Asukasyhdistyksemme hallituksen jäsen Aatto Wuorenlinna on kaikkien vaasalaisten arvostama todellinen herrasmies. Hän on Vaasassa erittäin tunnettu, monissa yhdistyksissäkin vaikuttava kulttuuripersoona ja tietopankki.
- Vaasa ennen ja nyt – Vasa förr och nu - blogilla on suuri ilo ja kunnia saada julkaista Aaton kirjoituksia.
Tämän blogin lukijat voivat jälleen nauttia Aaton ainutlaatuisesta kyvystä kertoa ihastuttavia tarinoita, - aikakausista vuosikymmenten takaa, todellisista tapahtumista täällä Vaasassa, ja maailmallakin. Kertomuksissa on dramaattisia käänteitä, romanttisia hetkiä… Aaton aikaisemmat kirjoitukset löytyvät blogistamme vuoden 2011 huhtikuun 20. päivän, marraskuun 19. päivän, joulukuun 7. päivän ja tämän vuoden helmikuun 7. ja 8. päivien kohdilta.
OJALAN MUMMU JA HÄNEN KURKENSA:
Useita vuosia ennen Talvisotaa, jolloin Maasillan toisella puolella ei vielä ollut SOK:n Taloa (= Opistotalo, jonka kohdalla silloin kasvoi puita mm. suuri kuusi) eikä Kesko Oy:n taloa eikä Linja-autoasemaakaan – niin noin 30 metriä nykyisen n.k. Saunatalon eteläpäädystä oli tuon Vöyrinkadun varrella pieni punainen torppa. Sen julkisivussa oli yksi ikkuna ja ovi, jonka edustalla oli pari porrasta.
Siinä talossa asui vanha rouva, jonka nimi oli Ojala. Talon eteläpäädystä noi 10 metriä Maasillalle päin oli noin aarin suuruinen suo. Tuolla suolla tavallisesti tepasteli tuon mummun kesy kurki, jollaisia oli myöskin kesyinä punatiilistä rakennetun Vanhainkodin pihassa noin km:n päässä tuosta Ojalan mökistä.
Ojalan mummun kurki tiesi, että torilla eri myyntikojuissa myytiin jäniksiä, metsoja, teeriä, peltopyitä, sorsia ja rapujakin. Tuota kurkea kuitenkin eniten kiinnosti torilla myynnissä olevat silakat. Siksipä se aika usein, kun mummu käänsi selkänsä, lähti ”lipettiin” ja lensi torille, jossa se miehen korkuisena käveli kesynä ihmisten joukossa. Se samalla etsi myyntipöydiltä maahan pudonneita silakoita, jotka se katsoi omikseen. Kalakauppiaat, nähdessään kurjen, tapasivat heittää sille pieniä silakoita, joita se suurella ruokahalullaan söi.
Toriyleisölle kurjen käyskentely torilla oli aivan luonnollinen tapahtuma… Iltapäivällä kuitenkin nähtiin Ojalan mummun saapuvan torille ja katselevan ympärilleen kurkeaan etsien. Kun hän kurkensa löysi - niin hän kaappasi kurjen jaloista kiinnipitäen ja nostaen kurjen selkäänsä niin että kurjen pitkät jalat sojottivat pitkin hänen rintojaan maata kohti – mutta kurjen pää kurottautui korkealle hänen yläpuolelleen ja sen pää käntyi oikealle ja vasemmalle, kun kurki sieltä korkeuksista katseli ohikulkijoita. Niin sitä vietiin Vaasanpuistikon aurinkoista puolta kohti Maasiltaa ja tuota punaista mökkiä…
PENTTI RANTALAN VALKOISET HIIRET:
Ollessani vielä sen verran nuori, että en ollut edes kansakoulussa – niin vanhempani asuivat Kauppahallin viereisessä talossa yläkerrassa, jossa nykyisin (v. 2012) sijaitsee erikoisen romantinen ravintola ROSSO, Vaasanpuistikon varrella. Kadun puolella alakerrassa oli elintarvikeliike nimeltä Vasa Nya Kaffehandel ja heidän naapurinaan Borensteinin Miesten vaatetusliike.
Eräänä päivänä talonmies Rantalan poika Pentti tuli luoksemme juosten talon toisesta päästä, jossa oli heidän asuntonsa. Hän kertoi, että hänellä oli meille yllätys! Lähdimme siis heti heidän asuntoonsa ja siellä näimme eräällä pöydällä pahvisen kenkälaatikon, jossa pohjalla oli sahajauhoa ja kaksi elävää valkoista hiirtä. Niitä sitten siinä aikamme ihailimme. Ennen emme olleet sellaisia nähneet!
Kului pari päivää ja silloin tapasimme tuon meidän ystävämme Pentin itkemässä pihassa ja kun kysyimme syytä, niin hän ilmoitti: ”Hiiret olivat tehneet laatikon seinään reijän ja lähteneet ”lipettiin”…
Kului muutamia kuukausia tuosta päivästä. Silloin usea hallikauppias rupesi valittamaan talonmies Rantalalle, että on se nyt ihme, kun täällä hallissa ja kellarissa on ruvennut juoksemaan valkoisia hiiriä. Hän kyllä tiesi sen, mistä ne olivat lähtöisin!
ERÄÄNÄ PÄIVÄNÄ LÖYSIN VAALEANPUNAISEN PAPERIN:
Niin todella tapahtui. Löysin vaaleanpunaisen paperinpalan Kaupahallin palokadulta, joka oli leikkipaikkamme. Else-Maj, joka oli jo isompi tyttö tiesi, että se oli 25 pennin paperiraha, jossa oli suuren männynkin kuva.
Päätimme yhdessä, että tämä pääoma sijoitetaan ostamalla sillä karamellejä. Saimme niitä suuren pussillisen, jonka arvioin painaneen noin 2 kg. Koko iltapäivän söimme niitä leikkiessämme. Lopuksi ne eivät enää maistuneet kenellekään. Else-Maj sai pitää loput.
Kun hän lähti kotiinsa, joka oli Kauppapuistikko 18:ssa Rauhankadun puoleisessa puutalossa – niin ei kulunut kuin 5 minuuttia, niin hänen äitinsä tuli hätääntyneenä soittamaan ovikelloamme haluten tietää sen, mistä rahat oli satu karkkeihin. Hän rauhottui, kun kuuli, että niitä ei oltu varastettu – vaan, että Aatto oli löytänyt 25 pennin vaaleanpunaisen setelin.
Luettelo tässä blogissa julkaistuista AATTO WUORENLINNAN TARINOISTA:
15.2. 2012 Ojan mummu ja hänen kurkensa
15.2. 2012 Pentti Rantalan valkoiset hiiret
15.2 2012 Eräänä päivänä löysin vaaleanpunaisen paperin
8.2. 2012 Elämäni käsittämättömin tositapahtuna
7.2. 2012 Eräs surullinen rakkaustarina
7.12. 2011 Eräs sotaoikeusjuttu
19.11. 2011 Tehtiin täydellinen muuttokuorma
19.11. 2011 Laineen saunan omistajan unelma muuttaa Austraaliaan
19.11. 2011 Täytyy säästää pahojen päivien varalle
20.4. 2011 Ihmiskohtaloita ja tapahtumia Vaasassa
