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2017/12/samoilla-paikoilla-joulukuu.html



Rolf Holmin vuoden 2018 taidekalenteri on julkaistu!

Taiteilija Rolf Holmiin uuteen kalenteriin ja maalaustuotantoon voi parhaiten tutustua käymällä hänen ateljeessaan osoitteessa Rantakatu 8.

Tämän kuukausittain etenevän kirjoitussarjan, Samoilla paikoilla, aloitin tammikuun 7. päivänä. Olen edennyt kuukausittain. Maaliin päästiin nyt. Kaksitoista kuvaparia on esitelty. Jotain vastaavaa varmaankin on taas tulossa ensivuonnakin. Ei tosin Rolf Holmin kalenterikuvista.

Voit ehdottaa teemaa, - ja toteuttaakin sen itse! Avustan mielelläni, ja julkaisen erittäin mielelläni edelleen v. 2018 kaikkien halukkaiden Vaasaa koskevia kirjoituksia ja kuvia.

Kuvat ja kalenterikuvan reprokuvaus, teksti: Aimo Nyberg
aimonyberg(at)gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...