tiistai 26. toukokuuta 2015

Sanoisin superhyvä

Sen verran kiirettä on pitänyt töissä, eli opettajan työssä näin kevään viimeisellä viikolla, että perehtyminen Vaasan kaupungin uusiin www-sivuihin jää vielä tänäänkin valitettavasti vain ensi silmäykseksi.

Heti voi kuitenkin tehdä sellaisen havainnon, että näitä sivuja on tehty kunnolla, - osaamista tekijöillä näyttää olevan niin visuaalisen ilmeen luomisessa kuin sisällön jaottelussakin.

Ei muuta kuin kiitos kaupungille, sivuston uudistajat ansaitsevat täydet pisteet!

Oli suorastaan mairittelevaa löytää myös tämä oma, ylläpitämäni asukasyhdistyksemme blogi – Vaasa ennen ja nyt - Vaasan kaupungin blogilinkkilistan joukosta! Tämä lista täydentyy vielä tottakai, onhan kaupunkimme tässäkin suhteessa ihan kiitettävän monipuolinen. Pääsimme nyt ensimmäisten joukkoon, nuorisovaltuuston, vammaisneuvoston, vaasalaisia.infon, ja opetussuunnitelma 2016 blogien jatkoksi!

Kaupungin sivut ovat äärimmäisen tärkeä asia. Niiden on oltava erinomaiset, mielellään ”viimeistä huutoa” eli tekniseltä toteutukseltaan niin uutta, ettei missään tapauksessa synny kuvaa jälkeen jäämisestä. Sisällön on oltava helppolukuista ja helposti löydettävää kaikilla nykyajan laitteilla. Mielestäni Vaasalla on nyt tällaiset www-sivut.

Ei muuta kuin tutustumaan http://www.vaasa.fi/

Käytän paljon Vaasan kaupungin sivua. Tämä uusikin on nyt siis otettava ns. haltuun, eli hieman opiskeltava mistä mitäkin löytää. Yhteystietoja, karttoja, kaava-asioita, linkkejä hyvin moniin asioihin, ym. löytyy koottuina ja selkeinä paketteina. Ja yhtälailla molemmilla kotimaisilla kielillä. Kuten Vaasassa kuuluukin. Englanninkielinen versiokin on, mutta sen luonne on ymmärrettävästi enemmän turisteille suunnattu.

Mitä jos sinäkin tulet tekemään tätä blogia? 

Kutsun sinut mukaan, kuvaamaan Vaasaa ja meitä vaasalaisia, ja kenties myös kirjoittamaan juttuja, aiheesta kuin aiheesta.

Ihmisiä, tapahtumia, KESÄ VAASA NYT 2015 

Täydennetään mahtaviin mittasuhteisiin kasvanutta innostustamme Vaasan vanhoihin 1900-luvun valokuviin, ottamalla tänä kesänä uusia digivalokuvia kotikaupungissamme!

Eli kuvataan Vaasaa tässä ja nyt! Ihan tavallisesta elämästä, ihmisistä arjessa ja juhlissa. Tapahtumista. Kaikkina vuorokauden aikoina, ulkona ja sisällä jne.

Toivon tähän blogiin mahdollisimman monen ottamia digivalokuvia. Kuvat/kuvasarjat pyritään julkaisemaan viikoittain (sunnuntaisin illalla). Korvausta kuvien julkaisemisesta ei pystytä maksamaan.

Lähettämällä valokuviasi annat luvan julkaista niitä tässä Vaasa ennen ja nyt blogissa. Kaikki tekijäinoikeudet säilyvät sinulla, kuvien yhteyteen laitetaan ©-merkki, sinun nimesi tai nimimerkkisi, ja kuvan otsikko / mahdollinen pitempi selostus kuvan tapahtumasta.

Kyse ei ole valokuvakilpailusta. Tarkoitus on saada esille vaasalaista elämänmenoa kesällä 2015. Tämän haasteen toivon mahdollisimman monen tämän blogin lukijoista ottavan vastaan! Kuva ym. materiaali lähetetään s-postilla: aimonyberg(at)gmail.com

Kiittäen ja hyvää kesää toivottaen
Aimo Nyberg, kuvisope ja Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksen pj.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...