maanantai 19. elokuuta 2019

Vaskiluodosta kolme näkökulmaa

Kymmenen vuoden ajan, jonka olen ollut mukana Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksessä, on Vaskiluotoa aina haluttu yhdistyksessämme tarkastella näistä kolmesta päänäkökulmasta:

Satama 

Vaasalle on ensiarvoisen tärkeää, että nykyinen satama voi hyvin, pysyy elinvoimaisena ja kehittyy edelleen tulevinakin vuosikymmeninä. Siis nykyisellä paikallaan ja vähintään tämänhetkisellä statuksella valtakunnan satamaverkostossa.

Teollisuuden työpaikat ja asuminen

Sataman välittömässä läheisyydessä olevat teollisuudelle ja uusillekin yrityksille osoitetut alueet ovat mitä parhainta tukea seudun vientivetoisille yrityksille, mm. erittäin vahvalle energiaklusterille.

Myös asuntoja tarvitaan alueella tulevaisuudessa nykyistä enemmän. Ratkottavia asioita ovat kuitenkin

1. nykyisen öljysataman turvallisuusvyöhyke, eli kuinka lähelle ainakin toistaiseksi olemassa olevia öljysäiliöitä voidaan uusia asuntoja rakentaa.

2. ja liikennejärjestelyt. Vaskiluoto on saari, johon on Vaasan suunnasta vain yksi väylä. Ehdottomasti tarvitaan Vaasan satamatie Vaskiluodosta Sundomin kautta Vaasaa ympäröiville valtateille, etelään ja pohjoiseen lentokentän/logistiikkakeskuksen kautta. Nykyisen Vaasan keskustan läpiajoliikenne uhkaa kasvaa kohtuuttomiin mittasuhteisin, ellei tätä jo kauan tiedossa ollutta ongelmaa vihdoin ratkaista!

Metsä ja muut virkistysalueet

Vaskiluodon metsän tinkimätöntä puolustamista, plus muidenkin vapaa-ajanviettomahdollisuuksien, kuten veneilyn, turvaamista kaikille vaasalaisille, on joidenkin taholta pidetty turhanpäiväisenä, jopa Vaasan edun vastaisena toimintana.

Mielestäni tämä näkökulma on kokonaisuuden kolmas tukijalka. Metsä jo itsessään on kaupungille ekolooginen suoja-alue: tuulet, sateet, myrskyt… Metsä on valtavan monipuolinen virkistysalue, ja itse asiassa ollut jo vuosikymmenet kaavoihin merkittynä kantakaupungin asukkaiden lähivirkistysalueeksi!

Niemeläntien metsänpuoleista aluetta ehdotettiin kerrostalorakentamiseen jo kymmenkunta vuotta sitten Vaasan yleiskaava 2030 vaiheessa. V. 2014 Korkein hallinto-oikeus veti ruksit suunnitelmien päälle. Mitkä ovat kaupungin perustelut nyt, ainakin tässä vaiheessa vielä hieman matalampien kerrostalojen rakentamiselle samoille paikoille Segeliä vastapäätä. Nykyinen kuntoilurata ja mahdollisesti myös Zip Adventure Park joutuisivat siirtymään ”syvemmälle” tätä kapeaa metsävyöhykettä.

Muutokset ovat välttämättömiä 

Vaskiluodon tulevat muutokset vaikuttavat toki nimenomaan Vaskiluotoon, mutta erittäin suuressa määrin myös Vaasan keskusta-alueeseen. Tästä syystä nyt tehtäviä ratkaisuja on kyettävä näkemään käsittelyssä olevaa kaava-aluetta laajempana kokonaisuutena.

Moni muukin kuin minä miettii varmasti näitä:

- nykyisen leirintäalueen mahdollinen siirto jonnekin muualle, tilalle tehtäisiin asuntoja. Mutta minne leirintäalue siirretään?

- Niemeläntien länsipuolelle, yleiskaavaan merkitylle virkistysalueelle (V), on suunnitelmissa taas kerrostaloalue (vastoin korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä v. 2014). Mikä takaa, etteivät ko. pienkerrostalot ala ”kasvaa”, kun toteutus vaihe koittaa?

- kevyenliikenteen yhteys Palosaaren Pikisaaresta Vaskiluotoon, eli nykyisten purjehdus- ja veneseurojen toiminnan merkittävä hankaloittaminen. Ts. purjeveneet, isommat alukset eivät kai voi silloin enää Vaasan edustalle tulla?

- rakennus- ja luonnonsuojelun huomioiminen lakien edellyttämällä tavalla. Luonto ja rakennukset eivät itse osaa puhua, - löytyykö näille vielä puolustajia?


Vaasalla on mielestäni hyvät edellytykset ottaa seuraava suuri harppaus eteenpäin. On hyvin tärkeää, että Vaasan keskustan osayleiskaavan, ja Vaskiluodon osayleiskaavan käsittelyissä kyetään nyt toimimaan päättäväisesti korkealla osaamisen tasolla, tyytymättä huonoihin ratkaisuihin.

Tämä onnistunee parhaiten yhteistyöhön luottaen, ts. uskoen päättäjien, virkamiesten ja laajaan asianosallisten, eri intressiryhmien vastuunkantoon. Pitkäjänteinen, demokraattinen asioiden eteenpäin vieminen on paras onnistumisen tae, - näin myös meillä täällä Vaasassa.



Kuva: AN 15.9.2011. Vaskiluodon siltaa saneerattiin, levennettiin ja vahvistettiin. Tulos on upea. Aikaan kyllä saadaan, kun tahdotan.

Kuva ja teksti: Aimo Nyberg
VKA ry /ICV rf varapj.

Yllä oleva on allekirjoittaneen ajatuksia. Asukasyhdistyksemme VKA ry:n virallinen kanta Vaskiluodon osayleiskaavaa 2040 asiassa päätetään hallituksemme kokouksessa parin viikon sisällä (ennen 30.8.).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...