maanantai 2. tammikuuta 2023

Tämän blogin teemoja (2)

 

Patsastreffeille ja kotiseuturetkille

Aloitan uuden vuoden 2023 blogipostaukset kertaamalla tämän vaasaennenjanyt -sivuston teemoja, isoimpia aihekokonaisuuksia, joista olen juttuja tehnyt vuosien ajan, ja joita jatketaan taas tänäkin vuonna.

2. Vaasaan ja Vähäänkyröön muistomerkkejä kuvaamaan

Olen kutsunut tapaamisia veistosten ja muistomerkkien luona patsastreffeiksi. Ehkä erotukseksi oppilaiden kansa tekemilleni oppitunneille, patsaskierroksille.

Patsastreffeillä oleellista on läsnäolijoiden omat tuntemukset ko. kohteen luona, paikan päällä. Mitä siinä juuri silloin nähdään, koetaan yhdessä muiden kanssa. Ja millaisia muistoja itse kullakin on tähän kyseiseen taideteokseen liittyen. Mitä tämä muistomerkki merkitsee meille, mitkä seikat ovat tärkeitä, mitkä kenties aiheuttavat jopa vastustusta jne.

Patsastreffien järjestämistä on syytä taas jatkaa. Kun kevät ja kesä koittaa. 

Vähänkyrön kohteiden kartoitus vaiheessa 3–4 vuotta siten teimme pienellä porukalla kahtena vuonna toukokuun lopussa aivan mahtavat retket Kylymän Helevetin luolille, Jättiläisten tielle, Mestooplassille ym. yli kymmenelle kohteelle.  Asiantuntevien paikallisten oppaiden ja lähdekirjallisuuden avulla saatiin silloin Vaasan Vähänkyrön patsaat, muistomerkkikohteet luetteloitua.Vähäkyrö on todella merkittävä osa kokonaisuutta!

Nyt olisi hienoa tehdä taas retki näihin samoihin kohteisiin. Kuvia ainakin voisi päivittää, sillä Vähässäkyrössä on viime vuosien aikana tapahtunut paljon. Talkootyöllä ja Vaasan kaupungin aikamoisella panostuksella on opastusta ym. alueiden kokonaisilmettä parannettu huomattavasti.

Toukokuun viimeinen viikonloppu tai kesäkuun ensimmäinen viikonloppu ovat taas retkisuunnitelmissa, eli 27.5 ja 3.6 on syytä merkitä jo kalenteriin! Retki tehdään omakustanteisesti, todennäköisesti parilla kolmella henkilöautolla. Mukaan ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet. Kiinnostuksesta voi minulle ilmoittaa vaikka heti, mutta tarkemmat aikataulut selviävät ja niistä ilmoitetaan tässä blogissa toukokuun alkupuolella.

 

Tutustu KYLMÄÄN HELVETTIIN

http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2019/05/kylyma-helevetti.html 

 

Vähäkyrö, näiden kaikkien kohteiden esittelyä on syytä päivittää ensi kesänä 

http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2019/06/vahakyro-1-ja-2.html 

 

Enemmänkin blogijuttuja Vähästäkyröstä löytyy!

Mene tämän blogisivuston oikeanpuoleisen palkin alimpaan kohtaan. Siellä on lokero: HAE TÄSTÄ BLOGISTA, kirjoita siihen Vähäkyrö, niin pääset mukaan virtuaalimatkalle kesäisiin tunnelmiin Kyrönjoen kulttuurimaisemissa!

 


Kuva: AN

 

Aiheeseen perehtymiseen erinomainen tietolähde on Vähäkyrö-seuran vuonna 2017 julkaisema kirja: VÄHÄKYRÖ HISTORIAN VALOSSA.  Kirja ovat tehneet Pekka Mäenpää ja Risto Kiviranta.

Toivoa sopiikin, että tämä vuosi olisi kotiseutumatkailun kultavuosi! 

Meidän tämän päivän merenrannoilla asuvien vaasalaisten tulisi todellakin avata silmämme ja perehtyä niihin historian vaiheisiin, jolloin rantaviiva oli jossain kymmeniä kilometrejä sisämaahan päin. Vähässäkyrössä tätä on haluttu ja osattu tuoda esille, tehdä näkyväksi muistomerkein, kirjoilla jne. Tätä on syytä arvostaa hyvin korkealle.

 

Aimo Nyberg

Kuvisope, eläkkeellä
Rojekti X= hankkeen vetäjä

aimonyberg(at)gmail.com

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...