perjantai 2. huhtikuuta 2021

Ulkoilua ja lintujen seurantaa

 

 

Vaimo pitää huolta, että kaukoputkea, kiikareita ja kameraa tulee ulkoilutettua. Lintujen kevätmuuton seuranta on saatu hyvään alkuun taas meilläkin. Somen lintu- ja luontosivustoja seuraamalla näin on käynyt monille muillekin. Lintujen bongaaminen ja kuvaamisharrastus on ilmiselvästi lisännyt suosiotaan taas tänäkin keväänä.

Vuodareita eli vuosipinnoja ja eliksiä eli elämänpinnoja kerätään, ja niistä tehdään merkintöjä omiin tilastoihin ja kiitettävästi myös TIIRA-lintutietopalveluun. Innostavaa kannustusta saa toisilta samoilla paikoilla havaintoja tekeviltä, ja nykyään myös erinomaisilta useiltakin nettisivustoilta.

Mainitsen tässä tämän yhden, joka sopii niin aloittelijoille kuin pidemmällekin edistyneille lintuharrastajille.

BirdLife sivuston alasivu OPI TUNTEMAAN. Lintuja opitaan viikko kerrallaan, eikä liikaa kerralla.

https://www.birdlife.fi/lintuharrastus/100lintulajia/opi-tuntemaan/ 

 

Tänä vuonna 2021 nyt pääsiäisen aikaan, huhtikuun alku näyttäisi olevan aikamoista ruuhka-aikaa lintujen kevätmuuttoreiteillä. Suuria määriä on saapunut jo Vaasan seudullekin.

Lintujen kuvaaminen ja seuranta ei ole lintujen kannalta aina hyvä asia. Meistä tarkkailijoista on häiriötä näille pitkän muuttomatkan tehneille, uupuneille, nälkäisille, keväthormoniensa vallassa touhuavien pesintäpuuhissa oleville lintulajeille. On pysyteltävä kaukana, ja tarkkailtava ja kuvattava mahdollisimman huomaamattomasti. Tätä on auttanut myös kuvausoptiikan huima kehitys viime vuosina. Ja myös se, että lintuyhdistysten toimesta on rakennettu katselualueita mm. lintutorneja. Kun suosii näitä, ei ongelmia synny.

 


 Söderfjärdenillä näimme eilen (1.4.2021) jo tämän kevään ensimmäisen tyllin. 

 


Merihanhia oli jo tosi paljon, ja niiden joukossa 4 tundrahanhea. Myös kurkia oli jo saapunut, laskimme ensimmäisen kevään isomman ryhmän, jossa oli 107 kurkea. Kottaraisiakin lenteli isohko parvi.

 


 

Lumet ovat sulaneet vauhdilla, ja pelloilla olevilla vesialueilla riitti lepääviä ja ruokailevia lintulajeja. Matka jatkuu useimmilla lajeilla kohti pohjoista.

 

Kaupunkialueellakin Vaasan keskustassa on merenrantapaikkoja, jonne kannattaa mennä lintuja katsomaan. Hyviä havaintoja voi tehdä jopa ilman kiikariakin, ja kuvia saa otettua vaikka kännykkäkameralla. 

 


 
 


Tämä kolme kuvaa ovat muutaman päivän takaa (26.3.2921) Putusillalta. Sinisorsien joukossa on yksi nokikana, puolisosta ei ainakaan vielä saatu havaintoa. Mahdollisesti tämä on sama yksilö, jonka pesintää olemme seuranneet usean alkukesän aikana Tiklaslammella.

Valkoinen leukistinen sorsa on saanut valtakunnallistakin julkisuutta. Radio ja TV-toimittajat tekivät siitä juttuja, ja ainakin YLE Areenasta voi vielä yhden katsoakin. Haastateltavana on vaasalainen lintuasiantuntija Ari Lähteenpää.

https://yle.fi/uutiset/3-11862418?fbclid=IwAR0LUrLUD2LRq_JtirepkSFtoK77SXqtLY6KjLP3dOFgno7dyyqqnxtVpJU


 

Blogijutun koonti: Aimo ja Maisa

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...