sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Isolla kirkolla

Terveiset täältä isolta kirkolta, Helsingistä siis, tarkemmin sanottuna Haagasta.

Kävimme tänään aamulla vaimoni kanssa Huopalahden kirkossa. Vaimoni äidin siunaustilaisuus oli perjantaina, ja tänään olimme kirkossa kuuntelemassa seurakunnan kuulutuksen poisnukkuneista.

Tänään on kirkollinen juhlapäivä. Mikkelinpäivä on alun perin arkkienkeli Mikaelille, mutta nykyisin kaikille enkeleille omistettu kristillinen juhlapäivä. Sitä on vietetty varhaiskeskiajalta saakka laajalti kristikunnassa 29. syyskuuta. Enkeli teema näkyi ja kuului lauluissa tänään kauniilla tavalla.

Haagan kirkossa oli tänään perhemessu. Paikalla oli erityisen paljon lapsia, eli väkeä oli ”vauvasta vaariin”. Tunnelma oli hieno, vapautunut, iloinen. Minulle, liian harvoin kirkossa käyvälle, tilaisuus oli uudenlainen kokemus, myönnän.

Messukasukkaa päällään pitänyt naispappi kertoi toimitusta ohjaillessaan monta mielenkiintoista asiaa. Mainitsen nyt van tämän: tasan 40 vuotta sitten, 29.9.1979, astui Suomen ev.lut. kirkoissa voimaan kirkkolaki, että lapset voivat olla mukana ehtoollistoimituksessa. Tänään saimme vaimoni kanssa siis olla osallisina ehtoollisella, jota jakoivat nais- ja miespappi kahden alle kouluikäisen lapsen kanssa, ja jolle kutsuttuina tulivat äidit ja isät lapsineen, isovanhempineen, ja muut kirkkoon ja ehtoolliselle saapuneet.



Kuvat: AN. Syksyn värejä Maunulan muistolehdossa, ja Malmin hautausmaalla.


Yllä oleva teksti ei ole tämän blogin teemaa, eli kotikaupunkiini Vaasan mitenkään liittyvää.

Tähän Vaasa ennen ja nyt -blogiin ylläpitäjänä olen pyrkinyt välttämään omien henkilökohtaisten asioiden esiintuomista. Oman näköisinäni jutut toki saavat olla, ja toivottavasti ovat, sillä ilman persoonallista otetta on mahdotonta blogeja ym. somea tehdä, - ainakin jos toivoo, että saa myös lukijoita.

Vaasa ennen ja nyt -blogi elää ja kehittyy jatkossakin, entiseen tapaan, säännöllisen epäsäännöllisin rytmein, ilman aikatauluja, etsien ja löytäen aiheita, eli tässä ja nyt kuvia ja tekstejä.





Tänään sunnuntaina 29.9.2019 hyvä ystäväni Tapio Parkkari on nostanut esille omalla foorumillaan, eli fb-sivulla Puhetta Vaasasta, tämän Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry – Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf. taustaisen blogimme.

” Vaasa ennen ja nyt on Vaasan Kantakaupungin Asukasyhdistyksen erinomainen blogi, joka ei pidä melua itsestään, vaikka pitäisi.” 

Tapiolle nöyrät kiitokset Vaasa ennen ja nyt – sivuston esille nostosta!

Melun pitämisestä? - ei taida olla näköpiirissä. Kahdeksan vuotta on jo omaa tyyliä pidetty, eikä tätä ole kovin helppoa muuttaa.


Tapio,

oma työsi toimittajana ja some-vaikuttaja on aivan omaa luokkaansa, hyvin merkittävää ja näkyvää, paljon Vaasaa kauempanakin.

On rehellisyyden nimissä, ja kuuluvalla rintaäänellä suorastaan huudettava, että kukaan muu kuin Tapio ei ole siirtänyt, tallentanut nettiin VAASA AINEISTOJA samassa määrin, koonnut ja järjestellyt niitä, kirjoittanut itse, ja ennen kaikkea antanut tällaisessa mittakaavassa luomiaan foorumeja meidän kaikkien vaasalaisten ja kaikkien muidenkin käyttöön!


Facebook keskustelu Puhetta Vaasasta sivustolla TÄÄLLÄ

https://www.facebook.com/groups/puhettavaasasta/permalink/3001481549879822/



Ps. Myös tähän Vaasa ennen ja nyt -blogiin saa kuka tahansa kuviaan ja kirjoituksiaan esille. Niitä ei voi itse blogiin tallentaa, vaan halutessasi juttujasi esiin, toimi näin: ota yhteyttä ylläpitoon, eli allekirjoittaneeseen, ja tarjoa julkaistavaksi kirjoituksiasi, mielipiteitäsi, ja vanhoja tai uusia kuvia, tai jopa ennen ja nyt kuvapareja Vaasasta. Kaikki asiallinen materiaali julkaistaan mahdollisimman pian.

Juttujen pikakommentointi ei ole blogien oleellinen ominaisuus. Uusilla jutuilla, perustelluilla vasta-argumenteilla voi toki aloittaa vuoropuhelun myös tällä foorumilla. Pidetään yhteyttä!

Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg, sivuston ylläpitäjä

aimonyberg(at)gmail.com




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...