sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kyllä nyt kiiltää!

Palosaarella Valtion virastotalon sisäänkäynnin edustan aukiolla on hieno näky! Erinomainen osoitus siitä, että ainakin Suomen valtio satsaa tulevaan itsenäisyytemme 100 v. juhlavuoteen.

Paikkoja laitetaan kuntoon. Myös taideteoksia!

Inhimilli on kiillotettu siistin näköiseksi!






Kuvat: Aimo Nyberg.

Inhimilli -niminen teos on Valtion viratotalon alkuperäiseen suunnitteluun kuuluva taiteellinen osa. Valtavaan, kolossaaliseen rakennukseen tuotiin tällä teoksella edes pieni ripaus inhimillisyyttä. Muistutukseksi, että kaikkien valtiollisten ja muidenkin viranomaisten toimien tulee olla ihmisiä varten, meidän parhaaksemme.

Inhimilli

Tekijä on Kari Huhtamo, ja taideteos on paljastettu 3.9.1984.
Osoite: Valtion viraston aukio, Palosaari, Vaasa

Tämä kokonaisuus muodostuu kahdesta hahmosta, se sijaitsee Valtion virastotalon edustalla Palosaarella ja se on valettu pronssiin kuvanveistäjäliiton Herttoniemen valimossa Helsingissä.

Teos on 4,5 metriä korkea ja lähes 5000 kg painava.

Tämä abstraktinen pronssiveistos graniittijalustalla oli valmistuessaan ensimmäinen kirkkaaksi hiottu pronssiveistos Suomessa. Pyöreine muotoineen patsas edustaa ihmisen ja luonnon yhteyttä, alkuvoimaista äitiyttä ja luonnollista kasvua. Inhimilli -nimestä voi oikeutetusti lukea viestin, että tämän teoksen yksi tarkoitus on tasapainottaa erittäin massiivista, suorastaan kolossaalista valtion virastotaloa. Veistos antaa pehmeillä muodoillaan, arvokkaalla auringonvaloa heijastavilla pinnallaan, ja jopa ” hahmojen kasvojen ilmeillä” inhimillisemmät mittasuhteet aukiolle, josta astutaan sisään moniin virastoihin saamaan viranomaispalveluja.

Inhimilli, pronssiveistos virastotalon aukiolla ja reliefit sisääntuloaulassa kuuluvat yhteen.

Lainaus netistä
 
 ”Valtion taideteostoimikunta julisti 1980 yleisen kuvanveistokilpailun, jonka tarkoituksena oli saada yhtenäisen suunnitelman pohjalta Vaasan virastotalon edustalle veistos sekä taideteoksia sisääntuloaulaan. Kilpailun avulla pyrittiin luomaan virastotalosta eräänlainen esimerkkitapaus julkisen taiteen harkitusta ja onnistuneesta sijoittamisesta valmistuvaan uudisrakennukseen. Kilpailun voitti kuvanveistäjä Kari Huhtamo (s. 1943) ehdotuksellaan Inhimilli, jonka pohjalta toteutettiin pronssiveistos virastotalon aukiolle ja reliefit sisääntuloaulaan. Veistoksen todettiin olevan kiinteä kokonaisuus, jossa on voimakas kontrasti rakennuksen muotokieleen. Kiillotettuun pronssiin toteutettu, graniittijalustoineen lähes viisi metriä korkea Inhimilli täydentää osaltaan Kari Huhtamon taiteilijakuvaa nimenomaan monumentaaliveistäjänä.”

Tekstin koonti ja kuvat Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...