torstai 19. tammikuuta 2017

PÄÄMAJAN MUISTOLAATTA

Päämajan muistolaatta paljastettiin 19.1.1968 osoitteessa Koulukatu 2. 

Tästä on tänään, 19.1.2017, tasan 49 vuotta. Tapahtuman 100 - vuotispäivä on vuoden päästä 2018. 



Tämänpäiväinen blogikirjoitus on toinen koko vuoden kierron mittaisella matkalla, jonka tavoite on etsiä ja löytää ”kaikki” Vaasassa olevat julkiset muistomerkit. Tavoite on myös päivittää Vaasapedian ja Wikipedian asiaan liittyviä sivustoja. Tähän tarvitaan mukaan kaikkia halukkaita kirjoittajia, - ja myös valokuvaajia!

KOHTAAMISIA, patsaiden ja muistomerkkien kanssa 

Tutustutaan Suomen 100 v. juhlavuoden aikana kotikaupunkimme patsaisiin, veistoksiin, muistomerkkeihin ja muistolaattoihin. Kohteita on paljon, toistasataa, eli tekemistä riittää.

Selvitellään Yhdessä – Tillsammans hengessä sekä tietoja kohteista, että miten eri ihmiset kokevat patsaiden ja muistomerkkien välittämää sanomaa. Yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa ei ole, - jokaisen meidän omat ajatuksemme, tuntemuksemme ovat ainutlaatuisia ja arvokkaita.

 
 
 
Ja koontitaulu kohteen faktatiedoista
 

 



19.1. 1968 paljastettiin Koulukadulla osoitteessa Koulukatu 2 Päämajan muistolaatta.

Onko Sinulla mahdollisesti tietoja, muistikuvia muistolaatan paljastustilaisuudesta?
Entä valokuvia?
Onko kenties vanhempiesi valokuva-albumeissa kuvia tästä tapahtumasta?
Tiedätkö jotain muistolaatan tekijä Vidar Hannuksesta?
Entä mitä tämä muistolaatta Sinulle merkitsee?

TULE MUKAN myös uudelle fb-sivustolle!

https://www.facebook.com/rojektixon

Suora linkki tämän kohteen fb-sivulle löytyy 

TÄÄLTÄ 

Kommentoi, jaa valokuvia, kerro ajatuksiasi, muistojasi aiheesta Päämajan muistolaatta.

Sivusto on avoin kaikelle asialliselle KOHTAAMISELLE – omaa kotiseutuaan rakastaville ihmisille!

Rojekti X = on koko vuoden tutkimusmatka!
Lähtökohtina ovat patsaiden, veistosten, muistomerkkien ja muistolaattojen ”synttäripäivät”, ts. pvm. jolloin teos on paljastettu.

Sivusto on vapaa sitoutumaton foorumi, etsiä ja löytää kotikaupunkimme historiaa ja samalla myös tätä päivää.

Olet sydämellisesti tervetullut mukaan!

Rojekti X=:n inspiraattori, Aimo Nyberg

Linkkejä aiheeseen Päämajan muistolaatta Vaasa:
(linkkejä tarvitaan lisää!)

http://www.epmuisto.fi/page450.html

 

Entisen maaherrantalon toisessa kerroksessa on myös mielenkiintosita nähtävää. Sinne on rekonstruoitu huone, Mannerheim-huone.

 

 

Kuvat: AN, 27.11.2020. Entisen maaherrantalon 2. kerros. Rekonstruoitu Mannerheimin huone.
Tutustumiskäyntejä tilaan voi tiedustella Vaasa-Mustasaari oppailta

 

Mannerheim perusti päämajan Vaasaan 21.1.1918.

 

Mannerheim oli saapunut Helsinkiin 8. tammikuuta 1918 ja viikkoa myöhemmin hän sai määräyksen senaatilta eli maan hallitukselta perustaa järjestysjoukkoja hillitsemään maassa päivä päivältä pahenevia levottomuuksia. Päätöstä oli valmistellut senaatin asettama sotilaskomitea, johon Mannerheim oli nimitetty. Komitean tehtäväksi oli jo tammikuun alussa 1918 perustaa tuoreelle tasavallalle puolustusvoivat…” Mannerheimin mielestä ainoa toimiva ratkaisu oli se, että komitea hakeutuisi viipymättä Pohjanmaalle ja perustaisi sinne päämajan suunnitellulle armeijalle…”

”Perustetusta Vaasan päämajasta Mannerheim ryhtyi mobilisoimaan suojeluskuntia, joita oli jo perustettu eri puolille maata. Samalla ryhdyttiin antamaan sotilaskoulutusta muulle taistelukelpoiselle väelle. Tästä huolehtivat muuan muassa Saksasta jo palanneet jääkärit, mikä ennakoi sitä, että muutkin jääkärit saisivat hoitaakseen joukkojen koulutusta palatessaan maahan helmikuussa 1918. Alkuvaiheessa valtaosa Mannerheimin esikuntaupseereista oli toiminut hänen laillaan Venäjän palveluksessa. Helmikuussa esikuntaa täydennettiin Ruotsin armeijasta tulleilla vapaaehtoisilla upseereilla, joilla ei ollut rintamakokemusta mutta sen sijaan nykyaikainen pääesikuntakoulutus.” (9)

 

Lainaus VETERANEN av år 1918 Nr 1/134 Juli 2004

”Kort innan anlände Carl Gustaf Emil Mannerheim till Helsinfors efter en lång och frangångsrik militär karriar i det ryska kejsardömetstjänst. Han tog kontakt med motståndsmännen i Helsingfors, utsågs av senaten til che för skyddskårerna och fick order att resa till Vasa för att överta befälet.

Försedd med ett pass utfärdat för ”handlanden Gustaf Malmberg” avreste han från Helsingfors den 18 januari tillsammans med blivande stabsmedlemmar, och efter en resa som inte saknade dramatik anlände han till Vasa följande dag. Där tog han i första hand in på hotell Ernst, men det var landshövdingsresidenset som kom att inrymma högkvarteret fram till den 7 februari.”

 

Kuva ja teksti: Aimo Nyberg
aimonyberg(at)gmail.com

Sivua on päivitetty 1.2.2022

 

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...