perjantai 30. kesäkuuta 2017

Rojekteja heinäkuussa!

Vaasassa julkisesti nähtävillä olevia patsaita, muistomerkkejä, korkokuvia ja muistolaattoja on huomattava määrä. Toistasataa kohdetta löytyy. Näistä olen vuoden alusta alkaen esitellyt tässä blogissa yhteensä jo 40 kohdetta.

Nyt jatketaan kohti loppuvuotta, joulukuun viimeistä päivää, eli Lars Vilhelm Torohwein muistomerkkiä Kasarminalueella.

Vuoden 2017 tammi-kesäkuussa olen kirjoitellut patsasteemasta, järjestellyt Vaasan julkisten veistosten- ym. kokoelmaa kuukausittain eteneväksi, pvm:n mukaan esiteltäviksi tietopaketeiksi. Olen käyttänyt perusteena ko. teoksen syntymäpäivää, ts. sitä päivämäärää, jolloin teos on paljastettu. Vuosiluvulla ei ole tässä ollut muuta merkitystä kuin se, että siitä voi laskea kuinka uusi tai vanha patsas/ muistomerkki/korkokuva/muistolaatta on.

Vanhin kohde näistä on tähän mennessä ollut Hietalahden Villan puistossa oleva Totikivi (1.5.1843), uusin vähän yli vuoden ikäinen Vienan karjalaisten liitto -muistolaatta (25.4.2016) Kauppapuistikolla.

Tiedossani ovat nyt päivämäärät yhteensä 99 kohteelle, jotka siis pyrin esittelemään kaikki ennen vuoden vaihdetta. Lisäksi on noin parikymmentä teosta, joiden tarkat pvm. ym. tiedot ovat vielä löytämättä. Kaiken kaikkiaan ainakin 120 kulttuurihistoriallista ”opetuspakettia” on siis mahdollista saada kokoon. Lisää vielä varmastikin löytyy, myös uusia kohteita Vaasaan saadaan tänäkin vuonna.

Kaikenlaista tietoa toivon kaikilta asiasta kiinnostuneilta koko ajan lisää. Perustiedot yritän saada kasaan kirjoista, netistä, mutta toivon saavani mukaan tähän rojektiin myös aivan tavallisten vaasalaisten muistoja, kokemuksia ja kuviakin kotialbumeista jne.

Tätä varten avasin toiveikkaana myös facebook -sivuston täydentämään tätä blogikirjoittelua.

Arvoisat Ystävät, olette sydämellisesti tervetulleita mukaan jakamaan tietoja, muistoja Vaasan patsaista ja muistomerkeistä. Kommentoikaa vanhoja juttuja, aloittakaa uusia viestiketjuja, lisätkää kuvia, esittäkää kysymyksiä ja vastataan muiden kysymyksiin.

Tutustu Rojekti X= sivustoon!

https://www.facebook.com/rojektixon/

Rojekti jatkuu heinäkuun osalta seuraavasti: 

X= 1.7. (2010) Auringon lapsi, Hannu Leimu, Yliopistonranta 5

X= 1.7. (1930) Pohjanmaanmuseon pronssiovet, Emil Wikström, Koulukatu 0

X= 7.7. (1963) Toivo Kuula, Wäinö Aaltonen, Kaupungintalon puisto

X= 8.7. (1999) Martta yhdistyksen muistokivi ja laatta. Hietalahden ystävyyskaupunkipuisto

X= 9.7. (2008) Korttitalo, Simon Gripeberg, Asuntomessualueen aukio

X= 9.7. (1938) Suomen Vapaudenpatsas, Yrjö Liipola, Kauppatori

X= 17.7. (1977) Sundomin kylä 600 vuotta, Börje Backholm, Sundomin museoalue

X= 28.7. (1964) Pohjanmaan jääkäripataljoonan muistokivi, Pentti Penttilä, Ent. kasarmin alue


Tämäkin kohde esitellään siis nyt heinäkuussa



Kuvat: AN. 2.6.2017. Millä muistomerkillä tässä ollaan?


Kuva: AN. 2.7.2017.

Myllynkivi on Sundomissa, kylän 600 v. historian muistomerkki vuodelta 1977. (17.7.)

Otan mielelläni julkaistavaksi tässä blogissa digitaalisia kuvia, sekä vanhoja että uusia, ym. dokumentteja kaikista yllä luetelluista kohteista.

Avusta ja yhteistyöstä kiittäen

Aimo Nyberg

Rojekti X=:n inspiraattori, eläkkeellä oleva kuvisope

Yhteydenotot: aimonyberg(at)gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...