sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Retki oli ollut hieno


Mukaan oli kutsuttu myös VKA ry, eli kantakaupungin asukasyhdistyksen luontoretkeilystä kiinnostuneet jänenet. Itse en mukaan lähtenyt viikolla iskeneen flunssan takia, mutta kuulin mukana olleelta, että reissusta löytyy kuvia järjestäneen tahon, eli Vaasan Ladun kotisivuilla.

Kiva katsella niitä, ja sen verran houkuttelevilta näyttävät nuo taukopaikat, että eiköhän sitä pidä jossain vaiheessa lähteä reitti kiertämään.

Katso kuvia lauantain 18.3.2017 päivävaellukselta Iskmo-Jungsundiin Björnhällornä -laavulle

http://www.vaasanlatu.fi/

Lainaus sivuilta:

”Vaellukselle lähdettiin klo 10.30 Hallonnäs P- paikalta metsäpolkuja pitkin kohti 1.7 km päässä olevaa Björnhällörna laavua. Polut olivat vielä vähän lumisia, osin vetisiä, kuitenkin täysin kuljettavia. 

Matkalla pysähdyimme nauttimaan " luontoon upotusta " (luontoloukku 10 -20 min keskittyminen luonnon tarjoamiin virikkeisiin) Laavulla Matti Tikkaoja kertoi luonnon vaikutuksista elvyttää, syke ja verenpaine voivat madaltua , vähentää tressiä yms. 

Yhdessä liikkuminen edistää myös sosiaalista hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Eväitä syötiin, makkaraa paistettiin ja päälle juotiin Matin nuotiolla keittämät nokipannukaffeet. Takaisin palattiin toista vähän pidempää reittiä 2.3 km hakkuualueiden kautta, reitti oli hyväkulkuista. 

Merikotkat olivat huomanneet myös pienen mutta iloisen ja innokkaan vaeltavan ryhmän ja tekivät pari kunniakierrosta yllämme. Vaellus päättyi Hallonnäs'iin klo 15. Osallistujat kiittelivät Mattia hienosta opastuksesta.”

Tällaista on YHDESSÄ – TILLSAMMANS meininki Vaasassa. Eiköhän jatketa tästä eteenpäin, ja koitetaan löytää yhteistä tekemistä muidenkin yhdistysten ym. seurojen kanssa. Kävellään luonnossa, kaupungilla, käydään tutustumiskohteissa, tapahtumissa…

Aika hienoa olisi myös saada vaasalaisia asukasyhdistyksiä osallistumaan vahvasti myös tähän:

http://www.vaasanmarssi.fi/

Kevät ja kesä ovat kohta täällä - jatketaan tästä, yhdessä eteenpäin, vaikka vain pienin askelin.

Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...