torstai 4. kesäkuuta 2020

Kiva päästä taas museoihin!

Seuraavalla Etelä-Suomen reissulla käyn tutustumassa tähän näyttelyyn!

https://koski.fi/taidemuseo/


Yrjö Liipolan Taidemuseo 50-vuotta näyttely 2.6.- 27.9.2020 




Yrjö Liipolan taidekokoelma käsittää noin 210 teosta, joista vanhimmat ovat vuodelta 1900. Lisäksi museossa säilytetään Liipoloiden kulttuurikodin harvinaisuuksia; huonekaluja, porsliinia, valokuvia, maalauksia, kunnia- ja asiakirjoja sekä lehtileikkeitä. Näyttelyssä on esillä Liipolan tekemiä veistoksia museon kokoelmista ja ryijyjä Liipolan elämän varrelta.

Pysyvien prof. Yrjö Liipolan teosten ohessa museossa pidetään vaihtuvia näyttelyitä.


Kesäkuussa pääsee taas museoihin!

Poikkeuksellisen koronakevään jälkeen on ilo taas päästä nauttimaan kulttuurista, monipuolisesti muustakin kuin kuvataiteista, kunhan näitä poikkeusajan rajoitteita saadaan kumottua. Toivotaan parasta, ettei uutta toista koronaviruksen aiheuttamaa tautiaaltoa enää tule.


Yrjö Liipola on Suomen Vapaudenpatsaan tekijä. Liipolan Taidemuseolla on esillä mm. alkuperäiset luonnokset ja pienoismallit v. 1938 valmistuneeseen Vaasan kauppatorille pystytettyyn vapaudenpatsaaseen. Aivan alkuperäisten ideoiden mukaan ei silloin kuitenkaan patsaskokonaisuutta toteutettu.

Näistä mielenkiintoisista vaiheista on tärkeää saada lisää faktaa, mahdollisesti jopa löytää kirjeenvaihtoa tuon ajan päätöstentekijöiden ja kuvanveistäjä Yrjö Liipolan välillä.

Katsotaan minkälaista kuva- ym. materiaalia löytyy, ja mitä niistä saadaan irti. Tämä tutkimusreissu liittyy osana allekirjoittaneen vetämään Rojekti X= hankkeeseen, jossa esitellään Vaasan julkisia patsaita ja muistomerkkejä.

Tulossa siis vielä kesäkuun aikana tälle vaasaennenjanyt blogisivustolle kirjoituksia ja kuvia itse taiteilijasta, professori Yrjö Liipolasta, ja hänen merkittävimmästä työstään (ainakin meidän vaasalaisten mielestä) Suomen Vapaudenpatsaan syntyvaiheista.

Aikaisempi kirjoitus aiheesta

Suomen Vapaudenpatsaan tekijä: Yrjö Liipola

http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2019/12/suomen-vapaudenpatsaan-tekija-yrjo.html



Kuvalainaus netistä

Teksti: Aimo Nyberg
Kuvataiteen lehtori, eläkkeellä, historian harrastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...