TERVETULOA - VÄLKOMMEN!

Tämä Vaasa-aiheinen kaupunkiblogi on avoin myös Sinun asiallisille kuville ja kirjoituksille, suomeksi tai ruotsiksi. Kaikki tekijäinoikeudet & vastuut kirjoittajilla ja kuvaajilla! Ota yhteyttä sivuston ylläpitoon/Aimo.





perjantai 28. syyskuuta 2018

Erikoisia puita Vaasassa

Tällä viikolla vietettävän METSÄVIIKON kunniaksi tämä blogijuttu.

Olen tehnyt tähän blogiin suuren määrän juttuja, esitellyt Vaasan patsaita, muistomerkkejä, muistolaattoja. Toinen suuri kiinnostuksen kohteeni on luonto, kaupunkiluontokin. Vaasassa kun tätä löytyy. On puistoja, metsiä, puistikoita ja viheralueita eri puolilla kaupunkia, myös aivan ydinkeskustassa.

Vaasan puistot, jopa yksittäiset puut ansaitsisivat päästä esille, saada oman nettisivustonsa, tai vaikkapa fb-sivuston.

Wikipediaan luettelo Vaasan puistoista on aloitettukin, jo viime vuoden 2017 puolella, kun patsasprojekteihin liittyen täällä Vaasassa vieraili wikipedia kirjoittamisen asiantuntijoita Tampereelta ja Helsingistä. Tämä hanke on vaan pahasti jäänyt uinumaan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Vaasan_puistoista

Tätä pitää viedä eteenpäin!

Otan tähän esille yhden puun. Se kasvaa Hietalahden puistossa. metsän sisällä, siellä risteilevien polkujen keskellä. Puu on erikoinen, vai mitä? Kyseessä on siis useampi yksilö yhdessä, ja samassa kokonaisuudessa jopa kaksi lajia!Olisi mielenkiintoista saada tietää tästä lisää, - osaako kukaan kertoa puun vaiheista jotain?









Kuvat: AN 28.9.2018. Hietalahden puisto

Metsä asiaa, ja metsäviikosta lisää tietoa täällä

https://smy.fi/

Kerro ja esittele sinäkin jokin puu, tai muu kohde tässä blogissa!

Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg

aimonyberg(at)gmail.com

Tunnelmia tänään perjantaina

Tänään 28.9. 2019 aamulla Vaasassa on kaunis, aurinkoinen, kuulas syysaamu.

On tyyntä, myrskyt ovat ohi taas tällä erää. Tummat, synkät pilvet ovat väistymässä. Tästä päivästä on lupa odottaa kaikin puolin hyvää ja mukavaa perjantai päivää.

Toivotaan myös iloisia uutisia eduskunnasta, sote-valiokunnasta.





Kuvat 1 ja 2. AN, 28.9.2018. Horisonttinäkymät kotiparvekkeelta Raastuvankadulta länteen, Vaasan keskussairaalaan päin, ja pohjoiseen ortodoksikirkon ja vesitornin suuntaan.





Kuvat 3 ja 4. AN. 28.9.2018. Puolenpäivän jälkeen nousivat tummat pilvet uudelleen täyttämään taivaan. Hetken päästä myös puhdistava sade puhkaisi maiseman, rintama kulki yli Vaasan rantaviivan, kätki hetkeksi katseilta horisontissa Vaasan keskussairaalan, kuin muistuttaakseen kaikkia tämän päivän ratkaisuista Helsingissä.

Uutiset Helsingistä kuuluivat medioiden kautta, - äänestystä lykätään taas. Sote-valiokunta jatkaa kokonaisuuden kanssa tiistaina… Ratkaisu Vaasan sairaalan päivystysasiasta, mukaan pääsystä laajan päivystyksen sairaalaksi, eli 12+1 mallin kohtalosta on edelleen täysin auki. Kuten ilmeisesti koko sote asiakin.



Kuva 5, AN, 28.9.2018. Me katutason tallaajat, tavalliset kansalaiset, uskomme ja toivomme päättäjien pystyvän ratkomaan asioita faktoihin nojautuen, maamme lakeja oikein soveltaen, ja koko Suomen parasta ajatellen. Vaasan seudun näkökulmasta asiaa katsoen on aivan päivän selvää, että kielivähemmistön aseman turvaaminen edellyttää Vaasan keskussairaalan mukaan ottamista 13 laajan päivystyksen sairaaloiden kokonaisuuteen.

Sateenkaaren näkeminen tuo onnea, - sen nähdessään saa toivoa! Näin meille lapsena sanottiin, ja taisimme omassa perheessämmekin tämän perinteen siirtää eteenpäin tyttärillemme…

Toivoa on, tässä VKS asiassakin!

Asioiden on tapana järjestyä, uskon näin olevan tässäkin asiassa.


Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg

torstai 27. syyskuuta 2018

Rojekti X= ei saanut apurahaa


Rojekti X= eli Vaasan patsaiden, muistolaattojen kartoitushanke on enää loppukiriä vailla!

Vuoden 2017 alussa käynnistynyt hanke on edennyt suunnitelmien mukaisesti, ja kaksivuotiseksi alun perin visioitu toimintamalli on tuottamassa riittävän kattavan lopputuloksen tämän vuoden loppuun mennessä.

Hanke on ollut allekirjoittaneen vetämä. Mukana on ollut asukasyhdistyksemme hallitus, eli Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n aktiiveja, ja toistakymmentä vaasalaista asiasta innostunutta ”patsasbongaria” ja paikallishistoriasta kiinnostunutta valokuvaajaa ja kirjoittajaa.

Yhdistyksemme nimissä haimme viime vuonna tukea hankkeelle Suomen Kulttuurirahastosta, mutta jäimme ilman. Suomen 100 v. juhlavuonna oli niin valtava määrä hakijoita, ja hyviä hankkeita toteutettavana, että tällaiset ”oudot” uudenlaiset ideat eivät päässeet (vielä) esiin.

Nyt vuoden 2018 keväällä laitoimme taas anomuksen, toiselle taholle. Emme valitettavasti onnistuneet nytkään vakuuttamaan valitsijoita myöntämään varoja hankkeellamme.

Rojekti X= jatkuu, vaikkei tukea saadakaan

Tämä tieto tuli tänään s-postiini

Apurahahakemuksenne Jenny ja Antti Wihurin rahastolle

Jenny ja Antti Wihurin rahasto 27. syyskuuta 2018 klo 11.28 
Vast. ott.: aimonyberg(at)gmail.com 

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry 

Apurahahakemuksenne 2018 

Ilmoitamme kohteliaimmin, että hakemaanne apurahaa ”Vaasan julkiset muistomerkit: PATSAAT, MUISTOMERKIT ja MUISTOLAATAT. Digitaalisen teksti -ja kuva-aineiston koonti, käännöstyön aloitus (ruotsi, englanti), karttapalvelun rakentamisen omalle alustalle.” ei myönnetty. 

https://wihurinrahasto.fi/apurahat/ 

Terveisin JENNY JA ANTTI WIHURIN RAHASTO 
Arto Mäenmaa 
Asiamies 

************************** 

Yhteistyö Vaasan kaupungin kanssa etenee 

Kaupungin karttapalvelun kanssa on kesän ja nyt syksyn aikana edetty hyvin. Tarkoitus on saada julkaistua kaupungin karttapalvelun tekeminä, yhteistyössä Pohjanmaan museon kanssa, PATSASREITTEJÄ, joiden avulla voi kännykällä, tabletilla ym. etsiä ja löytää, yksin tai ryhmissä, Vaasasta lähemmäs 150 veistosta, muistomerkkiä, muistolaattaa, eli julkista taideteosta. 

Reittejä on aluksi tulossa alueellisina kokonaisuuksina, myöhemmin kenties myös erilaisiin teemoihin ryhmiteltyinä. Tässä vaiheessa edetään yhdellä kielellä, aineistoa kun on koottu vain suomeksi. Se, ettei apurahoja ole yrityksistä huolimatta saatu, viivästyttää kyllä käännösten valmistumista. Ilmaiseksi kun ei ole tarkoitus ulkopuolista käännöstyötä kellään teettää. 

Suunnitelmia on viety upeasti eteenpäin, ja hankkeen julkistaminen on jo lähellä. Päivämäärää ei tosin vielä tiedetä. 

Seuraa myös fb-sivua 

https://www.facebook.com/rojektixon/ 



Aimo Nyberg
Kuvataiteen lehtori, eläkkeellä
Rojekti X=:n inspiraattori

aimonyberg(at)gmail.com

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Jälleenvalokuvauksesta Vaasassa






Kuvaparit:

1. Tiklas Oy:n tehdasrakennus
2. Vaasan Sokeritehdas
3. Vaasan Saippua Oy

Kuvat kirjasta Vaasa vanha ja uusi kaupunki, Kustannusliike Silta, Turku, 1949. s. 112.

Samat kohteet nyt (aivan samoille neliömetreille ei ollut mahdollista mennä),
Aimo Nyberg, 26.9.2018


Jälleenvalokuvaus on termi, jota lyhyesti sanottuna käytetään tilanteesta, jossa valokuvataan samassa paikassa, josta joku muu on aikaisemmin ottanut valokuvan. Näin asian määrittelee hienosti Heikki Kastemaa, Suomen Wikimedian nykyinen puheenjohtaja.

Lainaus

”Kun menee samalle paikalle, jossa joku on seissyt aikaisemmin ottamassa valokuvaa, tuntee hyvin yksityisen kokemuksen. Jälleenvalokuvaamiseen liittyy ikään kuin salainen linkki tai liittolaissuhde alkuperäisen kuvan ja uuden kuvaajaan välillä. Minä kuulun yhteen jonkun tuntemattoman kuvaajan kanssa, meitä yhdistää paikan ja tilan samuus, sama kuvauskulma. Ikäänkuin ainoa asia, joka meitä kahta valokuvaajaa erottaa, on aika.” 

Lainaus päättyy.

Lue Heikki Kastemaan kirjoitus kokonaan

Jälleenvalokuvauksen ihme: Kronotooppeja bongaamassa

http://wikimedia.fi/2018/09/20/jalleenvalokuvauksen-ihme-kronotooppeja-bongaamassa/


Vanhojen valokuvien nostalgiaa

Vaasassa on tänä päivänä edelleen valtava buumi jakaa ja kommentoida vanhoja valokuvia erilaisilla nettifoorumeilla. Näitä ovat mm.

Vaasan kuvia 1900-luvulta (Suljettu ryhmä, jäseniä syyskuussa 2018 on noin 18963)
Vaasan kuvakeskus – Vasa bildcenter (Suljettu ryhmä, jäseniä syyskuussa 2018 noin 331)
Valokuvia Vaasasta – Fotodrafier från Vasa (Suljettu ryhmä, jäseniä syyskuussa 2018 noin 205) Vaasan historia- Vasas historia (Suljettu ryhmä, jäseniä syyskuussa 2018 noin 393)

Lisäksi netistä löytyy melkoinen joukko esilaisiin teemoihin, kuten luontoon, ajankohtaisiin keskusteluihin, tavaroihin, kirppiksiin ym. liittyviä fb-sivuja, joilla on ajoittain esillä myös Vaasaan liittyviä vanhoja asioita.

Myös kotiseututyötä tekevät yhdistykset, kuten oma asukasyhdistyksemme Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys, pitävät enemmän tai vähemmän aktiivisesti esillä oman alueensa historiaa / nykyhetkeä / tulevaisuuden näkymiä.

Tämän blogin, vaasaennenjanyt, perustaminen liittyy Vasa Arbiksen, Österbottens traditionsarkivin ja Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n yhdessä v. 2011 aloitettuun, muutaman vuoden jatkuneeseen yleisötilaisuuksien pitämiseen. Näissä teemana oli nimenomaan esitellä Vaasaa ennen ja nyt, ja käydä keskustelua Vaasan kaupunkikuvan muutoksista.

Amanuenssi Meta Sahlström oli idean alkuunpanija, ja hän aloitti esittelemällä Vasabladetin lehtikuvaaja Rafael Olinin kaupunkikuvia Vaasasta, ja samoista paikoista nykypäivänä kuvattuja näkymiä.

Katso netistä tämä hieno kuvavertailu. Näistäkin päivistä rakennettu maisema on jonkin verran taas muuttunut.

http://www2.sls.fi/olin/


Olisiko taas aika jälleenvalokuvata Vaasaa?

Jos sinulla on jo nyt valmiina kuvapareja, Vaasa ennen ja nyt teemasta, niin tämä blogi on erinomainen paikka niiden jakamiseen, esittämiseen.

