keskiviikko 12. elokuuta 2015

Suuntaan tai toiseen

!ääviäp netsitäknesav äävyH
Hyvää vasenkätisten päivää!

Leonardo da Vinci kirjoitti peilikuvana, koska vasenkätisenä hänen oli suorastaan mahdotonta kirjoittaa tussipiirtimillä luettavaa tekstiä oikeakätisten tapaan vasemmalta oikealle.

Vasenkätiset ovat tänäkin päivänä vähemmistö, jota enemmistö ei juuri koskaan ota huomioon missään.

Olen vasenkätinen, minäkin. Meitä on 5 – 10 prosenttia kaikista ihmisistä. Vasenkätisten aivojen hallitseva puolisko on oikea puoli, kun enemmistöä ohjaa aivojen vasen puolisko.

Vasenkätisyydestä en koe nykyaikana mitään ongelmaa. Toki muistan kansakoulun alun. Kuusi vuotiaana, siis 1960-luvun alussa, olimme ehkä niitä viimeisiä ”trauman kokeneita”, joita yritettiin pakottaa oikeakätiseksi. Kirjoittamista harjoiteltiin silloin vielä musteella, eli käytössä oli pullotussi ja tekstausterällä varustettu kynä. Ymmärrän, ettei sillä todellakaan voinut kirjoittaa luettavaa tekstiä muuten kuin käsketyllä tavalla.

Onneksi sain sentään piirtää ja värittää vasemmalla kädellä. Tästä olen ikionnellinen.

Tänä päivänä, pian kuusikymppisenä olen edelleen aikalailla niinsanotusti kaksikätinen. Kynää ja piirtimiä pidän mielellään vasemmassa, vahvemmassa ja taitavammassa kädessä, ja oikealla teen sitten hyvinkin paljon kaikkea, lähinnä rutiiniasioita.

Pitkään työtä tehneenä taideopettajana lausun mielelläni ääneen näin: ”Käsillämme muovaamme käsityksiämme maailmasta, silmillämme löydämme omat näkemyksemme ympäröivästä todellisuudesta”.

Kansainvälistä vasenkätisten päivää vietetään torstaina 13.8. Erilaisuutta on hyvä aina hetkeksi pysähtyä ainakin ajattelemaan. Erilaisuuden ymmärtäminen on elämää rikastuttavaa, tasa-arvoa vahvistavaa ja inhimillistä kanssakäymistä edistävää arjen viisautta.



Uusi lukukausi Vaasan kouluissa on saatu hyvään alkuun. Jatkan tämän blogin kirjoituksia entiseen tapaan. Aina silloin tällöin juttua tulee työstäni kuvataideopettajana vaasalaisten koululaisten parissa. Myös näitä omakohtaisia muisteluja saattaa tulla joskus mukaan. Blogikirjoittelun hieno puoli on mielestäni juuri tässä: niissä saa näkyä henkilökohtainen ote, kirjoittajien persoonallisuus.

Tämä blogi on tottakai ensisijaisesti Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n - Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf:s yhteydenpito sivusto niin jäseniin kuin kaikkiin vaasalaisiin. Aika ajoin, kun aiheita riittää, ja saan myös teiltä muiltakin juttuja ja kuvia, tämä puoli tulee korostumaan kovasti.

Jatketaan tällä, ja pidetään sivustoa ”vauhdissa”, ja koitetaan olla edelleen ajan hermoilla!

Aimo Nyberg



Kuva: Aimo Nyberg. 8.10.2014. Kuulaopiston näyttelystä yksityikohtia Ossi Lehdon maalauksista.

On hyvä muistaa korostaa, että kuvataidetta tehdään yhtälailla molemmilla käsillä, kahdella kädellä, yhdellä kädellä, ilman käsiä, tai jopa jalalla tai suulla sivellintä taitavasti käyttäen. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...