lauantai 7. tammikuuta 2023

Näyttelyiden ja tapahtumien suosituksia

 

Museot, taidenäyttelyt, niin pienemmät kuin isommatkin kulttuuritapahtumat ansaitsevat mielestäni saada mahdollisimman paljon julkisuutta. Teen näistä säännöllisen epäsäännöllisesti etukäteismainontaa, ja kun olen näyttelyn, tapahtuman kokenut omin silmin, niin pyrin niistä myös jotain kertomaan. Varsinaisia näyttelykritiikkejä en ole viime vuosina tehnyt. 

 


 Mistä ikkunasta tämä näkymä on kuvattu? 

 

 

Kyllä – ensimmäinen  näkymä on kuvattu sisältä Terranovan tiloista ikkunan läpi, ja tämä kuva on taas kuvattu ulkopuolella saman ikkunan edessä. Eli paikassa, jossa on seinäkivessä merkinnät Karl ja Elin Hedmanin uurnahaudasta (kohteen esittely:  http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2017/09/karl-ja-elin-hedmanin-uurnahauta-23.html ).

Ohi ajoi tuolloin Joulupukin höyryjuna! (10.12.2022).

 


Pohjanmaan museoon ja myös uudistuneeseen Terranovaan mennään sisään etupihan puolelta.

 

 

Terranovan näyttelyyn on rakennettu havainnollisia malleja kertomaan alueemme ainutlaatuisista kohteista ja ilmiöistä.

 

Katsottavaa, ihmeteltävää, ajateltavaa riittää kaikenikäisille.  

Kuvat: AN 10.12.2022

 

Uudistetussa Terranovassa Pohjanmaan museossa saa valokuvata – suosittelenkin sitä, koska se on erinomainen keino kerrata jälkikäteen nähdyt kohteet ja niiden tekstit.

Terranovan uudistettu näyttely inspiroi uskoakseni niin nuoria kuin vanhempiakin. Moni asia on nyt esitetty uudella tavalla – näyttelyssä yhdistyvät hienolla tavalla ”vanhanaikaiset” näyttelyesineet ja tämän päivän vaatimusten mukaiset esitystekniikat.

Lauantaina 10.12. 2022 uudistetun Terranovan avajaispäivänä paikalla oli yleisöä opastamassa Terranovan luonnontieteellisen perusnäyttelyn suunnittelusta ja toteutuksesta vastanneita ammattilaisia. Sisältökokonaisuuden eli näyttelyn käsikirjoituksen tehnyt amanuenssi Tuomas Jokelalta kertoi minulle mielenkiintoisista ratkaisuista. Oli ilo saada lisävalaistusta muutamiin toteutettuihin yksityiskohtiin. kokonaisuus on laadukas, ja visuaalisesta informaatiosta pitäville löytyy nyt katsottavaa yllättävistäkin paikoista, kuten ikkunapinnoista.

Tämän näyttelyyn kannattaa mennä paikan päälle, vaikka jo nettisivuiltakin saa hyvän käsityksen mitä on tarjolla. 

https://vaasankaupunginmuseot.fi/pohjanmaan-museo/nayttelyt-ja-tapahtumat/luonnontieteellinen-nayttely-terranova/ 

 

Lainaus /jaetaan Vaasan kaupungin sivuilta / Julkaistu: 9.12.2022 

https://www.vaasa.fi/ajankohtaista/uudistettu-terranova-avautuu-yleisolle-lauantaina-10-joulukuuta/ 

 

Uudistetun luonnontieteellisen perusnäyttelyn avoimia avajaisia vietetään lauantaina 10.12.2022 klo 10–17 Pohjanmaan museossa.

Avajaispäivän ohjelmassa on musiikkia ja pop-up-opastuksia näyttelyn kohteissa klo 12–16. Museoon ja näyttelyyn pääsee tutustumaan ilmaiseksi klo 10–17.

Terranovan uusittu luonnontieteellinen perusnäyttely kertoo alueemme ainutlaatuisesta luonnosta, eli Merenkurkun maailmanperinnöstä, sen syntyyn vaikuttaneesta jääkaudesta sekä ihmisen ja merellisen luonnon suhteesta. Tulevaisuutta pohditaan etenkin ilmastonmuutoksen näkökulmasta.

Sana ”Terranova” on latinaa ja tarkoittaa uutta maata, jota Merenkurkussa syntyy yhdeksän millimetriä vuosittaisen maankohoamisen seurauksena. Maayhteys Ruotsiin syntyy tällä vauhdilla noin 2000 vuoden kuluttua. Näyttely perustuu Pohjanmaan museon luonnontieteellisiin kokoelmiin, joiden vanhimmat osat ovat peräisin 1860-luvulta.

Näyttelyn arkkitehtuurin ja visuaalisen suunnittelun on tehnyt Taina Väisänen Suunnittelutoimisto Taktista. Sisällöstä on vastannut luonnontieteellisten kokoelmien amanuenssi Tuomas Jokela. Maalaukset ja monet mallit ovat Jenni Ojalaisen käsialaa. Museomestari Olli Kohtamäki on vastannut tekniikasta ja rakenteiden toteutuksesta. Rakentamisessa ovat olleet mukana myös Juha Havusela ja Marcus Lerviks, jolta nähdään näyttelyssä myös Merenkurkun vuodenkierrosta kertova videoteos.

Elävöitettyä luontoa ja jääkausisimulaattori

Pohjanmaan mennyttä ja nykyistä luontoa kuvaavissa dioraamoissa koet sulavan mannerjäätikön, pääset kurkistamaan itämerennorpan pesään sekä tutustumaan lintujen syysmuuttoon, hyönteisten monimuotoisuuteen ja rantaniityn elämään. Tutut hyljevene ja merikotkan pesä ovat mukana näyttelyssä. Vihatuista eläimistä kertovan dioraaman keskellä voit tunnustella suhdettasi eläimiin mm. susien, merimetsojen, hylkeiden ja valkoposkihanhien ympäröimänä.

Jääkausisimulaattorissa voi itse kokeilla, millaisia moreeniharjanteita jäätikkö voi sulaessaan muodostaa. Näyttelyssä tarjoutuu myös hetki rauhoittua ja miettiä ajan kulua maan kohoamista katsellen, sillä tilasta on näkymä Pohjoiselle Kaupunginselälle.

Terranovan näyttelyä on uudistettu vuosien 2021–2022 aikana museorakennuksen peruskorjauksen yhteydessä. Terranovan näyttelytilojen lattia- ja seinäpinnat sekä ilmanvaihto on uusittu. Samalla 1930-luvun museorakennuksen tilojen esteettömyyttä on parannettu.

Näyttelyä ovat tukeneet Hedmanin säätiö ja Veljekset Gröndahlin säätiö.

Terranova on suosittu vierailukohde ympäri vuoden niin lapsille kuin aikuisillekin. Seuraa ilmoitteluamme osoitteessa vaasankaupunginmuseot.fi ja osallistu tapahtumiimme.

Lainaus päättyy

 

Aimo Nyberg
Kaupunkiblogin ylläpitäjä
aimonyberg(at)gmail.com


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...