sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Adventin aika taas

 

Toivotan kaikille tämän blogin lukijoille rauhallista viikonloppua,
ja oikein hyvää ensimmäista adventtia!
T. Aimo 



perjantai 27. marraskuuta 2020

Yrjö Liipolan Vapaudenpatsaan kipsiluonnoksia tutkimassa

 

Tässä blogissa meneillään olevan kirjoitussarjan Suomen Vapaudenpatsaan symbolit viimeiset kirjoitukset valmistuvat ja julkaistaan joulukuun 2020 aikana.

Kymmenen kirjoitusta kuvineen ovat valmiina ja luettavissa tästä blogista. Viimeisin, osa 10 eli TULEVAISUUS joulukuun 2. päivän kohdalla. Viimeistelyjä vailla ovat osat 11 eli Mannerheim ja 12 eli valkoisen armeijan joukot. Nämä esitellään erikseen, vaikka ne torilla olevassa Suomen Vapaudenpatsaassa ovatkin samassa jalustan pohjoispuolen reliefissä.

Tänään minulla oli ainutlaatuinen tilaisuus saada kuvata Pohjanmaan museon varastoista esiin tuotuja vuoden 1935 Suomen vapaus- ja itsenäisyystaistelun muistomerkin kilpailun voittajan Yrjö Liipolan kipsisiä pienoismalleja.



Yrjö Liipolan Taidemuseon arkiston valokuvasta reprokuvannut: AN 9.6.2020.

Tämä vuonna 1935 Suomen kuvanveistäjille julistetun yleisen kilpailun voittanut työ, Yrjö Liipolan ehdotus Pohjan poika rynnistää, päätettiin toteuttaa, mutta aikamoisin muutoksin.

Tänään siis pääsimme näkemään mukanani olleen Ilkka Virtasen kanssa aikamoisen varastoaarteen. Pohjanmaan museon kokoelmapäällikkö Auli Jämsänen oli järjestänyt aamupäiväksi kahvion takatilaan superkattauksen.

Myös museo hyödynsi tätä minulta tullutta toivetta saada nähdä ja kuvata näitä kipsiluonnoksia. Muiden kiireidensä ohella museon taidekonservaattori Sari Tuomio apuvoimineen aloittivat näiden varastoaarteiden luettelointiin liittyviä täydennystoimia, mittauksia, digikuvien ottamista jne. Itse olen täysin vakuuttunut siitä, että tällainen ainutlaatuinen materiaali kannattaa ottaa työn alle ja mahdollisesti yhdessä vaikkapa Yrjä Liipolan Taidemuseon ja Mannerheimin kotimuseon kanssa järjestää jonkinlainen ”päivitys” Suomen Vapaudenpatsaan historiasta. 

 

 




Kuvat: AN, 27.11.2020

Ensi viikolla siis näitäkin kuvia on tulossa lisää, kun kirjoitussarjan Suomen Vapaudenpatsaan symbolit viimeiset osat valmistuvat.

Aimo Nyberg
Kuvisope, eläkkeellä
Kaupunkikuvaaja ja paikallishistorian harrastaja
aimonyberg(at)gmail.com 

 

 

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...