maanantai 14. lokakuuta 2019

KOWA KIRU

Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen ilmoitti eroavansa 1. lokakuuta. Hän ehti toimia tehtävässä vuodesta 2012. Hän saa työsopimuksen mukaisen kuuden kuukauden palkan, josta vähennetään kahden kuukauden palkka, josta hän aiemmin ilmoitti luopuvansa.

1.10. Suomenliput olivat salossa. Ei toki Postin pääjohtajan eron takia, vaan Miina Sillanpään elämäntyön ja kansalaisvaikuttamisen päivän kunniaksi.

On mahdotonta ulkopuolisen arvioida, miten paljon yleinen kansalaismielipide vaikutti Malisen päätökseen jättää eroilmoitus. Postin viime vuosien toimet ja tekemättä jättämiset, ja toimitusjohtajan/ johtajien palkat kaiken kaikkiaan olivat epäilemättä Malisen päätökseen taustalla.

Jokunen Malisen puolustaja taisi julkisuuteen tulla, mutta suuren yleisön joukosta heitä ei ilmaantunut. Malisen itsensä mukaan hän onnistui valtio-omistajan asettamissa kolmessa tavoitteessa: pitää Posti kannattavana, rakentaa uutta kasvua ja saattaa yhtiö pörssikuntoon.

Aika näyttää, tuleeko Antti Rinteen hallituskauden aikana Postin toimintaan sellaisia muutoksia, josta valtio-omistajan lisäksi myös me tavalliset kansalaiset voimme antaa kiitosta.




Kuvat kuvattu lehdestä: Keräily uutiset, 3/2019, sivut 62 -63.

Lainaus lehdestä

KIHLAKUNNAN POSTI ELI KRUUNUN KIRJEENKANTO

Artikkelin kirjoittaja Risto Pitkänen

”Kihlakunnan posti kuljetti vain viranomaisten kuten maaherrojen, voutien, tuomareiden ja nimismiesten virkapostia. Viranomaisten kirjeiden kuljetus oli kihlakunnan velvollisuus, josta huolehtimaan se palkkasi muutamia talonpoikia.”

”Kihlakunnan posti alkoi Ruotsin vallan aikana. Tältä ajalta kirjeissä on merkintänä Ruotsin kruunusta alkunsa saanut meander-kuvio, josta kruununpostin kirjeet tunnistaa helposti. Mielenkiintoista on, että meander-kuvio säilyi kruununpostin merkkinä ruotsalaisesta taustaan huolimatta vielä Suomen kuuluessa suuriruhtinaskuntana Venäjän keisarikuntaan.”

”Meander-kuvion lisäksi kruununkirjeillä tapaa usein erilaisia kuljetusta koskevia ohjeita, ohjaussanoja ja ohjauskirjaimia. Kruununkirjeitä kuljettivat usein talonpoikien palkolliset, jotka tarvitsivat helppoja ohjeita isoilla kirjaimilla kirjoitettuna ja usein vielä tuolloin harvinaisella suomen kielellä.”

Kirjeen kiireellisyyttä kuvaa sille sinetöity linnun sulka ja ohjausmerkintä suomeksi ”KOWA KIRU”.

”Kruununpostin näyttävimpiä kohteita ovat erilaiset sulkakirjeet, jotka osoittavat kirjeen kiireellisyyttä. Mitään virallista määräystä sulkien käytöstä ei kuitenkaan tunneta. Varsin loogista on kuitenkin, että mustan ja valkoisen sulan yhteiskäyttö tarkoittaa kirjeen kuljettamista yötä päivää eli erittäin nopeasti. Samoin usean sulan kiinnittämisellä kirjeelle lähettäjä on ilmaissut selkeän tahtonsa kirjeen kuljettamisesta pikaisesti.”

Lainaus päättyy



Helsingissä ainakin postinkulussa edelleen suuria ongelmia
 
Omakohtainen kokemus syys-lokakuun ajalta. Viranomaistaholta tilattu asiakirja viipyi matkallaan Helsingin keskustasta Haagaan 18 vrk. Eli jossain se vaan kaksi ja puoli viikkoa ”seikkaili”, ja kieltämättä hankaloitti kyseessä olleen asian hoitamista.

Akuuteista ongelmista täällä Vaasassa minulla ei ole juuri nyt tietoa. Uskon, että asiat ovat paremmalla mallilla kuin jokunen vuosi sitten. Silloin reklamointeja tuli tehtyä, mm. asukasyhdistyksemme nimissä. Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n syyskokouksen 2016 jälkeen laitoimme viestiä, ensin Vaasaan paikallisen postin jakeluun, ja myöhemmin lähetimme myös Postin johdolle mielipiteemme huolestuttavasta kehityssuunnasta. Kaikki Vaasan vaalipiirin silloiset kansanedustajatkin saivat meiltä viestin, koska toivoimme heiltä viisautta ratkoa silloin eduskunnassa olevat postia koskevat uudistukset kansalaisten parhaaksi.


Entiseen ei ole paluuta – sulkia ei kannata enää yrittää käyttää 

Vaikka olisi kuinka houkuttelevaa ajatella nostalgisesti, ja toivoa maailmamme pysyvän ikuisesti entisellään, niin tosiasia on kaiken muuttuminen, aina johonkin suuntaan, joka ikinen päivä. Ohi kiitävä hetki on aina ainutkertainen, syyt ja seuraukset ovat jossain määrin ymmärrettävissä, mutta eivät milloinkaan kenelläkään meistä kokonaan hallittavissa.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö asioiden mennessä huonompaan suuntaan, niihin saisi, jopa pitäisi puuttua. Ihmisten yhdessä tekemiä asioita on mahdollista yrittää tehdä mahdollisimman hyvin, kokonaisuuden kannalta. Sovituista asioista kiinni pitäen. Ja jos ei ole selvyyttä siitä, mitä pidetään yleisesti sovittuna, asiaa on syytä selventää yhdessä. Asioiden uudelleentulkinnat pelkästään ”ylätasolla” ovat väärää politiikkaa.

Postin viime vuosien ongelmien taustalla voisi sanoa olevan sen, että tavallisten ihmisten laajasti ymmärtämä postin palvelutehtävä yritettiin unohtaa, siirtää taka-alalle. On vedottu kilpailukykyyn ym. voiton tuottamiseen omistajille, ja siirrytty ns. sivuraiteille.

Kuten Postinen -mainospostin jakeluun, se kyllä sujuu erinomaisesti. Tämän huomaa, kun on viikkoja pois kotoa. Postiluukusta on tullut joka ikinen viikko, säännöllisen varmasti nuo postin ym. muidenkin jakelijoiden mainoslehtiset.

Viranomaispostin, ja meidän jokaisen kansalaisen myös toisillemme lähettämät kirjeet, kortit, paketit ym. lähetykset kotimaahan ja globaalisti kaikkialle, ovat sitä POSTIN ydintoimintaa, joka olisi myös kyettävä turvaamaan vielä 2020-luvullakin.

Toivotaan, että digiaikakautemme mukanaan tuomat uudet palvelut, kuten keinot nopeaan viestintään, yhteydenpitoon, vuorovaikutukseen toinen toistemme kanssa, edelleen kehittyvät ja pysyvät tämän päivän tapaan edullisina ja kaikkien käytettävissä. Itsestäänselvyyshän tämä ei ole, ja juuri siksi on äärimmäisen tärkeää saada toimintavarma ja luotettava postinkanto toimimaan ja kehittymään nyky-yhteiskuntamme yhtenä peruspilarina.

Teksti ja kuvien reprokuvaus: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...