Ehdota jonkun kohteen jälleenvalokuvaamista, jos sinulla on mielenkiintoinen kuva vuosikymmenten takaa, oma tai vaikkapa kotialbumista löytynyt ”aarre”.

Yksi tähän teemaan liittyvä projekti on jokatapauksessa käynnistymässä. Asukasyhdistyksemme sai keväällä lahjoituksena kotialbumin, Alice Stolpelta, Olemme nyt luetteloineet kuvat, ja etsimme parhaillaan rakennuksiin ym. kohteisiin liittyvää lisätietoa. Kuvien skannaus alkaa myös, valikoidusti tosin, ja sen jälkeen on tietenkin aivan pakko myös jälleenvalokuvata ko. paikkoja. Tästä ”rojektista” lisää syksyn mittaan.

Kiinnostuneet, pidetään yhteyttä!

Aimo Nyberg, VKA ry:n pj.
aimonyberg(at)gmail.com

Tänään meriveden korkeus + 60 cm



Kuvat: AN, 26.9.2018, keskipäivällä opettajayhdistyksen saunan laiturilla.

Myrskytuuli lounaasta, sekä juuri ohitettu täysikuu ovat nostattaneet meriveden korkeuden lukemiin + 60 cm. Ei aivan poikkeuksellista, mutta kuitenkin ero on huomattava koko kesän hyvin matalaan meriveden korkeuteen verrattuna.

Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg

Vaasassa NYT: Vaasa Wildlife Festival




Kuva: AN, 26.9.2018. Festivaali on käynnissä, ovet ovat auki ilmaisiin elokuvaesityksiin.


Lainaus kaupungin sivuilta

Vaasa Wildlife Festivalin hienoja luontoelokuvia pääsee katsomaan ilmaiseksi 26.–30.9.

Kulttuuritalo Fannyssa ja kaupunginkirjaston Draama-salissa. Tervetuloa!

Vaasa Wildlife Festivalin ohjelma sekä elokuvanäytösten aikataulut löytyvät osoitteesta

www.wildlife.vaasa.fi sekä sosiaalisessa mediassa Facebookista ja Instagramista.

Lue lisää: https://www.vaasa.fi/tiedote/vaasa-wildlife-luontoelokuvakilpailun-finaaliin-62-elokuvaa



Lainaus Vaasa Wildlife Festivsalin sivuilta, ensimmäisen päivän ohjelma:

Wed. 26.9.2018

CLIMATE DAY PROGRAM @ CULTURE HOUSE FANNY:

10-22 FESTIVAL INFO opens, Registration, Video library

10-14 Film screenings

12-13 Lunch break

14-18 Film screenings

18-20 Opening of the Art Exhibitions

20-23 Film screenings 23-01 Get together party


PROGRAM @ VAASA CITY LIBRARY Drama Hall

10-12 Film screenings

12-13 Lunch at Café Proosa

14-15 Film screenings

15-17 CLIMATE CHANGE: Presentations and discussion. “Climate change and its effects on the Kvarken Area. Attending film makers reports and panel discussion.

17-20 Film Screening

Ohjelmamuutokset mahdollisia. 


Kuvat ja tekstin välitys: Aimo Nyberg

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Aurinkokello Vaasassa aivan ajassa

Kun aurinko paistaa, niin aurinkokellot näyttävät aikaa! Näin on Vaasassakin, Hovioikeuden puistossa, rannassa on hieno, toimiva eli oikeassa ajassa (kesäajassa) oleva aurinkokello.


Haastetta aikaa näyttävän viisarin, eli varjon, kuvaamiseen tuo se, että tällä paikalla auringonsuunnassa on puistossa suurikokoisia puita. Keskipäivän jälkeen ajannäyttö toimii jo paremmin, kun aurinko siirtyy länteen, meren päälle.


Tänään 23.9. 2018 on syyspäivän tasaus. Eli oikein hyvä hetki tarkistaa kellon aika.


Klo 12.45 virallista aikaa Vaasan aurinkokello oli lähes minuutilleen samassa ajassa! Aivan mahtavaa.


Hovioikeus taustalla, ja rannassa oleva aurinkokello.


Hovioikeuden rappusilta kuvattu rantaan päin.



