sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Gålörenin lintutornilla

Nyt ulkoilemaan!

Muutamaksi päiväksi saatiin Vaasaankin talvikelit. Nyt viikonloppuna on pieni pakkanen, ja aurinko paistaa, eli nyt on mitä parhain ulkoilusää.

Sisätiloissa pysyminen on nyt koronan takia tärkeää, oman itsensä ja muiden suojaamiseksi, mutta oikein tehtyinä pienet ulkoilut auttavat jaksamaan. Mieli paranee, ja kroppakin saa voimiaan takaisin. Auringonvaloa, aitoa D-vitamiinia ainakin jokainen meistä tarvitsee nyt pitkän, pimeän talven jälkeen.

Takatalvesta huolimatta kevät on alkanut, ja on jo kovassa vauhdissa. Lumipyry pari päivää sitten oli vain tyypillistä vuodenaikojen välistä mittelöä. Talvi ei tahtoisi vielä luovuttaa, ja kevät odottaa vielä apuja tulevista etelätuulista. Mutta jo ensi viikolla on säätietojen mukaan tulossa melkoinen lämpöaalto, ja sen mukana saamme täälläkin nähdä taivaalla lisää muuttolintulajeja, valtavia määriä kokoontumassa merenlahdilla ja monilla levähdyspaikoilla mm. Söderfjärdenillä.

Vaasassa merenrannat ovat jo auki. Sundominlahdelle ensimmäisinä tulleet lajit ovat olleet jo muutamia viikkoja. Lintubongarit ovat niitä kiikareillaan ja kameroillaan tarkkaolleet innolla. Ensivaikutelma näyttäisi lajien osalta olevan viime vuosien kaltainen. Harvinaisuuksiakin on taas onnistuttu havaitsemaan, uiveloita ym. jotka jatkavat lyhyen voimienkeruun jälkeen kohti pohjoista. Myös merimetsot ovat myös palanneet, ja ne tuntuvat pitävän kiinni valtaamistaan reviireistään.

Kävimme vaimon kanssa lauantaina autolla hieman kauempanakin, Maalahdessa Petolahden lintutornilla. Sielläkin meri oli jo auki, ja sää mitä kaunein. Vaikka lintulajeja emme kovin montaa vielä nähneetkään, niin minusta oli todella nautittavaa nähdä kylmä, hyinen merenlahti, ja samalla aistia todella valkoinen luminen rantamaisema selvästi jo lämmittävän auringon vahvassa valossa.

Siellä näytti tältä.




Tornilla oli kyllä muitakin käynyt. Nyt ei kuitenkaan ollut paikalla muita.



Tavallisten sinisorsien joukossa oli myös jouhisorsa pari.



Ristisorsa uroksia nähtiin myös



Isokoskelo uros


Aivan tavallisia merihanhia, tällä kertaa kuvattuna aalloilla eikä ruokailemassa pellolla.



Uskomattoman upea sää, aito takatalvi saatiin täksi viikonlopuksi. Lauantaina aamupäivällä GÅLÖRENIN LINTUTORNILLA Petolahdessa, Maalahdessa venepuokama näytti tältä.



Tutustu lisää lintutornin nettisivuihin

http://gamma.nic.fi/~tapioo/galoren.html


Lintujen tarkkailu on mukava harrastus. Jokavuotinen suurtapahtuma Tornien taisto toukokuussa on poikkeustilan vuoksi muutettu joukkotapahtumasta pienimuotoisemmaksi, omilla kotipihoilla tapahtuvaksi lintujen tarkkailuksi.

Katso tarkemmin

https://www.birdlife.fi/

Lainaus

” Koronaepidemian aiheuttaman poikkeustilanteen takia perinteinen Tornien taisto on peruttu tältä keväältä. Sen sijasta järjestetään leikkimielinen Pihojen taisto lauantaina 9.5. kello 5–13. Tapahtumaan voi osallistua kuka tahansa yksin tai muiden samassa taloudessa asuvien kanssa. Tapahtuma on maksuton, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Tornien taiston tapaan lasketaan, kuinka monta lajia omasta pihasta valitussa pisteessä havaitaan tapahtuman aikana. Kyseessä ei kuitenkaan ole kilpailu, vaan tarkoitus on löytää lähiluonto ja huomata, mitä kaikkea voi nähdä lähtemättä mihinkään. Koko kahdeksantuntista tapahtuma-aikaa ei tarvitse käyttää havainnointiin. Pihojen taistolla halutaan levittää hyvää mieltä järjestämällä mukava lintupäivä kaikille linnuista ja luonnosta kiinnostuneille. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan kirjapalkintoja.”


”Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, pääskysestä ei päivääkään”




Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...