lauantai 19. toukokuuta 2018

Ranta-alueiden siivousta ja patsastreffit

Olen tänään lauantaina 19.5. 2018 mukana tärkeässä tempauksessa, sekä osallistumalla roskien keruuseen, että kertomassa Vaasan kantakaupungin rantavyöhykkeellä olevista patsaista, muistomerkeistä ja muistolaatoista.

24 kohteen kokonaisuus, Rantakadun ja Koulukadun muistomerkeistä on nyt valmiina, ja sitä testataan tänään ensimmäistä kertaa!

Maailmalla on muotia kerätä roskia juoksulenkillä. Tällä on oma nimensäkin, eli PLOGGING. Lenkkeilijät haluavat kantaa vastuuta, ja yhdistää näin kaksi tärkeää asiaa. ”Roskajuoksulla” ympäristöä saadaan parempaan kuntoon. Harrasteella on kannattajansa. He väittävät, että puuha on hauskaa ja hyödyllistä.

Nyt Vaasalla on esittää uusi toimintamalli! Kuka keksisi tälle hauskan nimen? Poimitaan roskia omassa lähiympäristössä, ja tutustutaan samalla, ilman kiirettä, alueen historiaan! Katsotaan yhdessä patsaita, muistomerkkejä, muistolaattoja, ja keskustellaan niistä. Vaihdetaan ajatuksia, kuunnellaan toisiamme, - annetaan menneiden sukupolvien meille jättämien viestien tulla kuulluiksi. Patsaat kyllä puhuvat meille, kun annamme niille siihen mahdollisuuden!

Tässä linkki tämän päivän patsastreffeille (uusin Rojekti X= reitti)

http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2018/05/kantakaupunki-rantakadun-ja-koulukadun.html



RANTA-ALUEEN SIIVOUSTA

Tänään lauantaina 19.5. 2018 klo 12 alkaen Vaasan Suomi-Amerikka yhdistyksen jäsenet järjestävät tempauksen Vaasan kantakaupungin ranta-alueella. Roskienkeruu talkoot ovat Hovioikeudenpuistossa (lähtö Hovioikeuden pääoven edestä) ja ranta-alueella Pohjanmaan museolta aina Vankilanrantaan asti.

Lainaus yhdistyksen sinulta

Pidä Vaasa siistinä! -tapahtuma 

Tervetuloa pitämään Vaasa siistinä! Vaasan Suomi-Amerikka Yhdistys haastaa teidät mukaan siivoustalkoisiin. Kokoonnumme lauantaina 19.5. Hovioikeuden pääoven edessä klo 12 (Rantakatu, Hovioikeudenpuisto). Mukaan tarvitset mukavat säänmukaiset ulkoiluvaatteet sekä reipasta mieltä. Yhdistys tuo hanskat, roskasäkit, sekä muut siivousvälineet. Tarjoamme jäsenille päivän päätteeksi evästä ja juomista. Emme anna sateen pilata päivää, ellei sitä tule ihan vaakatasossa. 


PERUSFAKTAA ALUEESTA

Tämä alueesta tehty (2008) kulttuuriympäristöselvitys kannattaa myös lukea

https://www.vaasa.fi/sites/default/files/2008_vaasan-sisasataman-alueen-ja-kaupunginrannan-kulttuuriymparistoselvitys.pdf



Kuva: AN. Hovioikeuden sisäänkäynnin komea yksityiskohta (24.8.2016)


Kuva: AN. Muuttunutta maisemaa vankilan rannassa. (13.9.2008)
Vaasan ranta-alueella riittää katseltavaa yksityiskohdista rantamaisemiin.

Kuvat ja tekstin koonti: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...