TERVETULOA - VÄLKOMMEN!

Blogi on avoin kaikille asiallisille kuville ja kirjoituksille, suomeksi, ruotsiksi ja millä kielellä tahansa! Kaikki tekijäinoikeudet juttujen kirjoittajilla ja kuvien kuvaajilla! Yhteystiedot saa sivuston ylläpitäjältä.




keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Samoilla paikoilla, helmikuu


Kuva: Reprokuvattu Rolf Holmin viime vuoden 2016 Vaasa TAIDEKALENTERISTA, helmikuun kuva.

Tänä vuonna 2017 helmikuun pakkasjakso alkoi vasta tällä viikolla. Tammikuun loppu oli Vaasassa lähes lumeton, poikkeuksellisen leutoa säätä riitti useita viikkoja. Nurmikot olivat vihreitä, kuin tuossa Rolfin maalauksessa. Puissa ei tosin lehtiä ollut, siinä mielessä luonnon kiertokulussa oltiin talviajassa.

Rolfin maalaus on vuodelta 2009, ja se on oikeasti tietenkin kesäkuva Hietalahden Villasta. Taiteilijan suurpiirteisyyttä, vapautta esittää kalenterissaan sellaisia maalauksia kuin itse haluaa. Hienoja kuvia ovat, ihan kaikki kalenterin 12 kuvaa!

Minulla on siis tässä kuvavertailussa lähtökohtana SAMA PAIKKA. Rolfin kalenterikuvat ovat edellisiltä vuosilta, kuukausi valokuvat tältä vuodelta. Vertailua voi näin ollen tehdä myös ennen ja nyt näkövinkkelistä. (Sarjan aloituskuva oli tässä blogissa tammikuun 7. päivän kohdalla).

Tänään teki mieli käydä katsomassa yllä olevan akvarellimaalauksen maisemia, eli kävin katsomassa miltä Hietalahden Villan puistossa näytti pirteänä pakkaspäivänä helmikuun 7. päivänä puoleltapäivin.

Rolfin tapa maalata on esittää todellisuutta realistisesti, mutta ei liian yksityiskohtaisen tarkasti. Kuvan sommittelussa hän muuttaa pieniä yksityiskohtia, taiteilijan vapaudella. Uskollisuus todellisuuden näyttämiselle erityisesti rakennusten osalta on Rolfille tärkeää. Puita ym. luontoa hän sommittelee vapaammin. Väreissä hän etsii hetkeen, ajankohtaan sopivaa tunnelmaa, harmoniaa.

Maalaus on siis vuodelta 2009, ja alla olevat valokuvat kuvattu 7.1.2017.






Kuvat: AN. Hietalahden Villa ja sen ympäristöä.

Tiedätkö mikä on tuo neliskulmainen kivi Villan puistossa?

No se on Totikivi.

Sen historiasta kerrotaan Vaasan patsaat ja muistomerkit kirjassa (Vaasan kaupunki 2008, Kalevi Paakki) seuraavaa:

” Hovioikeudenasessori Carl Johan Boy osti Villan alueen 1.5.1843 kaupunginlääkäri Fredrik Gabriel Sanmarkilta. Hietalahden puiston asemapiirroksessa 1850-luvun ajalta totikivi on merkitty Villan puistoon. Totikivi on olut ahkerassa käytössä kesäaikaan. Carl Johan Boy mm. kokosi herravieraansa totikiven äärelle seurustelemaan, laulamaan ja nauttimaan totilasillisista. Kansallisrunoilija J. L. Runebergin tiedetään myös olleen mukana vieraillessaan Vaasassa.”


Hietalahden Villa on ajankohtainen.

Vapun aikoihin tässä upeassa historiallisessa kohteessa avataan Villa Sandviken.

Yritykseen voi tutustua netissä

http://www.villasandviken.fi/

Kesäkuun 16. – 17. päivä alueella järjestetään musiikkitapahtuma

http://www.villasandviken.fi/festivilla/

Hietalahden Villan uusi tuleminen on erinomainen esimerkki siitä, että kaupunki ei itse voi pitää kaikkia omistamiaan kiinteistöjään toiminnassa, tai edes estää niiden rapistumista. Apuun on saatava yksityisiä tahoja, yrittäjiä luomaan palveluja meille asukkaille ja kauempaakin tuleville.

Toivotaan hankkeelle menestystä! Tavataan kesällä, totikivellä ja sisällä Villassa!

Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg