lauantai 8. lokakuuta 2016

Merkittävä mielenilmaus!

Nyt oli otetta!

Yhteistä tahtotilaa Vaasan keskussairaalan tulevaisuuden puolesta nostatettiin tänään Vaasan torilla, yli 10.000 paikallaolijan voimin.

Suomen Vapaudenpatsaan ympärillä ei tällaista väkimäärää ole kokoontunut pitkään aikaan.

Puhujalavalle ensimmäisenä noussut Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry oli liikkeellä sellaisella energialla, etten muista nähneeni häntä koskaan ja missään näin vahvana ja innostavana! Aivan mahtavaa!

Tilaisuus oli erinomainen, kaikin puolin. Poliitikot korostivat kaikki yhteistä asiaamme. Kansanedustajat puhuivat kaikki todella hyvin. Järkiperusteluja löytyi 12 + 1 ratkaisulle vaikka kuinka. Eikä pelkästään kielikysymyksestä.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintien haastattelu oli erityisen merkittävä, ja tämänhetkistä tilannetta erinomaisesti selventävä meille tavallisille kansalaisille.

Tilaisuuden järjestelyt onnistuivat tosi hyvin, - hankkeen vetäjät ovat tehneet uskomattoman työmäärän, ja ansaitsevat suuret kiitokset. Lähes kaksituntisessa tilaisuudessa oli puheiden lomassa sopivasti tanssi- ja liikuntaesityksiä, muutama musiikkikappalekin.

Paikalle oli tultu bussilasteittain myös muualta puolustamaan alueen keskussairaalaa. Yleisömäärä täytti jossain vaiheessa koko torin,  ja hieno tunnelma lämmitti koleahkosta syyssäästä huolimatta. Aurinko paistoi torille, kuten Vaasassa kuulukin.

Suomen päättäjiltä, maamme hallitukselta, on nyt syytä toivoa viisaita ratkaisuja. Pohjanmaalla on ainakin osoitettu, mitä mieltä täällä olemme.

Tähän loppuun myös muutama kuva Vaasan torilta 8.10.2016.









Kuva 1: Toimialajohtaja Jukka Kentala, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie, ja Sairaanhoitopiirin johtaja Göran Honga
Kuva 2: Kansanedustaja Joakim Strand, RKP
Kuva 3: Kansanedustaja Maria Tolppanen, SDP
Kuva 4: Kansanedustaja Susanna Koski, Kokoomus
Kuva 5: RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henriksson
Kuva 6: Toritapahtuman osallistunutta yleisöä
 


Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...