maanantai 9. heinäkuuta 2018

HIETALAHTI – VILLA SANDVIKEN, puistoalue

Tässä kartta ja reitti tämän puistoalueen veistoksista, muistomerkeistä, muistolaatoista ym. kohteista.

Reitin kohteet julkaistaan nyt tässä blogissa VAASA ENNEN JA NYT, myöhemmin mahdollisesti myös omana karttasovelluksena (yhteistyössä Vaasan kaupungin karttapalvelun kanssa).

Kuva: AN

Puistoalueen reiteistä on kartta ja siihen merkittyinä nykyiset alueella olevat kahdeksan kohdetta.

Tutustu niihin ja lähde liikkeelle, sopivalla porukalla tai vaikka yksin. Reitti kokonaisuudessaan ei ole kovin pitkä, alle kilometrin. Aikaa siihen saa kulumaan noin vartista tuntiin. Matkaan kannattaa lähteä sillä mielellä, ettei ole kiire. Ja ota mukaan myös aimo annos uteliaisuutta!

Jokaisesta kohteesta on kuva, jossa on perusfaktat kohteesta.

Lisänä on linkki ko. kohteen perusteellisempaan esittelyyn (Rojekti X= esittelyjä tässä blogissa vaasaennenjanyt)

Mahdollisista asia- ym. virheistä toivon mahdollisimman pikaista tietoa. Korjaukset päivitetään tälle sivulle heti kun se on mahdollista.

Yhteystiedot tämän blogikirjoituksen lopussa.


HIELALAHDEN VILLAN PUISTON PATSAAT, MUISTOLAATAT YM. KOHTEET


KARTTA



KOHTEET

1. JACOB TEGENGREN, 30.9.1953, Eira Häggkvist, Hietalahden Villa, merenpuoleinen pääty http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2017/09/jacob-tegengren-30-syyskuuta-1953.html



2. UUMAJAN YSTÄVYYSKAUPUNKIPUISTO, 3.6.1989, Hietalahden Villan puisto http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2018/07/uumajan-ystavyyskaupunkipuisto.html



3. MARTTA YHDISTYKSEN muistokivi ja laatta, 8.7.1999, Hietalahden ystävyyskaupunkipuisto http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2017/07/martta-yhdistyksen-muistokivi-8.html



4. PÄRNUN YSTÄVYYSKAUPUNKIPUISTO, 13.11.1988, Hietalahden Villan puisto http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2018/07/parnun-ystavyyskaupunkipuisto.html



5. MYÖTÄTUULESSA, 2.10. 2011, Rait Pärg, Hietalahden Villan puisto http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2017/10/kaks-purje-2-lokakuuta-2011.html



6. KIELIN YSTÄVYYSKAUPUNKIPUISTO, 8.9. 1993, Hietalahden Villan puisto http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2018/07/kielin-ystavyyskaupunkipuisto.html



7. TOTIKIVI,  1.5.1843, Hietalahden Villan puisto
http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2017/05/totikivi-1-toukokuuta-1843.html



8. SRI CHINMOY - A DREAMER OF PEACE, 13.6.2010, Kaivalya Torpy, Hietalahden Villan puisto
http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2017/06/sri-chinmoy-dreamer-of-peace-13.html


Kuvat: AN


Kun taas palaat keskikaupungille, Vaasan kauppatorille, niin etsi sieltä Suomen vapaudenpatsaan takaa, kävelykadulta, Erkki Kannosten veistosten Matkakuume ja Syväjano välistä:

Vaasan kaupungin ystävyyskaupunkien laatat


Katso tästä aiheesta erillinen blogikirjoitus

http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2018/07/vaasan-ystavyyskaupunkien-laatat.html


Tässä oli tämä kokonaisuus HIETALAHTI – VILLA SANDVIKEN:
puistoalueen veistoksia, muistomerkkejä, muistolaattoja ym. kohteita.

Tulossa seuraavaksi reittejä:

Kuntsi – etelään (julkaistaan heinäkuun lopulla)

Vaasan keskusta 1 eli kierros Rewell Centerin ympäri (tavoite elokuussa)

Vaasan keskusta 2 eli laajempi kierros Vaasan kantakaupungin alueella (tavoite syyskuussa)

Vähäkyrö (tavoite syyskuussa)

jne. erilaisia alue- tai teemakokonaisuuksia.


Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg

Rojekti X=:n inspiraattori, eläkkeellä oleva kuvisope

https://www.facebook.com/rojektixon/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...