sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Lauantain kolme kohdetta

 

 

Tänään muistiini palautui taas perustelut sille, miksi olen aikoinaan liittynyt useampaankin kotiseututyötä tekevään kulttuurialan yhdistykseen.  

Kyllä oli todella mahtavaa saada olla mukana bussiretkellä tutustumassa ja oppimassa lisää mielenkiintoisista kohteista mukavan porukan mukana.

Pohjanmaan historiallisen museon yhdistys ry järjesti tänään lauantaina 9.10.2021 lähiseutumatkan, jossa vierähti lähes koko päivä. Aamusumussa lähdimme liikkeelle, perinteisesti kaupungintalon edestä klo 9 ja matka suuntautui ensin Meteoriihelle Söderfjärdeniin.Vastassa meitä olivat Matts Andersén, Sundom bygdeförening r.f., hän kertoi meille tietenkin ihan kaikesta, meteoriittikraatterista, uusituista/huolletuista planeettamerkeistä Loisketien varrella, peltoalueen kuivatuksesta yli 100 vuotta sitten, museoiduista maatalouskoneista ja työvälineistä, joita on nähtävänä omassa näyttelytilassa jne. Satu Hietala kertoi uusimmasta geologisesta näyttelystä, joka löytyy alueen upeasta erillisestä rakennuksesta. Kaj Höglund esitteli tähtitieteellisen yhdistyksen Vaasan Andromeda ry:n tiloja, laitteita ja kertoi yhdistyksen toiminnasta vuosien varrella ja nyt. Kaj on toiminut yhdistyksen pitkäaikaisena puheenjohtajana.

Meteoriiheen pääsee toki tutustumaan aukioloaikoina, mutta tällaista kokonaispaketista ja että kaikkiin paikkoihin on ovet auki, ja paikalla on useita oppaita, pääsee kokemaan parhaiten juuri tällaisissa alueen toimintaa ylläpitävien yhdistysten tilaisuuksissa.

Päivän retki jatkui Tuovilan sillalle, jonka historiasta saimme kuulla vanhempaa ja uudempaakin tutkimustietoa, ja myös käydä kulkemassa sillan yli ja vähän rannoillakin kuvia ottamassa.

Päiväretken päätöskohde ja ruokailu oli Maksamaalla Tottesundin kartanolla.  

Kuvasin retkellämme taas kohtuullisen paljon. Ajattelin jakaa ottamiani kuvia ja vähän juttuakin kolmessa seuraavassa blogikirjoituksessa lähipäivinä.

Tulossa siis lisää kuvia näistä Vaasan seudun kohteista

Kotiseuturetki 9.10.2021

 


 
 

 
 






Kuvat: AN 9.10.2021

 

Linkkejä

Pohjanmaan historiallisen museon yhdistys ry

https://pohjanmaanhistoriallisenmuseonyhdistys.yhdistysavain.fi/ 

Sundom bygdeförening rf

https://sundom.fi/sv/bygdeforeningen 

Maxmo hembygdsförening r.f. 

https://klemets.fi/ 

Vaasan Andromeda

https://www.ursa.fi/yhd/andromeda/index.php 


Teksti: Aimo Nyberg
aimonyberg(at)gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...