Syyskokouksessamme marraskuussa 2017 Aatto nimettiin hallituksemme kunniajäseneksi.
Kunnioitettu 90 vuoden ikä hänellä tuli täyteen joulun aikaan.
Aatto on uskomaton kertoja, sekä historiallisten tapahtumien, että vertauskuvia sisältävien tarinoiden esittäjä. Nyt tämän blogin lukijoilla on suurenmoinen ilo saada lukea hänen joulun pyhinä muistiin kirjoittamansa sadun, jonka hän kertoi läheisilleen.
Tämä suorastaan topeliaaninen eläinsatu ansaitsee tulla kerrotuksi, kuulluksi juuri täällä Vaasassa, ja vieläpä juuri tänään, merkittävänä päivänä, Sakari Topeliuksen 200 v. syntymäpäivänä.
NEA-KEIJUKAISEN SAARI
Kirjoittanut ”Nealle” joulusaduksi v. 2017
Aatto Wuorenlinna ©
Käsinkirjoitetun tekstin puhtaaksikirjoitus & editointi Aimo Nyberg, 7.1.2018
Tämä hieno satu ansaitsisi tulla jossain vaiheessa vielä myös kuvitetuksi.
Satu
NEA-KEIJUKAISEN SAARI
Sen kaupungin edustalla, jossa me asumme, on laaja saaristo, pieniä ja suuria saaria.
Kauneimpana niistä – myrskyävän meren keskellä, on tuo kaunis vihreän metsän peittämä saari, jossa on luonnonniittyjä ja kaikkialla kauniita kukkia. Se on rauhallisuuden paikka, koska siellä ei asu yhtään ihmistä.
Saaren eteläosassa on tosin majakka, jonka valo opastaa laivoja ohittamaan saaren ympärillä olevat matalikot ja karikot turvallisesti.
Sinä olet varmaan joskus käynyt siellä, ja nähnyt tuon suuren kiven, jota pikku lapsikin voi työntää keinumaan, ja se keinuu aika kauan, kun sen on ensin saanut liikkeeseen.
Kukaan ei tiedä, että sen sisällä asuu keijukainen nimeltä: Nea.
Se on lämmin ja turvallinen koti tuolle keijukaiselle talven pakkasissa. Silloin meri jäätyy, ja jää on niin paksu, että sen päällä voi kävellä. Talvella myös sataa lunta, ja lumi peittää paksuun kerrokseen puiden oksat.
Jos katsoo tarkemmin, niin kyllä näkee, että nuo lumihanget ovat muodostuneet pienistä lumihiutaleista, jotka ovat monen – monen näköisiä – kaikki erilaisia toisistaan.
Saarella asuu myös monenlaisia eläimiä, jotka ovat hyviä ystäviä keskenään.
Sorsaemot tuovat Nealle munan päivässä, metsot tuovat erilaisia marjoja, niitä ovat mustikat, vadelmat, karpalot ja niin hyvän makuiset villit metsämansikat.
Merikotkat tuovat hyvin usein Nealle haukia ja lohia, niin että ruokaa Nealla riittää yllin kyllin.
Lähellä on kirkasvetinen lähde, jonka hyvänmakuisesta vedestä Nea pitää.
Siellä asuu myös paljon haahkoja, joka on sellainen vesilintu, joka nyppii itsestään mitä pehmeämpiä untuvia, että niiden munista syntyvillä poikasilla olisi lämmin ja pehmeä koti siinä pesässä, jonne ne syntyvät.
Nea tapaa kerätä nuo untuvat sen jälkeen, kun haahkan poikaset ovat kasvaneet suuriksi ja lentäneet pois pesistään. Niistä untuvista Nea tekee vuoteeseensa lämpimät peitot ja pehmeät tyynyt ja lattialle matot, joilla on miellyttävää astella.
Tuona kauniina kesäpäivänä, josta kerron, oli siellä rannan kivenkolossa asuva hylje nähnyt, että saarelle oli uinut terävähampainen susi, joka oli valmis syömään minkä tahansa kohtaamansa eläimen.
Hylje oli lähettänyt varoituksen kaikille saaren muille eläimille ja sanonut, että tuo susi on aiheuttanut häiriön saaren keskuuteen. Tuon varoituksen sanoman oli eräs hylkeen hyvä ystävä harakka vienyt jokaiselle saaren eläimistä.
Oravakin oli niin pelästynyt, - vaikka niillä aina on valmiina neljä pesää eri paikoissa, - että se oli sanonut huolestuneena siilimammalle, että kuinkahan minun keräämieni käpyvarastojen nyt käy, mutta siilimamma oli vastannut, että ole huoletta, sudet eivät syö käpyjä.
Jänöpupu oli päättänyt piilottaa koko perheensä erään tuuhean pensaan alle. Kärppä äiti oli silloin pyytänyt, että saanko minäkin tuoda koko perheeni sinne samaan piilopaikkaan, kun minun poikasenikin ovat vielä niin pieniä. Jänis oli sanonut, että tuo vaan, ja sinne saa tulla kaikki muutkin suojaa tarvitsevat eläinystäväni.
Susi oli niin lopen uupunut pitkästä uintimatkastaan, että se nukkua köllötti auringonpaisteessa rantakalliolla. Siksi saaren eläimillä oli hyvin aikaa järjestää tuo kokous, jossa päätettäisiin siitä, että kuinka tästä vaarasta selvittäisiin.
Kaikki kääntyivät suuren huuhkajan puoleen ja kysyivät häneltä ratkaisua tähän pulmaan. Huuhkaja oli ennenkin löytänyt ratkaisut moniin saaren eläinten ongelmiin, ja niistä ratkaisu löytyi nytkin.
Huuhkaja kääntyi kokouksessa mukana olevan kotkan puoleen ja kysyi: ”Etkö sinä hyvä veljemme, voisi kantaa suden pois saareltamme”. Kotka siihen vastasi: ”Onhan tuo susi aika raskas ”klimppi” minun nostettavaksi, - mutta meidän kaikkien vuoksi minä sen teen. Yritän parhaani”.
Suden vielä sikeästi nukkuessa kotka tarttui siihen terävillä suurilla kynsillään, ja nousten samalla suurten siipiensä avulla korkealle ilmaan, kotka kantoi suden pois suuriin metsiin mantereelle.
Sillä tavalla palasi rauha taas tuolle saarelle, jossa pienet peikot keinuttivat iltaisin tuota suurta kiveä, joten Nea keijukainen sai joka ilta vaipua rauhalliseen uneen.
Siellä metsässä vasta susi oli herännyt ja ihmetellyt, että miten minä olen tänne joutunut. Minähän uin tuon hirveän pitkän matkan tuonne vaahtoavan meren ympäröimälle saarelle.
Mutta kaikki saaren eläimet huokasivat helpotuksesta syvästi onnellisina, kun totesivat, että vaara oli saatu pois hoidetuksi.
Neakin soitteli pajun oksasta tehtyä huiluaan, ja niin monet eläimet pysähtyivät onnellisina sitä soittoa kuuntelemaan.
Kun siis sinä taas joskus käyt tuolla saarella – niin keinuta sitä suurta kiveä, sillä voit olla varma, että Nea keijukainen siellä sisällä silloin vaipuu ansaitsemaalleen iltapäiväunelle rauhallisena ja onnellisena.
Aatto kirjoitti
17/12 2017 klo 14.45.
Kuva löytyy Vaasasta, siiloista, maanrajasta betonirakenuksen pohjoispuolelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti