perjantai 26. heinäkuuta 2019

Mihin tänään mentäis?

Miksi tämän Vaasa ennen ja nyt -blogin sivuilla ei mainosteta, ei edes kerrota ajankohtaisista kiinnostavista päivän tapahtumista?

Tämä minulle eilen esitetty kysymys esitettiin vilpittömästi, ja ei mitenkään syytävään sävyyn.

Hyvä kysymys.

Laitan vastauksen nyt tähän yhdeksi blogikirjoitukseksi, kaikkien luettavaksi.

Vastaus 

Satunnaisesti ennakkoinformaatiota ”vähän kaikesta” on kyllä ollut. Tosin vain lähinnä sellaisista tilaisuuksista, tapahtumista, jotka ovat herättäneet allekirjoittaneen oman kiinnostuksen. Ja vaikka utelias olenkin, niin valtaosa Vaasan tapahtumakalenterien tarjonnasta menee tottakai minulta ohi.

Toinen ”pakollinen” mainostettava, tai oikeammin informoitava asiakokonaisuus on ollut tämän blogin taustayhteisön, Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n – Invånarföreningen i centrala Vasa rf asiat.

Blogimme perustettiin alun perin tilapäiseksi kanavaksi mainostamaan vanhojen valokuvien iltaa Arbiksella. Ensimmäinen oli jo v. 2011, ja näitä suuren suosion saaneita tilaisuuksia jatkettiin vielä pari vuotta silloisen sihteerimme amanuenssi Meta Sahlströmin johdolla.

Blogimme sai vähitellen muunalaistakin sisältöä, ja tästä muodostui pikkuhiljaa yhdistyksemme epävirallinen sivu, jota allekirjoittanut puheenjohtajan roolissa ylläpiti. Tällä mentiin vuoden 2018 loppuun asti, jolloin yhdistyksemme sai suureksi ilokseni uuden pj:n, vastuun otti tämän vuoden alusta Birgitta Lång.

Kahdeksassa vuodessa on juttuja julkaistu jo yli 1600. Parhaimpina vuosin pitkälti yli 200. Kaupallisista mainoksista on haluttu pysyä kokonaan irti. Ja näin jatketaan, ellei yhdistyksessämme toisin joskus sovita. Täydellinen riippumattomuus, itsenäisyys on ollut ja on edelleen mielestäni tärkeä asia. Taloudellista tai ideologista painostusta ei vapaassa kansalaistoiminnassa tarvita.


Blogia pitää kyllä kehittää 

Miten ja millaiseksi? Tästä kuulisin hyvin mielelläni ihan kenen tahansa neuvoja, vinkkejä, kokemuksia vastaavista sivustoista. Sekä sivujen ulkonäköön, että sisältöön liittyviä kehittämisideoita. Ja kuten jo kovin moneen otteeseen olen esittänytkin, toivoisin kirjoituksia ja kuvia, miksei myös videoita, ihan keltä tahansa teistä, joille tämän tapainen kotiseututyö on tuntunut merkitykselliseltä.

Eli palataan tähän keskustelunaiheeseen, kun nähdään, osutaan kasvokkain kaupungilla. Tai laita tulemaan s-postia.


HUOM!

Arkiset tilannekuvat jostain mitä Vaasassa tässä ja nyt tapahtuu, ovat erittäin tervetulleita! Kuva, kuvia ja muutama rivi tekstiä mistä on kyse. Näitä on sitten helppo julkaista, vaikka joka päivä!


Kesän kuuminta päivää kohti

Aimo

aimonyberg(at)gmail.com


Wikipediassa blogi määritellään näin

https://fi.wikipedia.org/wiki/Blogi

Lainaus

” Blogi (engl. blog, sanasta weblog) on verkkosivu tai -sivusto, johon yksi tai useampi henkilö tuottaa sisältöä enemmän tai vähemmän säännöllisesti niin, että uudet tekstit, videot, diat tai muu sisältö ovat helposti löydettävissä (yleensä sivun yläreunassa), ja niin että vanhat tekstit säilyvät luettavina ja muuttumattomina uusista teksteistä huolimatta. Blogin kirjoittaja on bloggari, bloggaaja tai blogisti. 

Blogissa voidaan julkaista sisältöä tekstin lisäksi myös kuvien, videokuvan tai äänen muodossa. Tiedon esittämisessä blogeille tunnusomaista muihin www-sivuihin verrattuna on ajan, linkityksen ja henkilökohtaisen näkökulman painotus. Muita blogien tyypillisiä piirteitä ovat kommentointimahdollisuus, kirjoitusten pysyvät verkko-osoitteet (engl. permalinks) ja RSS- tai Atom-syötteet, joiden avulla voidaan helposti seurata ja levittää blogin sisältöä ohjelmallisesti. 

Mikään yksittäinen piirre ei ole välttämätön tai tee blogista blogia, mutta mitä useampi niistä toteutuu, sen ”blogimaisempi” se on. Sana blogi on lainattu suomeen englannin kielestä, jossa blog on typistymä sanasta weblog ’verkkoloki’. Sana on peräisin 1990-luvun lopulta. Blogi alkaa olla vakiintunut nimitys tällaisille sivustoille; muita käytössä olevia nimiä ovat weblogi, verkkoblogi, netlog, loki, verkkopäiväkirja ja nettipäiväkirja, vaikkakin kaksi viimeistä sopivat paremmin nimeksi vain sille blogien alalajille, jossa kirjoittaja kirjoittaa päivittäin omasta elämästään. Sanalla ”vlog” tarkoitetaan videomuodossa olevaa blogia. Tämä ilmaisu on yhdistelmä sanoista video ja blog."

Lainaus päättyy


Kuva: AN 17.7. 2019, aamupäivän sateen jälkeen.

Tänään tässä kuumuudessa kaipaan jo vettä, vettä, sateita…

Kuva ja teksti: Aimo Nyberg


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...