Kari Uusikylä, professori emeritus, jakaa tämän päiväisessä (9.1.2025) fb-kirjoituksessaan tuntojaan paapastaan Einari Uusikylästä, ja otteita myös Einarin (1890–1973) päiväkirjasta.
Minä kävin itse tänään myös Kotirannalla Kaupunginkatu 6:ssa Einarin muistomerkin luona hänen 135-v. syntymäpäivänsä ja muistomerkin paljastustilaisuuden 50-vuotispäivän kunniaksi.
https://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2017/01/9-tammikuuta-1975.html
Kuva: AN 9.1.2025 Kaupunginkatu 6, Einari Uusikylän muistolaatta lumikinoksessa
Laiton jakoon, jaan tänne osan Kari Uusikylän fb-tekstistä (9.1.2025):
” TAIDEMAALARI ISOISÄNI EI VOISI ELÄÄ NYKYMAAILMASSA
Tänään isoisäni, pohjalaisittain paappani syntymästä on tasan 135 vuotta.
Kuinka Einarin (1890–1973) kaltainen kaunosielu voisi elää nykymaailmassa, joka on täynnä meteliä, riehumista ja kilpailua siitä kuka on paras ja kelvollinen. Monen sisimmässä asuu yksinäisyys, koska Turhuuden Markkinat ovat tuhonneet kauneuden ja pyhyyden kaipuun, jopa moraalin. Harva välittää ihmisestä, jonka markkina-arvo on romahtanut iän tai fyysisen tai henkisen sairauden myötä.”
”Kuka olisi uskonut, että sota uhkaa nyt myös Eurooppaa.
Otteita Isoisäni Einarin (1890–1973) päiväkirjasta
Vaasa, 14.1. 1940
Saimi ja pienemmät lapset menneet pommitusta pakoon Bölen metsään... Uudenvuoden pommituksen jälkeen ovat tehneet tämän retken joka aamu ja pimeän tullen palanneet. Epävarmaa ja epämääräistä on kaikki. Kävelin parin kilometrin päässä olevaan mökkiin, missä Saimi ja lapset ovat muiden pakolaisten kanssa suojaa etsineet. Saavuttuani sinne alkoivat hälytyssireenit kaupungissa ulvomaan. Sen jälkeen kuului suuremman laivueen pauhu. Torjunta aseet, tykit ja konekiväärit pauhasivat. Lentokoneista ammuttiin konekivääreillä.
Illalla menin kaupunkiin katsomaan hävityksen jälkiä. Monta kaupunkikorttelia oli tulessa. Kova tuuli levitti palon laajemmalle. Puistikon puita, sähköpylväitä ja aitoja kaatunut, kiviä sinkoutunut kadut täynnä kuoppia ja luhistuneita taloja. Illalla tulipalon punainen kajo näkyi Kotirannalle kaameana,
20.1. 1944
Levotonta sota-aikaa, aina vaan. Ainoastaan maalaustyö tuo lohdutusta ja unohdusta. Pentti rintamalla, jossain korvessa, Aune sairaalassa. Talvi leuto.
24.1.1944
Hiljainen hetki työhuoneessa. Laskevan auringon kultainen valo tulvii ikkunasta. Ilmassa leijailee hienoja kultajyväsiä, jotka välkkyvät. Vanha seinäkello tikittää. Tuska täyttää sydämeni. Saimi on sairaalassa katsomassa Aunea, joka sairastaa vaikeaa aivokalvontulehdusta.
2.2.1944
Aunen sairaus päättyi kuolemaan. Syvä järkytys on koskenut olemukseni sisimpään. 16-vuotiaan elämänhaluisen ja reippaan tytön kuolema on vain ruumiillinen. Hänen sielunsa elää nyt toisessa olotilassa. Ehkä monta kertaa onnellisempana kuin täällä.
Dante: Kiirastuli 31. Mutta vaikkemme siis voikaan pitää todennäköisenä vainajien täysiselvää ajallisen elämän muistamista, on sydämemme ehdottomana kaipauksena kuitenkin halu uskoa siihen, että meillä on jatkuvaa yhteyttä meille todella rakkaitten vainajien kanssa, Ja erinäisinä hetkinä me ikään kuin tunnemme heidän ajatuksensa ja läheisyytensä.
**
Taiteilijalla on kyky nähdä ja tuntea asioita, joita pinnallinen, metelin turruttama ihminen ei näe, eikä ymmärrä.
”Kaukana aavan meren sylissä on saari. Saarella kohoaa marmoripalatsi, sen tummissa sypresseissä soittaa tuuli hiljaista urkusoittoa. Rannan valkoiseen hiekkaan laineet laulaen kuolevat... Saavu yön tumma hämärä ja vaimenna polttavat sieluni tuskat. Tulkaa lempeät enkelit ja viekää väsyneen sielu kauneuden ikimaahan. Siellä hohtavat avarat ulapat, siellä hehkuvat ijäti kukkivat ruusut vihreissä siimeksissä, siellä on soittoa ja hiljaista kimmellystä, siellä levoton sieluni rauhan suuren ja suloisen saa, kuolon maa, unten maa, väsyneen matkamiehen ainoa päämäärä.”
**
Einari 30-luvulla:
”On kuin konekulttuuri olisi vienyt ihmiseltä sielun. Ei tarvita uskontoa eikä taidetta, sydän on kuollut ja tunne-elämä madaltunut. Meidän poijat soittavat posket pullollansa torvisoittoa, jotta seinät täräjää. Ja kun satakin pläkkitorven puhaltajaa on samas paikas mekastamas, eihän sitä fiullua kuule ollenkaa. Ei vaikka hinnkkais kuinka. Cezannen maalauksissa soivat täyteläiset soinnut juhlallisin cello- ja viulusävelin, jotka moduloivat ja liikkuvat tummimmasta ukkosenjylinästä hiljaisimpaan tuulen kuiskaukseen, kuten Beethovenin musiikissa. ”
Lainaukset päättyvät
Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi: Kauneuden kaipuu. Einari Uusikylän päiväkirja 1913–1947. Julkaisija Pohjanmaan taidetoimikunta 2003. ISBN 951-53-2555-2
Lainaa kirjastosta, tai vaikkapa minulta. Kirja löytyy kirjahyllystäni.
Einari Uusikylästä lisää
Wikipedia:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Einari_Uusikylä
Vaasalaisia.info Näe syvemmälle. – Vaasalainen kaupunkiblogi:
https://vaasalaisia.info/vaasalainen-henkilokuva-rakastettu-einari-uusikyla-ja-suku/
Blogipostauksen koonti
Aimo Nyberg
aimonyberg(at)gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti