TERVETULOA - VÄLKOMMEN!

Blogi on avoin kaikille asiallisille kuville ja kirjoituksille, suomeksi, ruotsiksi ja millä kielellä tahansa! Kaikki tekijäinoikeudet juttujen kirjoittajilla ja kuvien kuvaajilla! Yhteystiedot saa sivuston ylläpitäjältä.




sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Huolenpitoa puistoista ja viheralueista

Kaupungin viheralueiden (puistojen, leikkialueiden ym. viheralueiden) suunnittelu-, rakennus-, kunnossapito- ja hoitotoimenpiteistä vastaa viheralueyksikkö.

Hoidettavaa ja kunnossapidettävää Vaasassa riittää. Mm. rantareitillä keskustasta Suvilahteenpäin on hienoja puistoja ja metsiä, joiden puustosta on huolehdittava. Vaasalla on ollut ja on edelleen suuri onni saada nauttia osaavien kaupungin puutarhureiden ym. ammattilaisten työn tuloksista.

On muistettava, että puiden, niin luonnonvaraisten kuin istutettujenkin puiden elinkaari on meihin ihmisiin verrattuna hyvinkin pitkä. Joillakin puulajeilla elinvoimaisena pysyminen kestää jopa satoja vuosia. Eli puiden ja puistojen hoito on pitkäjänteistä, suunnitelmallista työtä.

Alueellisia hoitosuunnitelmia tehdään vuosien päähän. Ja sen lisäksi ovat tietenkin akuutit tilanteet. Mm. myrskyjen aiheuttamat monet yllätykset. Istutuksia tehdään paljon, ainakin uuden rakentamisen yhteydessä. Myös elinkaarensa päässä olevien puiden kaataminen kuuluu ammattimaiseen puistojen ja metsien hoitoon.

Kyse on myös meidän kaupunkilaisten turvallisuudesta. Vaaroja minimoidaan, ennakoidaankin, ja tästä syystä joskus tuntuu siltä, että joitakin puita on kaadettu turhaan. On hyvä kuitenkin todeta, että säästötavoitteista huolimatta, viheralueyksiköllä on tilanne hallinnassaan. Töitä tehdään, ja kaupunkimme upeilla kävely- ja pyöräilyreiteillä on miellyttävää ja turvallista ulkoilla, kesät talvet, kaikkina vuodenaikoina.

On hienoa, että Vaasan upeat ranta-alueet ovat kaiken kansan käytössä, nyt ja toivotaan myös tulevaisuudessa.



Kuvat: Aimo Nyberg, 29.11. 2015,
Hietalahden puistoalue

Tuulet ja myrskyt jatkuvat

Myrskytuulet ovat olleet entistä kovempia ja valitettavasti myös tuhoisampia. Hailuodossa mitattiin torstaina /perjantaina keskituulen nopeudeksi 29 m/s ja puuskissa 36 m/s. Eli siellä jäätiin 4m/s hirmumyrskystä.

Vaasassa tuuli puhalsi nyt huomattavasti heikommin, eikä suuria vahinkojakaan ilmeisesti tällä kertaa syntynyt. Tuleeko tänäkin vuonna vielä kolmas kova tuuli, jää nähtäväksi. Omien havaintojeni mukaan näillä rannikoilla on ollut joka vuosi kolme kovaa myrskyä ennen kuin maa jäätyy, ja Vaasaan saadaan talvi ja lunta.

Aimo Nyberg