perjantai 4. lokakuuta 2024

Mitä voimme tehdä säilyttääksemme viimeiset luonnonmetsämme?

 

Mahdollisesti olet lukenut, tutustunut jo aikaisemmin näihin kirjoihin


Metsäaiheinen trilogia:

-          suomalaiseen metsämytologiaan syventyvä Puiden kansa (1997) ja

-          metsätalouden varjopuolia tulkitseva Metsänhoidollisia toimenpiteitä (2009)

-          Pohjoistuulen metsä (2023) on päätösosa Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon valokuvataiteelliseen tutkimukseen perustuvalle metsätrilogialle, jossa kolmekymmenvuotinen työ metsäaiheiden parissa kiteytyy

 

POHJOISTUULEN METSÄ -näyttely on nyt esillä Pohjanmaan museossa

5.10.2024 –27.4.2025
Avoinna ke–su 10–17. Maanantaisin ja tiistaisin suljettu.
Osoite Museokatu 3, Vaasa

Sanni Sepon ja Ritva Kovalaisen näyttely sisältää valokuvateosten lisäksi laajaan tutkimukseen perustuvaa faktatietoa Suomen metsistä.
Näyttely on ollut aiemmin esillä Valokuvataiteen museossa K1 Kämp Galleriassa ja Turussa ja tätä ennen Lappeenrannassa.

 

Katso Pohjanmaan museon sivuilta

https://www.vaasa.fi/koe-ja-nae/kulttuuria-vaasassa-ja-seudulla/vaasan-museot/nayttelyt-ja-tapahtumat/pohjoistuulen-metsa/

Pohjoistuulen metsä

”Valokuvataiteilijoiden Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon kolmenkymmenvuotinen taiteellinen ja tutkimuksellinen työ metsäaiheiden parissa huipentuu Pohjoistuulen metsä –näyttelyyn, joka nähdään Pohjanmaan museolla 5.10.2024 –27.4.2025.  

Pohjoistuulen metsä on samalla päätösosa Kovalaisen ja Sepon valokuvataiteelliseen tutkimukseen metsäaiheiselle trilogialle, jonka ensimmäiset osat ovat suomalaista metsämytologiaan syventyvä Puiden kansa (1997) ja metsätalouden varjopuolia tulkitseva Metsänhoidollisia toimenpiteitä (2009). Näyttely sisältää valokuvateosten lisäksi laajaan tutkimukseen perustuvaa faktatietoa Suomen metsistä.  

Pohjoistuulen metsä valottaa luonnonmetsiämme elämää ylläpitävänä monimuotoisena tilana. Se kuvaa metsien rikkaita ekosysteemejä, joissa on eri-ikäisiä ja erilajisia puita sekä tuhansien kasvien, sienten, eläinten, alkueliöiden, arkkien ja bakteerien muodostamia eliöyhteisöjä. Näyttelyn valokuvat ovat pääosin suojelualueilta itärajan tuntumasta Pohjois-Karjalasta Lappiin, sillä muualla Suomessa on enää jäljellä vain sirpaleita luonnonmetsäalueista.  

Näyttelyssä tuodaan esille metsien nykytilanne sekä tulevat haasteet, metsäluonnon uhanalaistuminen ja häviäminen. Se haastaa, mutta samalla tarjoaa näkemyksiä kävijöille siihen, mitä voimme tehdä säilyttääksemme viimeiset luonnonmetsämme.  

Näyttely on saanut tukea Museovirastolta.”

 

MENNÄÄN METSÄÄN – VALOKUVAAMAAN!

 

Mitä metsäkuva kertoo, Pohjanmaa?

Kaikille avoin valokuvatapahtuma Pohjoistuulen metsä -näyttelyn yhteydessä. Osallistua voi 28.2.2025 saakka.

Lainaus Pohjanmaan museon sivuilta

https://www.vaasa.fi/koe-ja-nae/kulttuuria-vaasassa-ja-seudulla/vaasan-museot/nayttelyt-ja-tapahtumat/pohjoistuulen-metsa/mita-metsakuva-kertoo-pohjanmaa/

 

Tämän blogipostauksen kuvituskuvaksi laitan tällaisen metsäkuvan

 

 

Puolesta puiden, metsien (26. elokuuta 2020)

https://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2020/08/puolesta-puiden-metsien.html

 

Tähän loppuun vielä tiedossani olevat Pohjoistuulen metsä -näyttelyn yleisöesittelyt

Pohjanmaan museossa järjestetään opastettuja kierroksia vaihtuviin näyttelyihin joka kuukauden toinen sunnuntai. Suomenkielinen opastus alkaa klo 14.00 ja ruotsinkielinen klo 13.00.

Lisäksi ainakin nämä, joissa paikalla ovat Sanni Seppo ja/tai Ritva Kovalainen

5.10.2024. klo 13.30           Järjestää: Vaasan ympäristöseura
16.11.2024 klo 13.00          Järjestää: Vaasan Taideyhdistys  

 

Blogipostauksen koonti

Aimo Nyberg
Kaupunki- ja luontokuvaaja

aimonyberg(at)gmail.com


 

torstai 3. lokakuuta 2024

Esa Siltalopilta kolmas Vaasa valokuvakirja

 

Saimme nähdä eilen upeita VALOKUVIA JA FILMEJÄ VAASASTA

Vauhdikas Esa Siltalopin kuvakavalkadi 2.10. klo 18–19 Kulttuuritalo Fannyssä veti tuvan täyteen. Tällainen ilta oli erinomainen tapa juhlistaa Vaasan 418 synttäriä!

