sunnuntai 23. kesäkuuta 2024

Entisellä raviradalla NYT

 

Aamukävelyllä, kännykkäkameraa ulkoiluttamassa.


 

 
 

 



 






 


 

 


 Kuvat: AN 23.6.2024

 

Vaasan etsisellä raviradalla ajettiin viime vuosituhalle ravien lisäksi myös moottoripyörillä ja autoilla kovatasoisia kilpailua. Pärinää riitti ja yleisökin viihtyi. Aivan lähellä olevien kerrostalojen asukkaat taisivat olla toisinaan myös aiheutuneesta metelistä harmissaan. 

Nykyään alueen nimi on Ravilaakso, ja kohdetta valmistellaan "pikkuhiljaa" monipuoliseksi asuntoa-alueeksi. Jossain vaiheessa tämä toteutuneekin, nyt alue on kuitenkin kiehtova alue niin luonnon ystäville, lintujen, kasvien bonjaajille ja kuvaajille. Muutamasa vuodessa luonto on jo "villiintynyt", kasvit, pensaat, puut ovat ottaneet paikkansa siellä minne ei olla täytemaata, kivimurskaa, asvalttia ihmisen toimesta tuotu. 

Asuntorakentamisen vaatima intra - maanalaiset työt, ovat osassa aluetta pitkällä, varmaankin jo valmiina. Onko, ja jos on niin milloin jokin rakennusliike aloittamassa rakentamisvaiheen, siitä minulla ei ole tietoa. 


Vanhempaa kuvaa Vaasan raviradalta

 


 Kuva: AN 29.11.2011

 


 

 
 

Kuvat: AN 10.6.2019

 

Aimo Nyberg

Kaupunki- ja luontokuvaaja

aimonyberg(at)gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...