tiistai 21. kesäkuuta 2022

Pohjanmaan museolla keskiaikaiset turnajaiset

 

 

Ritarit hevosineen vetivät väkeä katsomaan keskiaikaisia turnajaisia! Melkoinen määrä uteliaita, varmaan monestakin syystä, oli tänään 21.6.2022 kerääntynyt Pohjanmaan museon merenpuoleiselle rannalle.

Kemiönsaaren Rohanin tallien ritarit sotaratsuineen olivat tulleet näyttämään yleisölle, mitä varusteita keskiaikaisissa turnajaisissa käytettiin. Saimme nähdä kolme ritaria ratsuineen, ja heitä avustavaa huoltojoukkoa. Meille kerrottiin keskiaikaisista turnajaisista, välineistä, ritarien ja ratsujen yhteistyöstä niin turnajaisissa kuin sotatilanteissakin. Ratsukko oli tuon ajan arvokkain sotakone, jota voi hyvin verrata merkitykseltään tämän päivän hävittäjiin.

Selostus oli mielenkiintoista kuunneltavaa, varsinkin kun asiaa samalla demonstroitiin pienillä näytöksillä. Haarniskan pukemisen seuraaminen oli erityisen ”jännittävää”. Ihan hetkessä se ei sujunut. Kun haarniskat saatiin puettua ylle, pääsimme näkemään kahden ratsukon turnajaisottelun, 3 x 3 peitsin kisan. Tällaista pääsee harvoin näkemään!  Paikalla oleva satapäinen yleisö lähti innolla mukaan, taputukset, kannustukset olivat aidon innostuneet.

Ja mikä ilahduttavinta esityksen jälkeen väkeä, joukossa paljon lapsiperheitä, lähti vielä käymään museoon. Pohjanmaan Museon kesänäyttelyyn Vallan ja varallisuuden symbolit esittelee aihetta erinomaisilla esimerkeillä. Mm. haarniskoja, miekkoja eri aikakausilta. Selostukset ovat selkeät, hyvin yksityiskohtaisiakin.

Lainaus museon sivuilta

”Pohjanmaan museon kesänäyttelyssä käännetään katse vuosisatojen taakse, ritareiden ja miekkojen aikaan.

Vaihtuvien näyttelyiden tilassa nähdään Vallan ja varallisuuden symbolit, joka perustuu antiikkikauppias ja asiantuntija Peter Mustosen esinekokoelmiin. Niihin kuuluu muun muassa historiallisia aseita, haarniskoja, suojavarusteita sekä viikinkisotureiden koruja.”

https://vaasankaupunginmuseot.fi/pohjanmaan-museo/nayttelyt-ja-tapahtumat/esilla-nyt/

Esillä nyt

Vallan ja varallisuuden symbolit

22.4.-16.10.2022

 


 
 



Kuvat: AN 21.6.2022

 

Suosittelen, tutustu ja perehdy aiheeseen enemmän

https://www.rohan.fi/

Tänään koettu näytös oli Pohjanmaan museon meille tarjoama ilmaisnäytös. Kiitos tästä.

Mikäli innostuit, ja haluat päästä näkemään tätä lisää (HISTORICAL RIDING & PERFORMANCES) niin lähde Turkuun! Tuomiokirkon torilla on esityksiä 30.6. – 3.7.2022. Katso tarkemmin yllä olevasta linkistä.

Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg
Historian harrastaja
Kaupunkikuvaaja

 

1 kommentti:

  1. Mainio kirjoitus iltapäivän ja alkuillan tapahtumasta Pohjanmaan museossa ja Marianpuistossa. Kiitos!

    VastaaPoista

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...