tiistai 27. syyskuuta 2016

Esimakua Maasalosta



Katso Pohjanmaan museon kotisivuilta
http://www.pohjanmaanmuseo.fi/?page=Koti

VALON VUOSIKYMMENET – ANTTI MAASALON TAIDETTA 1968–2016,
Pohjanmaan museossa 30.09.2016 - 05.02.2017.

Lainaus sivulta: ”Näyttely esittelee Antti Maasalon koko tähänastisen uran. Maasalon taide on kineettistä, mikä tarkoittaa sitä, että teosten keskeisenä piirteenä on liike. Teosten liikkuvat osat toimivat sähkön tai tuulen avulla. Liike muodostuu toisinaan myös optisesti, kun teosten osaset aikaansaavat näkövaikutelman liikkeestä. Teoksiin kuuluu usein oma valonlähde. Maasalo on valmistanut teoksensa lähinnä metallista, mutta on tehnyt etenkin ulkoveistoksia myös puusta.

Kineettisyys ja optisuus uudistivat taidetta 1970–luvulla, jolloin oltiin hyvin avoimia uusille ajattelutavoille, ja vakiintuneita käytänteitä ja arvoja kyseenalaistettiin kärkevästikin. Antti Maasalo on pyrkinyt työssään yhdistämään teknologian ja luonnon kunnioittamisen eikä ole unohtanut leikillisyyttä ja mielikuvitustakaan.
— Maasalo asuu ja työskentelee Lehtimäellä Etelä-Pohjanmaalla.”

Näyttelyn avajaiset ovat tulevana torstaina. Näyttelyn avaa filosofian tohtori Leena Passi. Avajaisissa esiintyy Otto Romanovski, joka kantaesittää Antti Maassalolle omistetun teoksen.

Tähän näyttelyyn liittyvät jo etukäteen esille tuodut teokset Vaasan kaupungin pääkirjaston viereisellä puistoalueella.
Veistosten nimet ovat:
- Tuulen haltija, Vindens beskyddare, Fairy oof Wind
- Valon haltijatar, Ljusets beskyddarinna, Fairy of Light
- Kansantanssi, Folkdans, Folk Dance

Kuvia teoksista tulee tässä, - kannattaa käydä katsomassa myös livenä!







Kuvat ja tekstin koonti: Aimo Nyberg

Ps.

Onko jo liikaa näitä kultuuri ja patsasjuttuja?

Perusteluina minulla on näille jutuilleni olleet mm. nämä:
Taideasiat ovat omaa ydinosaamistani, ja niistä ei liikoja koskaan kirjoitella.
Toiseksi, jostain on kirjoiteltava, että mielenkiinto yleensäkin säilyy tätä sivustoa kohtaan.
Ja toki muustakin juttuja on, - kaavoitusasioista, joista asukasyhdistyksemme ottaa aina silloin tällöin kantaa. Liikenteestä, ongelmista ja myös hyvin sujuvista asioista. Uusista kohteista, tapahtumista tarinaa on silloin tällöin.

Tavallisten ihmisten haastatteluja, pieniä inhimillisiä juttuja voisi olla ilman muuta enemmän.
Ja tietenkin teidän itsenne tekemiä juttuja ja kuvasarjoja Vaasasta!
Tämä sivusto on avoin kaikille asiallisille kirjoituksille, ja millä kielellä vaan! Uskon, että lähes kaikki kyllä kelpaa, mielelään kuitenkin oma nimi jutun alle. Nimimerkilläkin käy, mutta silloinkin oikeat tiedot tulee olla minulla tiedossa. 

Pidetään yhteyttä, - uusia haasteita pelkäämättä!

Aimo
aimonyberg(a)gmail.com




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...