keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Kaupunkimetsien puolesta

Pyrin kuvaamaan jotain, joka päivä. Myös matkoilla, lyhyilläkin reissuilla.

Nämä kuvat on otettu tänään 27.3.2019 aamulla klo 8 maissa, Helsingissä Etelä-Haagassa, Riistavuoren metsässä.

Aamupakkanen on tehnyt mielenkiintoisa kuvioita sulavaan metsään. Jääkuviot ovat kuin ”kaavoitusarkkitehdin piirustuspöydältä”. Luontokin toki pystyy tällaiseen, suoriin viivoihin ja kulmikkaisiin kuvioihin, erityisesti kiteissä ym. ei-elävissä kohteissa, kun taas orgaanissa kohteissa pääasiassa pehmeämpiin, kaareviin ja pyöreisiin muotoihin.

Riistavuoren metsä Etelä-Haagassa Helsingissä on ajankohtainen siinä mielessä, että kaupungin kaavoitus on ehdottanut tätä metsää, joka kuuluu Helsingin keskuspuistoon, rakennettavaksi asuntoalueeksi. Suunnitteilla on Vihdintien varteen tuleva kaupunkibulevardi ja sen laidalle mahdollisesti rakennettavat 14 000 asukkaan asunnot. Aika mieletön suunnitelma toteutuessaan.

Metsää, jos se poistetaan, ei saada ikinä takaisin. Paikallisilla asukkailla on edessään kunnon kamppailu metsänsä puolesta!

Näissä kuvissa on mielestäni hyvin nähtävissä tämän aamun, pienen hetken tunnelma, kun talvi yrittää pitää vielä otettaan, mutta kevät tietää jo voittavansa!






Kuvat: AN, 27.3.2019, Riistavuori, Etelä-Haaga, Helsinki


Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...