maanantai 5. syyskuuta 2016

Kysyn vieraslajeista

Onko jossain päin Vaasaa  tänä kesänä / viime vuosina järjestetty talkoita tai muita toimia, joissa on torjuttu vieraslajeja, lähinnä haitallista jättibalsamia?

Onko tuloksia saatu, ja onko hyvistä käytänteistä jossain ohjeita saatavilla?

Vaasassakin siirretään paljon maamassoja, ja täytemaan mukana siirtyy yllättäen näitä kasvustoja uusiin paikkoihin. Vieraslajien torjuntaa tulee tehdä myös yksityisillä tonteilla omistajien toimesta. Kaupungin maalla ongelmia on myös monessakin paikassa, mutta voimavarat ilmeisesti tähän työhön ovat liian vähäiset.

Jossain vaiheessa ainakin Vaasan ympäristöseuralla oli Vaasassa talkoita, joissa ihmisiä opastettiin toimimaan oikein mm. jättibalsamin kitkemiseksi, ja leviämisen estämiseksi. Onko nyt ollut?

Myös asukasyhdistykset voisivat mielestäni olla aktiivisia tässä asiassa. Siis kokemukset kiertoon!



Kuvat: AN. Jättibalsami ja lupiini ovat valitettavan yleisiä haitallisia vieraslajeja teiden varsilla ja ojanpenkkailla, myös täällä Vaasassa.

Netistä kyllä saa faktaa, mutta konkreettista toimintamalleista ja toimijoista on kova puute!
http://www.vieraslajit.fi/



Suomen kansallisen vieraslajistrategian mukaan Suomessa on yli 150 haitallista vieraslajia. Listalla on muun muassa bakteereja, viruksia, sieniä, kasveja ja eläimiä.
Erityisen haitallisia vieraslajeja ovat jättiputken lisäksi hiekkarantojen alkuperäiskasveja uhkaava kurtturuusu, jokirapukantoja uhkaava rapurutto, puutarhakasveja piinaava espanjansiruetana sekä ulkosaariston eläinlajeja rokottava minkki.

FAKTAA
Erittäin haitallisia vieraslajeja Suomessa:
- kaukasianjättiputki
- persianjättiputki
- armenianjättiputki
- marunatuoksukki
- kanadanhanhi
- kanadanvesirutto
- villasaksirapu
- japanintatar
- keltamajavankaali
- täplärapu
- vaeltajakotilo

Lähde: Invasive Alien Species -tutkimus 2014 (HS. 19.4.2015)
 
Kuvat ja tekstin koonti:
 
Aimo Nyberg VKA ry:n pj. aimonyberg(a)gmail.com



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...