Aurinkoisena päivänä ovat mahtavan Hovioikeuden rakennuksen yksityiskohdat hyvin katsottavissa ja kuvatavissa.


Kellojen siirtämiset kesäaikaan ja takaisin normaaliaikaan jatkuu toistaiseksi. Eu:ssa päätöksenteko tämän tarpeettoman toimenpiteen lopettamiseksi on onneksi jo aloitettu. Kumpi aika Suomessa halutaan ottaa käyttöön, selvinnee jossain vaiheessa. Kansalaisiltakin asiaa on kysytty ja kysytään erilaisissa kyselyissä vielä tämän syksyn aikana.

Tänä syksynä 2018 kelloja siirretään taas takaisin talviaikaan su 28.10.2018.


Olen kirjoittanut tässä blogissa Hoviopikeudenpuiston aurinkokellosta aikaemmin näin:

http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2018/06/aurinkokello-hovioikeudenpuisto.html

ja toisessa jutussa

http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2018/08/katsotaan-aika-aurinkokellosta.html


Kuvat: AN, 23.9.2018 klo 12 – 13.

Teksti: Aimo Nyberg




lauantai 22. syyskuuta 2018

Siirretään, ei siirretä…

Kun tässä on luettu viime päivinä lehtikirjoituksia Hietalahden pesäpallostadionin siirrosta, tai paikalleen jättämisestä, on minun mieleeni palannut tämä Jaakko Vainionpään piirros. Myös tästä on mielestäni nyt syytä puhua.


Kuva: Jaakko Vainionpään piirros vuodelta 1998


En ole omaa mielipidettäni ko. pesäpallosatadionin siirto asiaan ääneen sanonut, tai tähän blogiinkaan kirjoittanut. Asukasyhdistyksemme, Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry, ottanee asiaan kantaa, uudemman kerran, kun 10.10 mennessä on mahdollista antaa lausunto koskien

Vaasan keskustan osayleiskaava uudelleen nähtävillä

Kuulutusaika 10.9.-10.10.2018

Osayleiskaava koskee Vaasan keskusta-aluetta. Mahdolliset muistutukset asiasta toimitetaan kaavoitukseen 10.9.–10.10.2018. (maankäyttö- ja rakennuslaki 65 §, maankäyttö- ja rakennusasetus 19§)

Tutustu lisää kaupungin sivuilla

https://www.vaasa.fi/kuulutukset/keskustan-osayleiskaava-uudelleen-nahtavilla


Poliittisten päättäjien ja mielipiteitään, edotuksiaan lehtien palstoilla esittävien kansalaisten kannattaa katsoa KARTTOJA, KARTTAMERKINTÖJÄ, SELVITYKSIÄ, AIKAISEMMIN ESIIN TUOTUJA NÄKÖKANTOJA jne. tuosta yllä olevasta linkistä, eli kaupungin kaavoituksen sivuilta.

Perehtymiseen menee aikaa, se on selvää. Mutta se kannattaa. On erinomaisen hieno asia, että tietoa on saatavilla.

Huolestuttavaa on se, kun päättäjätkin nyt väittävät, etteivät ole olleet perillä kokonaisuudesta, kun pesäpallostadion asiaa on ollut käsittelyssä.

Teksti: Aimo Nyberg, VKA ry:n pj. vuodesta 2009

Kuntsille vaikka pelailemaan tietokonepelejä



Kuvat: AN, 22.9.2018. Kuntsin modernin taiteen museossa on nyt ihan tähän päivään osuva näyttely.

Joo, virheitä, viruksia, niitä on maailma täynnä.

Ei silti kannata pelätä tätä näyttelyä, päinvastoin. Suosittelen!

Lue museon omilta sivuilta

http://kuntsi.vaasa.fi/

Nyt esillä http://kuntsi.vaasa.fi/nayttelyt_esilla.html

Lainaus museon sivuilta

Glitch Art

22.9.2018-13.1.2019 

Glitch Art on teknologiassa, tietojärjestelmissä ja käyttöliittymissä ilmeneviin virheisiin eli ”glitcheihin” keskittyvä taidenäyttely. Pohjoismaisellakin tasolla uraauurtava näyttelykokemus yhdistää taidetta ja tiedettä eri näkökulmista, kokijaa haastaen. 

