torstai 14. syyskuuta 2017

MYÖTÄTUULI


Paljastettu 14. syyskuuta 2008

Osoite: Koulukatu 46, taloyhtiön piha-alue. Yksityinen alue

Tekijä: Kalervo Ketonen

 

 






Kuvat: AN, 11.9.2017

Sijainti: Koulukatu 46, taloyhtiön piha-alue. Yksityinen alue.

Tehnyt Kalervo Ketonen

Paljastettu 14.9. 2008

Lainaus Ketonen Oy:n nettisivuilta

http://www.ketonen.com/yritys/

Ketonen valaisimia 

Kalervo Ketosen (s.1941) taiteellisen uran voidaan katsoa alkaneen viisihaaraisesta kynttilänjalasta, jolla hän haki metallitaiteen linjalle Ateneumiin 60-luvun puolivälissä. Ateneum-opintojensa jälkeen Kalervo Ketonen työskenteli suunnittelijana mm. Aarikalla ennen kuin hän muutti perheineen Vaasaan. Hopeakorujen lisäksi Ketosen taiteeseen kuuluivat silloin myös alumiinireliefit, kipsi- ja teräsveistokset. 

Kiinnostuksensa metalliin Kalervo Ketonen on myöhemmin selittänyt johtuneen geeneistä, sillä hänen suvussaan on ollut seppiä neljässä polvessa. Vuonna 2001 pidetty näyttely Polkuni varrelta kokosi Ketosen työt ensimmäistä kertaa yhteen. Näyttely kuvasi Ketosen uraa ennen menestyksekkäitä valaisinmalleja. 

Vuonna 1982 Ketonen siirtyi suunnittelemaan valaisimia perustamaansa valaisinyritykseen, eikä sen jälkeen ole säännöllisesti tehnyt taideteoksia. Kalervo Ketosen taiteesta tuttua dynamiikkaa ja syvyyttä voi kuitenkin löytää myös hänen suunnittelemistaan valaisimista. Selkeälinjaiset Ketonen- valaisimet ovat niinikään syntyneet erilaisten pintojen ja muotojen yhdistelmistä ja niiden välisistä kontrasteista. Vuosien varrella tuotekehityksessä on tehty yhteistyötä myös kotimaisten teollisten muotoilijoiden, arkkitehtien sekä teknisten ammattilaisten kanssa. 

Lainaus päättyy


Kuva: AN

Hyvät ystävät!

Tätä Vaasan patsas/muistomerkki - hanketta voit seurata myös facebookissa!

Halutessasi voit olla mukana tietojen etsimisessä, ja auttaa myös kuvien ottamisessa jne.
Kommentoi / aloita, osallistu keskusteluun aiheesta Myötätuuli osoitteessa 

TÄÄLLÄ

Tutustu ja tykkää myös koko rojektin sivusta

https://www.facebook.com/rojektixon/

Teksti ja kuvat: Aimo Nyberg
Rojekti X=:n inspiraattori, eläkkeellä oleva kuvisope

aimonyberg(at)gmail.com

Tätä sivua on päivitetty 8.11.2022

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...