torstai 21. huhtikuuta 2022

Kiinnostava Vaasan Taideyhdistyksen piirustuskoulun historia

 

 

Vaasan Taideyhdistys VTY ry:n vuosikokouksessa 20.4.2022 valittiin puheenjohtajaksi uudelleen Jukka Porola ja samoin myös nykyinen hallitus jatkamaan entisellä kokoonpanolla. Hallituksen jäsenet: Tarja Hautamäki, Laura Hellbom, Aimo Nyberg, Sirpa Sainio, Erkki Salminen ja Pirjo Rautio.

Kannanottoja ei tällä kertaa annettu. Toimintasuunnitelmaan kirjattiin perinteistä toimintaa, jota yhdistys on harjoittanut pitkään, ja erityisenä lisänä tämän syksyn tavoitteeksi järjestää yhdistyksen 105-vuotispäivän 7.11. 2022 ja taideyhdistyksen perustaman Piirustuskoulun 80-juhlavuoden kunniaksi juhlaseminaari tai jokin muu tapahtuma. Järjestelyjen toivotaan toteutuvan yhteistyössä Alman ja Taikonin kanssa. Yhteistyömahdollisuuksia lähdetään nyt selvittämään.

Tapahtuman teema: Vaasan piirustuskoulun perustamisesta 80 vuotta.

 

Vaasan taideyhdistyksen piirustuskoulu perustettiin 80 vuotta sitten. Koulu toimi vuodesta 1942 vuoteen 1991. Kesäkuussa 1991 Vaasan taideyhdistyksen (piirustuskoulu) kuvataidekoulu kunnallistettiin, ja tästä eteenpäin koulun opetus on jatkunut osana TAITEEN PERUSOPETUS kokonaisuutta. 

TAIKON täyttää 30 vuotta.Vaasassa taiteen perusopetusta annetaan yleisen oppimäärän mukaisesti käsityössä, mediataiteessa, sirkustaiteessa ja teatteritaiteessa. Laajan oppimäärän mukaista opetusta annetaan tanssissa, kuvataiteessa ja musiikissa (Kuula-opisto). Opetusryhmät kokoontuvat iltapäivisin tai iltaisin pääsääntöisesti kerran viikossa. Tanssissa yksi – kolme kertaa viikossa.” (Lainaus kaupungin sivuilta) 

Kuula-opistolla on myös tänä vuonna juhlavuosi. Opisto on toiminut jo 70 vuotta.

 

Vaasan taideyhdistyksen piirustuskoulun perustamisesta 80-vuotta

7.11.1917 perustetun Vaasan taideyhdistyksen perustajajäsenillä oli unelma saada Vaasaan oma taidemuseo. Lisäksi heillä oli haave tarjota lapsille ja nuorille piirustuksen opetusta. Idean toteutumiseen meni 25 vuotta. Jatkosodan asemavaiheen aikana 1. helmikuuta 1942 Vaasan taideyhdistyksen piirustuskoulu aloitti toimintansa vuokratiloissa Rantakatu 4. Tuolloin piirustuskoulussa opiskeli 30 oppilasta. Tulijoita olisi ollut enemmänkin, kuutisenkymmentä, mutta piirustussaliin ja näyttelytilaan ei enempää mahtunut.

Koulun ensimmäisenä johtajana ja opettajana toimi taideyhdistyksen sihteeri, lehtori C.J. Danielson. Toiseksi opettajaksi saatiin taiteilija ja opettaja Frans Hiivanainen, joka ohjasi pääosin suomenkielisten ryhmää.

Seuraavina vuosikymmeninä piirustuskoulu toimi useassakin osoitteessa. 60- ja 70-luvulla oli hiljaiseloa. Uutta intoa löytyi taas v. 1980 opettaja Jan Lindhin johdolla. 1983 tilat järjestyivät Asemakatu 23:ssa olevasta saunatalosta. Tuossa tilassa itsekin sain toimia vuoden ajan yhden lapsiryhmän opettajana (sijaistin äitiyslomalla olevaa Marja Linnalaaksoa).
Palosaarella Käsityöläiskylän tiloissa piirustuskoulu toimi vuodesta 1985. Vuosikymmenen lopussa koulussa oli oppilaita jo yli 140.
Kesäkuussa 1991 toteutui piirustuskoulun, silloin jo nimeltään kuvataidekoulun suunniteltu kunnallistaminen. Taideyhdistys lahjoitti koulun irtaimiston Vaasan kaupungille, ja koulu jatkoi toimintaansa heti syyslukukaudella. Kuvataidekoulu otti luontevasti oman paikkansa perustetussa Taiteen Perusopetus kokonaisuudessa. Vaasan taideyhdistyksen toiminta on tämän jälkeen keskittynyt jälleen taidekokoelman hoitoon ja hallintaan.

(Lähde: Tarinoita TAIDEKAUPUNGISTA, Vaasan taideyhdistys 100 vuotta, 2017, toim./red. Maisa Kannonmaa.

Tämä upea kirja on edelleen myynnissä, ainakin Pohjanmaan museossa.
Koko kirjan voit lukea ja katsella kirjan upeita kuvia myös Vaasan taideyhdistyksen uudistuneelta sivustolta! Katso yläpalkin kohdasta 100-vuotishistoriikki. SIVUT 83 -91.

https://vaasantaideyhdistys.fi/ 

 


Kuva: Kirjan sivu 84

 

Mielenkiintoista olisi tavoittaa Vaasan Taideyhdistyksen Piirustuskoulussa /Kuvataidekoulussa aikoinaan oppilaina olleita, ja tietenkin myös koulussa toimineita opettajia. Haastattelujakin olisi mahtava tehdä!

Jos tällainen muisteleminen ja jopa haastattelun antaminen kiinnostaa, toivon yhteydenottoa.

Ps. Ja tottakai myös yhdistykseen liittymistä suosittelen kaikille vaasalaisille kuvataiteen ystäville! Jäsenmaksu vuodelle 2023 päätettiin pitää edelleen todella edullisena, vain 10 €.

 

Aimo Nyberg
aimonyberg(at)gmail.com

Kuvataiteen opettaja, eläkkeellä

Vaasan taideyhdistyksen hallituksen jäsen

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...