Näyttelyn ovat yhteistyössä toteuttaneet Kuntsin modernin taiteen museo ja Vaasan yliopisto. Sen kuraattorina toimii Tanja Sihvonen, joka on pelitutkija, digitaalisen median asiantuntija ja viestintätieteiden professori Vaasan yliopistossa. 

Uusia näkökulmia teknologiaan ja todellisuuteen 

Glitch Art -näyttelyssä virheitä, niiden syntyä ja seurauksia tutkitaan niin yksilön kuin yhteiskunnankin näkökulmasta. Glitchien avulla nostetaan esiin myös isoja poliittisia kysymyksiä, joita tarkastellaan sekä yksittäisten teosten kautta että teosten välisessä vuoropuhelussa. Näyttely liittyy ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin teemoihin kuten tietoturvaan, tilastoaineistojen käyttöön ja tulkintaan, kyberuhkiin ja informaatiovaikuttamiseen. 

Näyttelyssä on mukana glitchin ideaa oivaltavasti ilmentäviä installaatioita, videoteoksia, veistoksia, valokuvia, tekstiiliteoksia ja maalauksia. Ilmiötä havainnollistetaan myös vanhojen laitteiden, tietokoneohjelmien sekä näyttelyssä pelattavien pelien avulla. Niiden joukossa on muun muassa maailman huonoimpana pelinä pidetty ja hupaisista bugeistaan tunnettu E.T. the Extra-Terrestrial (Atari, 1982). 

… 

Seuraavien taiteilijoiden teoksia on mukana näyttelyssä: Tomi Dufva (FI), Miklos Gaál (FI), Antonio Roberts (UK), IC-98 (FI), JODI (NL/BE), Nandita Kumar (IN), Jani Leinonen (FI), Sami Lukkarinen (FI), Rosa Menkman (NL), Peder Norrby (SE), Maija Närhinen (FI), Riiko Sakkinen (FI), Shawn Smith (USA), Anu Tuominen (FI), Bouke de Vries (NL). 

Taideteosten lisäksi näyttelyssä nähdään myös 1980-90-lukujen kiinnostavimpia epäonnistuneita pelejä, tietokoneviruksia Mikko Hyppösen 1990-luvun kokoelmasta sekä erilaisia robotteja, jotka eivät enää tai vielä toimi aivan suunnitellusti. 



Lainaus päättyy


Näyttelyn avajaiset olivat eilen 21.9. Avauspuheen piti viestintätieteiden professori ja näyttelyn kuraattori Tanja Sihvonen.

Tänään lauantaina 22.9. on Kuntsilla avoimet avajaiset yleisölle klo. 11-17! Ilmainen sisäänpääsy. Ohjelmassa mm. retropelien kokeilemista, Tee oma glitch -piste ja musiikkia.


Kuvakavalkadi aamupäivältä.

Paikalla oli jo ihan kohtuullinen määrä asiasta kiinnostuneita nuoria, ja lapsiperheitäkin. Toivottavasti nämä kuvat, jotka näyttelystä kuvasin, ja tähän valitsin, houkuttelevat myös perinteisemmän taiteen ystäviä käymään tässä näyttelyssä.













Kuvat: AN, 22.9.2018. Teokset on ripustettu esille kahteen kerrokseen, ei liian lähekkäin toisiaan, vaan taitavasti omiksi kokonaisuuksikseen. Hyvin teknisessä tunnelmassa, äänien ja kuvien kaaoksessa on mahdollista keskittyä yhteen teokseen tai teosryhmään kerrallaan. Tekijätiedot ym. perusfaktat on laitettu todella hyvin esille.

En tähän nyt laita, kerro ylläolevissa kuvissa olevien teosten tekijöitä. Suomalaisia ja kansainvälisiä tekijöitä siis kaikki.Houkuttelen teitä siis käymään itse näyttelyssä!



Kuva: AN. 22.9.2018. Katso vielä läpi yllä esitetyt teokset. Mikä niistä on yhdysvaltalaisen Shawn Smithin teos?


Loppuun vielä kuvia tulevista tapahtumista Kuntsilla ja Taidehallissa (kuvattu museon aulan näytöiltä)






Kuvat ja tekstin koonti: Aimo Nyberg, eläkkeellä oleva kuviksen ope.