TERVETULOA - VÄLKOMMEN!

Blogi on avoin kaikille asiallisille kuville ja kirjoituksille, suomeksi, ruotsiksi ja millä kielellä tahansa! Kaikki tekijäinoikeudet juttujen kirjoittajilla ja kuvien kuvaajilla! Yhteystiedot saa sivuston ylläpitäjältä.




torstai 23. kesäkuuta 2016

On keskikesän juhlan aika

Opettajapariskuntana olemme vaimoni kanssa saaneet kuulla näin kesäisin, - varmaankin jokaisena kesänä 80-luvun alusta asti, että opettajan ammatin hyvät puolet ovat nämä: kesäkuu, heinäkuu ja elokuu!

Mielestämme hyviä puolia on paljon, paljon muitakin! En niitä nyt lähde tässä erittelemään, - siitä tulisi nimittäin sellainen kertomus, ettei sen parempaa kesälukemista löytyisi ammattikirjailijoiltakaan! Kustantajat kilpailisivat siitä saadakseen sen minulta julkaistavakseen, - kenties jopa Finlandia ehdokkuus olisi näköpiirissä?

Leikki sikseen, pitkistä opettajien kesälomista olen toki osannut aina olla onnellinen ja nöyrästi kiitollinen.

Muistan kun lapsemme olivat vielä pikkutyttöjä, ja he olivat keskenään pohdiskelleet havaintojaan ympäröivästä todellisuudesta, niin he sitten yllättäen kysyivät ääneen meiltä opettajavanhemmilta, että eikö kaikkien lasten äideillä ja isillä olekaan koko kesää vapaata?
En muista, mitä vastasimme ja miten selitimme tämän lastemme maailmankuvaa järkyttäneen epäoikeudenmukaisuuden.

Aika rientää, maailma muuttuu ympärillämme joka hetki.

Paremmaksi maailma muuttuu, vaan hyväksi ei milloinkaan.

Lopunajan profeettojakin on toki aina liikkeellä, - epävarmuus kun tuntuu aina vaan kasvavan vähän kaikessa.

Omalta osaltani tämä kesä on mennyt näin: ensin tuli toukokuun lopussa kuukauden sairasloma, - tänään sitten alkoi kesäloma, ja mikä parasta, elokuussa saan jäädä eläkkeelle! Etu se on tämäkin päästä eläkkeelle jo kuusikymppisenä. Olen tästäkin sopimusyhteiskuntamme antamasta edusta hyvin kiitollinen.

Tähän muutama tänään kuvaamani fiiliskuva






Kuvat: AN. 23.6.2016

Olen nyt siis ainakin oman elämäni suhteen jonkinlaisella aikainkäänteellä.

Olen yhden jakson lopussa, ja toivottavasti myös uuden vaiheen alussa.

Mitä tuleman pitää, sen näyttää aika. Mennään nyt eteenpäin päivä kerrallaan. Huomenna on uusi aamu, ja myös ensimmäinen päivä Britannian EU-äänestyksen jälkeen.

Meillä täällä kotomaassa on keskikesän huipennus, juhannus! Toivotan kaikille oikein hyvää, hauskaa juhannusta!

t. Aimo Nyberg