Kiitokset Vaasan kaupungille järjestelyistä ja Esalle valtavasta työstä koota tällainen nostalginen kuvamatka 70 ja 80-luvuille ja myös hänen viimeisimpiin, droneilla kuvattuihin videoihin ja valokuviin. Ilmakuvauksen pioneerina Esa on päässyt uskomattomiin tuloksiin. Vaasan merellisten maisemien kokeminen yläilmoista, ei kuitenkaan lentokonekorkeudelta, on käsittämättömän upea kokemus. Kuvien välittämät ainutlaatuiset hetket ovat tietenkin mahdollisia vain siksi, että Esa ei jää odottamaan, kun otolliset sää- valo- ym. olosuhteet osuvat kohdalleen. Vauhtia ja vaarallisia tilanteitakin Esalla on riittänyt ja meno, vahva tekemisen meininki sen kun vaan jatkuu. 

 


Kirjan kannen kuvaus: AN

VAASA VASA – Luonnonkaunis Vaasan seutu, Den natursköna Vasaregionen, The scenic Vaasa region

 

Kirjassa kuvien nimet ovat myös kolmella kielellä. Tämä kirja on hieno jatkumo Esan kahdelle aikaisemmin julkaisemalle VAASA  VASA kuvankaunis – bildsköna – picture perfect kirjoille. 

 


Kuvat kirjojen kansista: AN

 

Ostan ja arvostan edelleen painettuja kirjoja. On se vaan niin kivaa, kun voi koska tahansa katsella näitäkin kirjoja! Pitkä pimeä syksy taas edessä – näillä kyllä muistuu mieleen missä kaupungissa asuu ja mielikin pysyy pirteänä kaikkina vuodenaikoina.

Uusin kirja on erinomainen lahjavinkki. Joululahjaksi ihan kelle tahansa, - erityisesti niille, jotka ovat jostain syystä muuttaneet pois kauniista Vaasastamme. 

Ja toivotaan, että myös Vaasassa vierailevat turistit tutustuvat kirjaan ja ostavat sen kotiin viemisikseen.

Esa Siltalopin valokuvanäyttely IBIKSESSÄ (22.4.–11.6. 2023) Mustavalkoinen Vaasa, 70- ja 80-luvun kontrastit saa toivottavasti jatkoa jossain vaiheessa. Värikuvat, videot, yritysmainonta, kaupunkikuvaa tapahtumista, luonnosta… tätä kaikkea jäämme odottamaan.

 

Suosittelen lämpimästi Esan uusinta valokuvakirjaa kaikille, joiden sydän sykkii Vaasalle!

 
Aimo Nyberg

aimonyberg(at)gmail.com 

 

Edellisestä Esan kirjasta kirjoitin tässä blogissa näin

https://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2012/12/esa-siltalopilta-vaasa-valokuvakirja.html

Lainaus

 

”Valokuvausta harrastavilla riittää ihmettelemistä Siltalopin kuvia katsellessa. Digitekniikka on tuonut uusia mahdollisuuksia kuvata myös aurinkoa, ei ehkä kuitenkaan suoraan ja sokaistuen, vaan sommittelemalla auringonvalo mukaan kuvaan erilaisille rajapinnoille. Ihan kaikkia käytettyjä keinoja ei kuvia lukemalla voi saada selville, mutta on aivan selvää, että Esa on erittäin osaava ja ahkera etsimään oikeaa aikaa ja paikkaa ottaa mestarillisia kuviaan. Toki sattumallakin on valokuvauksessa aina jokin rooli, mutta tätä kirjaa selatessa viimeistään tajuaa eron ammattilaisen ja tuhansia mitä tahansa kuvia räpsivän harrastelijan välillä.

Sen kummemmin mainostamatta tätä uutta Vaasa-aiheista valokuvakirjaa voi hyvällä mielin todeta sen täydentävän upeasti aikaisempien Vaasaa käsittelevien kirjojen kokoelmaa. Kuviin on tekstit tehty hienosti kolmella kielellä, eli kuvauskohteet, aiheet, tulevat hyvin ymmärretyiksi myös turisteille. Ensipainoksen määrä, tuhat kpl, tuntuu tässä mielessä aika pieneltä. Toivoa sopii, että nykytekniikan helppous ottaa nopeastikin lisäpainoksia takaisi sen, että tätä kuvateosta olisi saatavilla vaasalaisista kirjakaupoista vielä pitkään.”

 

JA VIELÄ LOPPUUN  linkki Esan yrityssivustolle

https://esasiltaloppi.fi/ 

HUOM!

Katso tämä linkki, se kertoo tietenkin Esasta ja hänen vahvasta yrittäjyydestään, mutta hyvin myös Vaasasta asuinpakkana ja yrittämisen ympäristönä.
Ellet ole pitkään aikaan Vaasassa käynyt, tai et ole KOSKAAN täällä käynyt, katso ihmeessä millainen länsiranikon helmi Sinua täällä odottaa!

 

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...